Mary Pierce
Wikipedia
Mary Pierce (s. 15. tammikuuta 1975 Montrealissa) on ammattilaistennispelaaja. Hän on esiintynyt urallaan kuudessa Grand Slam-finaalissa, voittaen niistä kaksi. Pierce on saavuttanut myös kaksi nelinpelin Grand Slam-mestaruutta.
Piercen amerikkalainen isä ja ranskalainen äiti olivat matkalla Montrealissa, kun Mary syntyi. Hän kasvoi Yhdysvalloissa ja asuu nykyäänkin Bradentonissa, Floridassa. Piercellä olisi täten ollut mahdollisuus edustaa Ranskan sijasta joko Yhdysvaltoja tai Kanadaa, mutta hän valitsi Ranskan. Itse hän puhuu sekä ranskaa että englantia.
Tenniksen pelaamisen Mary Pierce aloitti 10-vuotiaana isänsä Jim Piercen aloitteesta. Vain kaksi vuotta myöhemmin hän voitti Yhdysvaltojen alle 12-vuotiaiden mestaruuden. Vuonna 1989 hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin amerikkalainen pelaaja, joka teki debyyttinsä ammattilaiskiertueella. Ikää Piercellä oli tuolloin 14 vuotta ja 2 kuukautta (Jennifer Capriati rikkoi myöhemmin tuon ennätyksen).
Vuonna 1994 Pierce selviytyi ensimmäistä kertaa Grand Slam-finaaliin pudottaen matkalla mm. Steffi Grafin. Finaalissa Espanjan Arantxa Sanchez Vicario oli kuitenkin parempi luvuin 6-4, 6-4.
Vuotta myöhemmin Pierce voitti uransa ensimmäisen Grand Slam-tittelin Australian avoimissa voittaen finaalissa Vicarion 6-3, 6-2. Samana vuonna hän saavutti uransa parhaan rankingsijoituksen, kolmas.
1997 Pierce oli jälleen Australian avointen finaalissa, mutta Martina Hingis oli hänelle liikaa luvuin 6-2, 6-2. Pierce selviytyi kauden päätteeksi vielä WTA:n mestaruuskilpailujen finaaliin, jossa hän hävisi kuitenkin Jana Novotnalle. Pierce oli samana vuonna myös mukana Ranskan voittoisassa Fed Cup-joukkueessa.
Uransa toisen Grand Slam-tittelin ja ensimmäisen nelinpeli-tittelin Pierce saavutti vuonna 2000 Ranskan avoimissa. Kaksinpelin finaalissa hän voitti Espanjan Conchita Martinezin luvuin 6-2, 7-5, jolloin hänestä tuli ensimmäinen ranskalainen naismestari sitten Francoise Durrin vuoden 1967 voiton jälkeen. Nelinpelin Pierce voitti yhdessä Martina Hingisin kanssa.
Vuonna 2003 Pierce auttoi Ranskaaa voittamaan Fed Cupin toistamiseen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Grand Slam-finaalit
[muokkaa] Kaksinpelimestaruudet (2)
Vuosi | Kilpailu | Finaalivastustaja | Tulos |
1995 | Australian avoimet | Arantxa Sanchez Vicario | 6-3, 6-2 |
2000 | Ranskan avoimet | Conchita Martínez | 6-2, 7-5 |
[muokkaa] Kaksinpelin finaalitappiot (4)
Vuosi | Kilpailu | Finaalivastustaja | Tulos |
1994 | Ranskan avoimet | Arantxa Sánchez Vicario | 4-6, 4-6 |
1997 | Australian avoimet | Martina Hingis | 2-6, 2-6 |
2005 | Ranskan avoimet | Justine Henin-Hardenne | 1-6, 1-6 |
2005 | US Open | Kim Clijsters | 3-6, 1-6 |
[muokkaa] Nelinpelimestaruudet (2)
Vuosi | Kilpailu | Pari | Finaalivastustaja | Tulos |
---|---|---|---|---|
2000 | Ranskan avoimet | Martina Hingis | Pascual/Suarez | 6-2, 6-4 |
2005 | Wimbledon | Mahesh Bhupathi (sekanelinpeli) |
Hanley/Perebiynis | 6-4, 6-2 |