Quorthon
Wikipedia
Ace Börje "Quorthon" Forsberg (17. Helmikuuta 1966 - 7. Kesäkuuta 2004) oli ruotsalaisen viikinki- ja black metal -yhtye Bathoryn perustaja ja pääjäsen.
Quorthon perusti Bathoryn 18-vuotiaana. Rahapula oli ainainen ongelma, joka kuului Bathoryn albumeilla, luoden niille oman pelkistetyn ja rosoisen tyylin, jota monet muut yhtyeet ovat sittemmin tavoitelleet. Debyyttialbumin äänityksissä Quorthon toi studioon 20-wattisen Yamaha-vahvistimen, jonka kautta soitettiin sekä levyn kitarat että bassot.
90-luvun alussa Quorthon otti Bathoryn täysin haltuunsa. 1993 Quorthon asetti Bathoryn tauolle, ja levytti sooloalbumin nimeltään Album. Vuonna 1997 seurasi toinen Quorthon-albumi, Purity of Essence. Työskennellessään näiden parissa Quorthon löysi kadottamansa inspiraation metallimusiikkiin, ja ryhtyi taas säveltämään lisää musiikkia Bathorylle.
2000-luvun puolella Quorthon ryhtyi toteuttamaan Bathorylle neliosaista Nordland-saagaa. Vain kaksi ensimmäistä osaa ehti valmistua, kunnes Quorthon löydettiin 7. Kesäkuuta 2004 kuolleena kotoaan. Todennäköinen kuolinsyy on sydänkohtaus. Quorthon oli kuollessaan 38-vuotias, ja hänen tiedettiin kärsineen sydänongelmista.
Vastoin yleistä luuloa, Black Mark -levy-yhtiön johtaja Boss ei ole sukua Quorthonille.