Sarjamurhaaja
Wikipedia
Sarjamurhaaja on henkilö, joka murhaa useita ennestään tuntemattomia henkilöitä, yleensä pitkän ajan kuluessa. Sarjamurhaajia alkoi ilmaantua enemmän 1900-luvun jälkipuoliskolla, mutta varhaisempia ovat muun muassa Lontoon Viiltäjä-Jack (1888) ja Hannoverin Fritz Haarmann (1924). Sarjamurhaajien varhaisiksi edeltäjiksi mainitut Gilles de Rais (1400-luku) ja Erzsébet Báthory (1600-luku) erosivat moderneista sarjamurhaajista siinä, että he olivat korkeassa asemassa ja hyödynsivät valtaansa rikosten toteuttamiseen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Määritelmä
Vaikka termejä sarjamurhaaja ja massamurhaaja käytetään lähestulkoon synonyymeinä, kriminologit pitävät tyypit erillään. Termin loi FBI-agentti Robert Ressler 1970-luvulla kriminologien tarpeisiin. Tavallisesti mainitaan ainakin seuraavat erot:
- Sarjamurhaaja tekee useita murhia pitkän ajan kuluessa, ja tekijä voi käyttäytyä täysin normaalisti tekojen välissä. Murhiin liittyy useimmiten seksuaalinen elementti.
- Massamurhaaja tappaa useita ihmisiä yhden lyhyen tapahtumasarjan aikana. Tekijä tekee tavallisesti itsemurhan tai käyttäytyy siten, että poliisin on pakko ampua tämä.
- Lisäksi on kolmas tyyppi, spree killer, joka suomennetaan tavallisesti virheellisesti massa- tai joukkomurhaajaksi. Tälle tyypille on ominaista toisiaan seuraavat murha-aallot, jotka tapahtuvat erillisissä paikoissa. Ajanjakso vaihtelee tunneista muutamiin päiviin. Sarjamurhaajista poiketen tämä rikollistyyppi ei pysty käyttäytymään normaalisti surmien välisenä aikana.
Kaikissa em. rikostyypeissä yksi tekijä tavallisesti suorittaa teon. Jokaisesta on olemassa esimerkkitapauksia, joissa kaksi tai useampi tekijä on toiminut yhteistyössä, mutta näissä on kyse pikemminkin säännön vahvistavasta poikkeuksesta.
Sarjamurhaajat ovat tavallisesti miehiä.
Sarjamurhaajan uhrit eivät yleensä ole murhaajalle tuttuja. Sarjamurhaajat luokitellaan usein sosiopaateiksi, joilla ei ole kykyä tuntea empatiaa muiden kärsimyksistä. Eräät sarjamurhaajat erikoistuvat ns. kidutusmurhiin, jolla tarkoitetaan uhrien hidasta surmaamista erityisen pitkän ajanjakson aikana.
[muokkaa] Psykologia ja muodostuminen
Useimmilla sarjamurhaajilla on ollut huonot kotiolot lapsena. Heitä on lapsina pahoinpidelty ruumiillisesti tai henkisesti, tai käytetty seksuaalisesti hyväksi. Rikosten ja pahoinpitelyn välillä voi olla hyvinkin läheinen yhteys. Esim. John Wayne Gacyn isä hakkasi tätä, haukkui häntä "nynnyksi" sekä syytti häntä homoseksuaaliksi. Aikuisena Gacy raiskasi ja kidutti poikia, ja haukkui heitä "hinteiksi" ja "nynnyiksi". Osa sarjamurhaajista säästyy lapsuudenaikaiselta väkivallalta, mutta tällöin he ovat tavallisesti ottolapsia, avioliiton ulkopuolisia lapsia tai heitä siirrellään sukulaiselta toiselle, jolloin lapsi tuntee itsensä ei-toivotuksi ja juurettomaksi.
J.M. MacDonald on väittänyt 1963, että on kolme psyykkistä vaivaa, jotka varoittavat riskistä tulla sarjamurhaajaksi. Nämä ovat:
- tulipalojen sytyttäminen, jota lapsi tekee vain tuhoamisesta saadun mielihyvän vuoksi.
- julmuus eläimiä kohtaan. Useimmat lapset voivat toisinaan olla julmia eläimille, mutta tulevat sarjamurhaajat eivät tyydy repimään hämähäkeiltä jalkoja. He tappavat suurempia eläimiä kuten kissoja ja koiria omaksi ilokseen, eikä vaikutuksen tekeminen ikätovereihin ole motiivina.
- yökastelu, joka jatkuu huomattavan vanhaksi asti.
MacDonaldin väitteet ovat kohdanneet kovaa kritiikkiä.
Useimmat sarjamurhaajat tappavat ensimmäisen uhrinsa 20. ikävuoden jälkeen, vaikkakin aloitusajankohta voi vaihdella. Tappamista on erittäin vaikea lopettaa, kun sen on aloittanut. Murhien tiheys vaihtelee myös suuresti. Juan Corona murhasi kuudessa viikossa 25 ihmistä, kun taas Fred West ja hänen vaimonsa Rosemary tappoivat 12 uhria 25 vuoden kuluessa.
[muokkaa] Sarjamurhaajien luokittelua
[muokkaa] Organisoituneet ja epäorganisoituneet
FBI luokittelee sarjamurhaajat karkeasti kahteen pääryhmään, organisoituneisiin ja epäorganisoituneisiin.
Huomattava osa sarjamurhaajista osoittaa merkkejä molemmista ryhmistä, vaikkakin toinen on yleensä dominoiva. On myös huomattu, että organisoiduilla sarjamurhaajilla on taipumus taantua ajan myötä epäorganisoiduiksi. Alussa murhat voivat olla järjestelmällisiä ja huolellisesti suoritettuja, mutta sitten pakkomielle karkaa käsistä ja alkaa hallita murhaajan elämää, jolloin teoista tulee huolimattomia ja impulsiivisia.
[muokkaa] Jaottelu motiivityypeittäin
Em. jaottelu perustuu murhaajan käyttäytymiseen (signature) ja toimintatapaan (modus operandi). Sarjamurhaajat voidaan luokitella motiivin perusteella viiteen eri päätyyppiin.
[muokkaa] Visionäärit
Toisin kuin yleisesti kuvitellaan, sarjamurhaajat eivät yleensä ole mielisairaita tai kärsi hallusinaatioista ja/tai äänistä. Monet sarjamurhaajat kylläkin vetoavat tähän yrittäessään välttää kuolemantuomiota. Muutamia tapauksia kuitenkin tunnetaan. Esimerkiksi Herbert Mullin tappoi 13 ihmistä, koska äänet kertoivat hänelle että murhat olisivat ainoa tapa estää maanjäristys Kaliforniassa. (Lisäksi Mullin painotti tutkijoille, kuinka murhien aikaan Kaliforniassa ei todellakaan tapahtunut maanjäristystä.)
[muokkaa] Tehtävän saaneet
Nämä sarjamurhaajat uskovat tekojensa olevan oikeutettuja, koska he tappavat tietyntyyppisiä uhreja — tavallisesti prostituoituja tai jotain vähemmistöryhmiä. He näkevät tekonsa palveluksena yhteiskunnalle. Tästä hyvä esimerkki on Charles Manson.
[muokkaa] Hedonistiset
Tämä tyyppi tappaa silkasta tappamisen ilosta, vaikkakin "suosikkivaihe" vaihtelee. Toiset nauttivat uhrin "metsästämisestä", kun taas toisille uhrin kiduttaminen ja pahoinpitely on päätarkoitus. Eräät saattavat tappaa uhrin nopeasti — aivan kuin kyseessä olisi "välttämätön paha" — ja siirtyvät sitten nekrofiliaan tai kannibalismiin.
[muokkaa] Hyödyntavoittelijat
Useimpia rahan tms. vuoksi tappavia (kuten palkkamurhaajia) ei luokitella sarjamurhaajiksi, koska heillä motiivina on ahneus eikä psykopatologinen pakkomielle. Raja voi olla tosin häilyvä. Esimerkiksi natsien miehittämässä Ranskassa toiminut Marcel Petiot luokiteltaisiin sarjamurhaajaksi. Hän esitti ranskalaisen vastarinnan jäsentä ja houkutteli kotiinsa varakkaita juutalaisia, kertoen kuinka hän voisi salakuljettaa heidät ulos maasta. Auttamisen sijasta hän tappoi uhrinsa ja varasti heidän omaisuutensa. Jäädessään lopulta kiinni hän oli ehtinyt tappaa 63 ihmistä. Vaikka Petiotin motiivi oli materialistinen, täytyy hänet todeta pakkomielteiseksi psykopaatiksi.
[muokkaa] Voima / hallinta
Tämä on tavallisin sarjamurhaajatyyppi. Tappamisessa tärkeintä on hallita uhria täydellisesti. Tällaiset murhaajat ovat tavallisesti joutuneet lapsina pahoinpidellyiksi tai hylätyiksi, ja he tuntevat itsensä voimattomaksi ja riittämättömäksi. He yleensä suorittavat rituaaleja, jotka muistuttavat lapsena koetusta väkivallasta.
Joissakin sarjamurhaajissa on piirteitä useammasta eri tyypistä. Esimerkiksi englantilainen Peter Sutcliffe oli ilmeisesti sekä visionääri että tehtävän saanut, sillä hänen mukaansa äänet käskivät hänet puhdistamaan kadut prostituoiduista.
[muokkaa] Sarjamurhaajat populaarikulttuurissa
Sarjamurhaajat ovat aina kiinnostaneet yleisöä, ja he ovat saaneet tiedotusvälineissä paljon julkisuutta. Tähän on vaikuttanut osaksi rikosten kaameus, osittain tekijöiden persoonallisuus sekä heidän kykynsä välttää kiinnijääminen. Tämä kiinnostus on synnyttänyt lukuisia rikoskirjailijoita ja sarjamurhaajaelokuvia, joista Thomas Harrisin Uhrilampaiden ja Bret Easton Ellisin Amerikan psykon kaltaiset teokset ovat suosituimpia kuvauksia.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Elliot Leyton; Hunting Humans: Inside the minds of the real-life Hannibal Lecters; John Blake Publishing Ltd; ISBN 1-903402-06-9; 2001
- John Douglas ja Mark Olshaker; Mind Hunter: Inside the FBI's Elite Serial Crime Unit; Pocket Books; ISBN 0671013750; 1997
- John Douglas ja Mark Olshaker; Journey into Darkness, Pocket Books; ISBN 0671003941; 1997
