Rockradio
Wikipedia
Rockradio oli Yleisradion pop- ja rock-musiikkiin erikoistuneen radio-ohjelman nimi ennen suurta radiokanavauudistusta vuonna 1990. Ohjelmaa lähetettiin YLE:n rinnakkaisohjelma-nimisellä kanavalla. Rockradio aloitti toimintansa 1. kesäkuuta 1980.
Ohjelmaa lähetettiin kahden tunnin lähetyksinä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin iltapäivällä. Myöhemmin esitysaika vaihteli. Osa vanhoista rockohjelmista, kuten Härmärock, Matkalla maineeseen ja Viikon pop-LP siirtyivät osaksi Rockradiota. Osa jatkoi vanhoilla paikoillaan.
Vuoden 1990 YLE:n kanavauudistuksessa Rockradion korvasi uusi rock- ja popmusiikkiin keskittynyt radiokanava Radiomafia.
Rockradion tunnetuimpia toimittajia olivat mm. Jake Nyman, Heikki Harma (Hector), Holle Holopainen, Tero Liete ja Outi Popp.
YleQ -radiokanava herätti Rockradion nimen ja muodon henkiin 2000-luvulla. Esitysaika oli nyt alkuillasta. Juontajana oli Tero Liete.