Raimo Väyrynen

Wikipedia

Raimo Veikko Antero Väyrynen (s. 17. huhtikuuta 1947, Kiuruvesi)^[1]^[2] on Suomen Akatemian pääjohtaja ja politiikan tutkija. Hänet tunnetaan etenkin Yhdysvalloissa, missä hän on toiminut vierailevana professorina useissa yliopistoissa.^[3] Väyrysen tieteellinen toiminta on keskittynyt kansainvälisten suhteiden teoriaan ja historiaan, kansainväliseen taloustieteeseen sekä rauhan- ja konfliktintutkimukseen.^[4]

[muokkaa] Elämäkerta

Väyrynen kirjoitti ylioppilaaksi Kiuruveden yhteislyseossa 1966, valmistui Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi 1968 ja lisensiaatiksi 1970 sekä väitteli yhteiskuntatieteiden tohtoriksi 1973.^[2]

Raimo Väyrynen toimi Rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksen erikoistutkijana 1970-72 ja laitoksen johtajana 1972-78. Väyrynen nimitettiin Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin, erityisen kansainvälisen politiikan professoriksi 1978, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1998. Helsingin yliopistossa hän toimi useita vuosina valtio-opin laitoksen esimiehenä sekä valtiotieteellisen tiedekunnan dekaanina ja varadekaanina. Vuosina 1979-83 Väyrynen oli Lapin yliopiston hallituksen jäsen ja toimi lisäksi pitkään saman yliopiston valtio-opin dosenttina. Hänet vihittiin 1999 Lapin yliopiston kunniatohtoriksi. Helsingin yliopiston tutkijakollegiumia Väyrynen johti 2002-2004.^[2]

Vuodesta 1993 lähtien Väyrynen toimi Notre Damen yliopiston valtio-opin professorina ja vuosina hän 1993-98 johti saman yliopiston Joan B. Kroc Institute for International Peace Studies-laitosta. Yhdysvalloissa Väyrynen on toiminut myös Fulbright-tutkijana MIT:ssä sekä vierailevana professorina Princetonin, Minnesotan ja Harvardin yliopistoissa.^[2]

Hänen muihin kansainvälisiin tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pohjoismaisen YK-yliopiston hallituksen jäsenyys, International Studies Associationin varapresidenttiys, Kööpenhaminan rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksen johtokunnan puheenjohtajuus, Oslon kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen johtokunnan jäsenyys sekä pysyvän asiantuntijan tehtävä Olof Palmen johtamassa kansainvälisessä turvallisuuskomissiossa.^[2]

Yliopistotehtäviensä ohessa Väyrynen on toiminut puheenjohtajana Suomen YK-liitossa (1980-85), Valtiotieteellisessä yhdistyksessä (1983-86), Liikuntatieteellisessä seurassa (1990-93) sekä puheenjohtajana ulkoasiainministeriön aseidenriisunnan neuvottelukunnassa (1975-1988). Hänelle myönnettiin Urho Kekkonen-palkinto 1999. Suomalaisen tiedeakatemian jäseneksi Väyrynen valittiin 1992.^[2] Hän valitsi Tieto-Finlandia -palkinnon voittajan 2006. ^[5]

Vuodesta 2004 lähtien Väyrynen on toiminut Suomen Akatemian pääjohtajana^[6] ja sitä ennen sen yhteiskuntatieteellisen toimikunnan puheenjohtajana 1989-91 ja jäsenenä 1974-76. Näinä vuosina hän oli myös pohjoismaisen yhteiskuntatieteiden komitean (NOS-S) jäsenenä sekä toimi Euroopan tiedesäätiön (ESF) yhteiskuntatieteiden komitean jäsenenä.^[2]

Väyrysen perheeseen kuuluu vaimo ja 4 lasta.^[2] Väyrynen on puoluetaustaltaan sosiaalidemokraatti.^[7]

[muokkaa] Julkaisuja

Väyrynen on kirjoittanut ja toimittanut lukuisia kirjoja. Hän on myös julkaissut useita kymmeniä tieteellisiä artikkeleita.^[8] Hänen kirjalliseen tuotantoonsa kuuluvat muun muassa teokset:

Conflicts in Finnish-Soviet Relations (1972),
Militarization, Conflict Behavior, and Interaction (1973, väitöskirja),
Suomen ulkopolitiikka (1975, yhdessä Harto Hakovirran ja muiden kanssa),
Transnational Corporations, Armaments and Development (1982, yhdessä Helena Tuomen kanssa),
Ydinaseet ja suurvaltapolitiikka (1983),
Pienvaltiot kansainvälisissä suhteissa (1988),
Globalisaatio: uhka vai mahdollisuus (1997, myös englanniksi),
Globalisaatio ja Suomen poliittinen järjestelmä (1998),
Suomi avoimessa maailmantaloudessa (1999, yhdessä muiden kanssa),
Globalisaatiokritiikki ja kansalaisliikkeet (2001),
Wayne Nafzigerin kanssa toimitetut ja kirjoitetut teokset
War, Hunger and Displacement (2 vol., 2000) ja The Prevention of Humanitarian Emergencies (2002).