Salcomp
Wikipedia
Salcomp on suomalainen matkapuhelinlatureiden valmistaja. Yhtiön pääkonttori ja tuotekehitystoiminnot sijaitsevat Salossa, mutta tuotanto sijaitsee kokonaisuudessaan Kiinassa, Brasiliassa ja Intiassa. Sen liikevaihto oli vuonna 2005 noin 156 miljoonaa euroa ja henkilöstöä sillä oli noin 6300.
[muokkaa] Historia
Salcompin juuret ovat Uuteenkaupunkiin vuonna 1973 perustetussa tv-komponenttitehtaassa, Salcomp Oy:ssä. Salcomp oli perustettaessa Saloran tytäryhtiö. Yhtiön varsinaisen liiketoiminnan historian katsotaan alkaneen aluepoliittisten tukien vuoksi vuonna 1975 Kemijärvelle perustetusta televisio-viritintehtaasta. Teholähteiden valmistuksen Salcomp aloitti vuonna 1982. Nokian ostettua Saloran, teholähteiden merkitys yrityksessä kasvoi, kunnes vuonna 1995 Salcomp alkoi keskittyä vain latureiden valmistukseen. Nokia omisti Salcompin vuodesta 1983 vuoteen 1999. Yritys tuli laajemmin tunnetuksi irtisanomisuutisointien myötä sen lopetettua vuonna 2004 Kemijärven tehtaansa ja siirrettyään tuotantonsa Kiinaan. Vuoden 2006 maaliskuussa yhtiö listautui Helsingin Pörssiin ja kotipaikaksi tuli Salo.