Riccardo Paletti
Wikipedia
Riccardo Paletti ( 15. kesäkuuta 1958 - 13. kesäkuuta 1982 ) oli italialainen Formula 1-kuljettaja, jonka ura jäi lyhyeksi hänen saatuaan surmansa vuoden 1982 Kanadan GP:ssä Montrealissa.
Paletti aloitti uransa kilpa-autoilussa 19-vuotiaana Italian SuperFord -luokassa. Hänen onnekseen hän pääsi jo pian sen jälkeen Formula 3 -luokkaan. Mutta ajettuaan vain 15 kilpailua F3:ssa, Riccardon sija ylentyi GP 2:een, mutta vain lyhyeksi ajaksi, tapahtuen vuonna 1979. Vuonna 1981 hän jatkoi GP2:ssa Onyx-tallin kuljettajana koko kauden.
Palettin onnettomuus sattui yhdessä hänen ensimmäisistä kunnollisista F1-starteistaan. Hän liittyi hankkimansa rahoituksen turvin kehnon Osella-tallin kakkoskuljettajaksi vuonna 1982. Hänen ensimmäinen yrityksensä oli Etelä-Afrikan Grand Prixissä tammikuussa 1982, mutta hän ei kyennyt pääsemään läpi aika-ajoista itse kilpailuun kolmessa ensimmäisessä kilpailussaan.
Kauden neljänteen osakilpailuun Imolassa 25. huhtikuuta 1982 FISA:n ja FOCA:n riitojen takia osallistui vain 14 autoa, Palettin Osella yhtenä niistä. Paletti keskeytti kisan sijalta 13 johtuen epäkuntoisesta jousituksesta. Seuraavissa kahdessa osakilpailussa hän ei päässyt läpi karsinnasta.
Seitsemännessä osakilpailussaan Detroitissa hän selvisi ensi kertaa karsinnoista, mutta kolaroi lämmittelykierroksella eikä selvinnyt starttiin.
Kun Paletti selviytyi Kanadan GP:n karsinnasta, se oli hänen ensimmäinen kertansa kun hän starttasi kunnolliseen osakilpailuun. Kun lähtövalojen vaihtuminen punaisesta vihreäksi kesti poikkeuksellisen kauan, paalupaikalla olleen Didier Pironin Ferrarin moottori sammui lähdössä. Muut autot koettivat tiukasti ohittaa hänet, mutta Raul Boeselin ohjastama March hipaisi Pironin ajokkia ja pyörähti ympäri.
Takarivistä startannut Paletti ei ehtinyt reagoida ajoissa ja törmäsi Ferrariin yli 180 km/h vauhdilla, tönäisten Ferrarin rajusti keskelle tietä ja aiheuttaen pienen joukkokolarin. FISA:n johtava lääkäri Sid Watkins kiirehti auttamaan Palettia, joka nojasi tajuttomana Osellassaan rattia vasten. Hän oli saanut vakavia vammoja rintaansa törmäyksen voimasta. Kun Didier Pironi ja Watkins tarkistivat hänen kuntonsa, Osellan hajonneista tankeista vuotanut polttoaine syttyi tuleen. Tulipalo saatiin sammutettua nopeasti, mutta kriittisesti loukkaantunut Paletti makasi autossa ilman pulssia. Hänet leikattiin ulos Osellan romusta ja vietiin sairaalaan, jossa hän kuoli pian kuljetuksen jälkeen. Hän ei kuitenkaan rajusta tulipalosta huolimatta saanut lainkaan palovammoja.
Vain pari viikkoa Gilles Villeneuven murhenäytelmän jälkeen, Riccardo Paletti oli toinen ajaja, joka kuoli saman F1-kauden aikana. Italian kunnioituksena nuorelle kuljettajalle, Varanon moottorirata on nimetty Palettin mukaan Autodromo Riccardo Palettiksi. Hänen sanottiin olleen hyvin miellyttävä ja mukava ihminen ja lupaava kuljettaja.