MPEG-2

Wikipedia

MPEG-2 (ISO-13818) on 1997 valmistunut standardi yleisradiotasoisen kuvan pakkaukseen. Sitä käytetään melkein kaikissa DVD-videolevyissä, Super VCD -levyissä, kaapeli- ja satelliittitelevisioissa, Digi-TV-lähetyksissä sekä HDTV:ssä. Resoluution ja kuvan bittinopeuden suhteen valinta on melko vapaata. MPEG-2 pystyy pakkaamaan videota ja ääntä 2–20 Mb/s:n siirtonopeuksilla. MPEG-2-koodatun kuvan HDTV-tasoinen maksimikoko on 1920×1152. Formaatti tukee vaihtelevaa bittinopeutta (VBR) eli esim. toimintakohtauksiin voidaan käyttää hitaissa kohtauksissa säästettyjä tavuja ja välttyä kuvan palikoitumiselta.

Ääniformaattina voidaan käyttää jotain seuraavista: MPEG audio layer 1, MPEG audio layer 2, Dolby AC-3, PCM ja DTS. Näistä PCM ja DTS ovat pakkaamattomia muotoja. DVD-levyt käyttävät useimmiten AC-3:a eli Dolby Digitalia. Digi-TV-lähetyksissä käytetään pienempää bittinopeutta ja kaksikanavaista MPEG layer 2 -ääntä; tulevaisuudessa siirryttäneen DVD:n tapaan AC-3-ääneen.

DVD-Video on ”pakattu” studio ITU-R 601 -formaatista MPEG-2-formaattiin, joka poistaa tarpeettomat tiedot ja tiedot, joita ei voi havaita ihmissilmällä. MPEG-2 on häviöllinen digitaalinen koodausjärjestelmä. Häviöllisyys merkitsee, ettei kerran koodattua signaalia voi enää palauttaa alkuperäiseksi. Lopputuloksena syntynyt video, varsinkin jos se on monimutkainen tai kuvat vaihtuvat nopeasti, voi joskus sisältää häiriötekijöitä, kuten esim. kuvan sekaisuutta. Tämä riippuu tekemisen laadusta ja pakkauksen määrästä. Normaalissa 3,5 Mb/s määrässä saattavat jotkut häiriötekijät esiintyä.

MPEG-2-pakkaus tapahtuu yksinkertaistettuna niin, että osa kuvien passiivisista kohdista jätetään pois ja keskitytään niihin kuvajaksoihin, joissa on liikettä. Tämä on hyvin monimutkainen prosessi, jossa teknikko joutuu säätämään jokaisen kuvan datamäärää käsin. Tämä on kallista käsityötä.

Häviöttömästi digitoidun kuvasignaalin ja MPEG-2:n suhde on samantapainen kuin CD-levyn suhde MiniDisciin. Sekä MPEGissä että MD:ssä (MiniDisc) muokataan rohkeasti signaalia oletuksella, että lopputulos on vielä prosessin jälkeen kelvollista. Jos pakkausta ei tehtäisi, järjestelmien toteuttaminen olisi kaupallisesti mahdotonta. Pakkauksen rajuus hämmästyttää numeroarvoina.

Digitaalisen kuvasignaalin häviöttömänä siirtonopeutena pidetään ammattipiireissä arvoa 270 Mb/s, mutta DVD-kuvasignaalin keskimääräinen datavirta on vain 3,5 Mb/s eli n. 1/80. Laite tosin kiihdyttää lukunopeuden tarvittaessa jopa kymmeneen megabittiin sekunnissa. Bittivirta laajenee ja supistuu sen mukaan, minkä verran kuvassa esiintyy muuttuvia yksityiskohtia. Nopeatempoinen, paljon yksityiskohtia sisältävä toimintaelokuva syö DVD:n kapasiteettia aivan eri tahdissa kuin pitkissä kuvissa viipyilevä rakkausdraama. Vaakaerotteluksi luvataan yli 500 viivaa, ja kuva on tyypillisesti laajakangasformaattia.

Ihmissilmää pystyy harhauttamaan erittäin paljon, mutta hyvässäkin MPEG-2-kuvassa on havaittavissa lievä luonnottomuus, varsinkin kuvan selvää pehmenemistä nopeissa liikkeissä.

MPEG-2.pakkaus perustuu neljään periaatteeseen:

1. Etsitään pakatun kuvan datasta toistuvia, samanlaisia osia, ja poistetaan kaikki sellainen data, jolla ei ole mitään informaatioarvoa. Toisin sanoen, kaikki mikä on jo kertaalleen mukana datassa tai se voidaan muuten ennustaa on tarpeetonta.
2. Ihmissilmä on epäherkkä korkeataajuiselle kohinalle. Siten kuvasta voidaan poistaa pieniä yksityiskohtia ilman, että katsoja havaitsee kuvan huonontuneen.
3. Video-ohjelmassa perättäiset kuvat poikkeavat tavallisesti vain vähän toisistaan. Ottamalla mukaan vain eroa kuvaava tieto pienenee tarvittava datamäärä huomattavasti kuvan laadun siitä kärsimättä.
4. Perättäisissä kuvissa tapahtuvia muutoksia voidaan myös ennustaa kuvaelementtien siirtymistä kuvaavilla liikevektoreilla. Siten dataan ei tarvitse liittää kuvaelementin tietoja, vaan liikevektori riittää.

Ensimmäinen periaatteista on sama, jota käytetään esimerkiksi tietokoneohjelmien pakkauksessa. Menetelmiä on useita ja ne perustuvat erilaisiin matemaattisiin malleihin. Tuloksena on data, jonka avulla voidaan rakentaa täysin identtinen kuva alkuperäisen kanssa. Kyseessä on siten häviötön pakkausmuoto. Häviöttömien menetelmien heikkoutena on rajallinen pakkaussuhde, eivätkä ne siten yksin riitä video-ohjelmaa pakatessa.

[muokkaa] Katso myös

• kuvanpakkaus (erityisesti DCT-muunnos)