Rafael Haarla
Wikipedia
Toivo Rafael Valdemar Haarla, vuoteen 1906 Harberg (1876–1938) oli suomalainen liikemies. Hän omisti paperinjalostustehdas Raf. Haarla Oy:n, jossa valmistettiin lehtiöitä, kirjekuoria ja paperipusseja, näiden raaka-aineen turvaamiseksi paperitehtaan Haarlan Paperitehdas Oy:n ja selluloosatehtaan Haarlan Selluloosayhtiö Oy:n. Kaksi jälkimmäistä sulautettiin Raf. Haarlaan vuosina 1969–1973. Tehtaat sijaitsivat Tampereella ja Lievestuoreella, myöhemmin myös Virossa. Raf. Haarla sulautettiin Yhtyneisiin Paperitehtaisiin vuonna 1976.
Haarla lahjoitti Tampereen kaupungille Hämeensiltaa koristavat Wäinö Aaltosen tekemät veistokset.
Kansalaissodan aikana Haarla oli punaisten keskuudessa vihattu mies. Haarlaa mm. puukotettiin eräässä kaupunginvaltuuston kokouksessa vuodenvaihteessa 1917–18 ja hänen mahonkiveneensä upotettiin. Vielä 1920-luvulla joku iski Haarlan palatsin edessä olleelta koristeleijonalta käpälän irti, ja teon takana epäiltiin olevan joku hänen poliittinen vastustajansa.
Haarla osti vuonna 1929 Laukon kartanon ja rakennutti siihen uusklassistisen päärakennuksen.
Haarla oli intomielinen Lapuan liikkeen tukija ja rahoittaja, ja osallistui itse Mäntsälän kapinaan, mutta hänen kerrotaan myös pyytäneen vuonna 1929 Väinö Tanneria Suomen diktaattoriksi.