Mieskuoro Laulu-Miehet
Wikipedia
Mieskuoro Laulu-Miehet (LM) on suomalainen vuonna 1914 perustettu mieskuoro. Kuoron jäsenistö koostuu laulajista, joita nykyään on noin 60. Laulu-miehien johtajana ovat toimineet sen historian aikana Heikki Klemetti, Martti Turunen, Ensti Pohjola ja Matti Hyökki, Konsertteja on vuosittain 5-10. Kuorovierailuja on tehty Bulgariaan, Puolaan, Itävaltaan, Unkariin, Ruotsiin, Viroon, Latviaan, Belgiaan, Hollantiin, Saksaan, Thaimaahan ja Espanjaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kuoron synty
Laulu-Miesten perustamiseen vuonna 1914 oli olemassa pakottava tarve. Maan johtava suomenkielinen mieskuoro Ylioppilaskunnan Laulajat oli silloin - ehkä korostetummin kuin nykyään - nuorten ylioppilaiden järjestö. Opintonsa päättäneet ja varttuneeseen ikään ehtineet laulajat jäivät Helsingissä mieskuorotoiminnasta sivuun.
Ruotsinkielisillä oli Akademiska Sångföreningenin jatkona mieskuoro Muntra Musikanter. YL:llä ei ollut mitään seniorijärjestöä, eikä YL:llä silloin, eikä myöhemminkään ollut omaa seniorikuoroa. Tätä ilmeistä aukkoa täyttämään syntyi Laulu-Miehet. Kuvaava oli, että perustamiskutsun allekirjoittaneet olivat kaikki entisiä YL:n laulajia.
[muokkaa] Isänmaallinen tausta
Laulu-Miesten alkutaival vuodesta 1914 alkaen 1920-luvulle osui Suomen itsenäistymisvaiheen vuosille. Kun Sibeliuksen Nurmen sanoihin säveltämä Jääkärien marssi syksyllä 1917 salateitse tuli Suomeen , Laulu-Miehet harjoitti sen, mutta myös esitti sen julkisesti jo samana vuonna. Myös Koskenniemen sanoittama Sibeliuksen Finlandia-hymni sai ensiesityksensä Laulu-Miehissä, silloinkin Suomen kannalta kohtalokkaana aikana vuonna 1940.
Kun tausta on tämä, on varsin luonnollista, että Laulu-Miesten aatteellinen tausta on ollut ja on edelleenkin voimakkaasti isänmaallinen ja lisäksi - kaiken kansainvälistymisenkin keskellä - suomalais-kansallinen.
[muokkaa] Laulu-Miesten asema Suomen musiikkielämässä
Perustamisensa jälkeen ja erityisesti Väinö Rautawaaran pitkään jatkuneella johtajakaudella Laulu-Miehet kiistattomasti saavutti maan johtavan mieskuoron aseman.
Tätä asemaa pyrki myös Martti Turunen vuosikymmeniä kestäneenä johtajakautenaan ylläpitämään, vaikka eräiden kotimaisten musiikkiarvostelijoiden perinnäistä mieskuorolaulua vastaan kohdistama kritiikki sitä ehkä horjuttukin. Myöhempinä vuosikymmeninä on tilanne olleellisesti muuttunut.
Mieskuorotoiminta on valtavasti laajentunut, kuorojen taso - myös pääkaupungin ulkopuolella - on vuosi vuodelta noussut. Ohjelmisto on laajentunut ulottuen historiallisista sävellyksistä kaikkein moderneimpaan musiikkiin saakka.
Tuskin mikään amatöörikuoro voi nykyisessä tilanteessa ylläpitää asemaa maan johtavana kuorona. Laulu-Miesten toiminnassa on kuitenkin eräitä aloja, jotka yhä nostavat sen maan musiikkielämässä näkyvälle tasolle. Eräs näistä on pyrkimys esittää a capella -ohjelmiston ohella suurimuotoisia teoksia, joissa kuoron, mahdollisen poikakuoron ja solistien ohella on mukana urut tai sinfoniaorkesteri.
Eräitä kertoja on kuoron koko konsertti rakentunut tällaisista teoksista. Loistavin esimerkki tältä alalta on Sibeliuksen Kullervo-sinfonia, jonka kuoro-osuus oli vuonna 1958 tapahtuneesta uusintaesityksestä alkaen pitkään lähes yksinomaan Laulu-Miesten vastuulla.
Mieleenpainuvimpia oli myös Brahmsin Alttorapsodian esitys vuonna 1956 Maiju Kuusojan ollessa solistina. Orkesterisäestyksellisiä teoksia on hankittu monin sävellyskilpailuin. Näiden tuloksena on Suomen kuorokijallisuutta kartutettu vaikuttavin teoksin, joista esimerkinomaisesti mainittakoon Madetojan Aslak Smaukka, Klamin Vipusessa käynti, Aarre Merikannon Ukri ja Linjaman Ristilipun alla.
