Markus Huitsi
Wikipedia
(Jaakko) Markus Huitsi (s. 22. lokakuuta 1974, Loppi) on suomalainen iskelmälaulaja. Markus aloitti nousunsa iskelmätaivaan tähtiin vuonna 1990, kun hän osallistui ensimmäiseen laulukilpailuun, Tähtisolisti kilpailuun, selviytyen finaaliin asti kilpailun kuopuksena. Markus osallistui Arkkiviisut laulukilpailuihin vuonna 1999, josta hän sai uutta potkua laulajan uralleen hyvällä menestymisellä kilpailuissa. 1999 hän osallistui myös suomenmestaruuskilpailuihin sijoittuen finaalissa toiselle sijalle. Vuonna 2001 hän voitti iskelmän sm-kilpailuissa yleisönsuosikki-äänestyksen ja sai Iskelmäprinssin tittelin. Markus kruunattiin myös vuonna 2000 Lavatähtiprinssiksi. Ensimmäisen levytyssopimuksensa Markus teki Burning Floor yhtiön kanssa vuonna 2000. Hänen taakseen saatiin alan ykköstekijöitä niin levymuusikoiksi, kuin sanoitus ja sävellys puolelle. Syyskuussa 2002 julkaistu cd-single "On kaipuu mulla" nousi Radio top 20-listalla kuudenneksi, sekä Tätä Suomi Tanssii listalla kymmenen parhaan joukkoon. Monilla radiokanavilla kappale nousi myös vuoden soitetuimmaksi iskelmäksi. Kappaleensa "On kaipuu mulla" Markus esitti myös TV 2: den Saanko luvan -ohjelmassa syyskuussa 2002. Markuksen taakse saatiin pian oma tanssiorkesteri Nevada. Nevada on soittanut markuksen takana vuodesta 2003 lähtien hyvällä menestyksellä, Markus keikkailee Nevada-orkesterinsa kanssa ympäri Suomenmaan tanssipaikoilla, ravintoloista aina lavoihin asti. Debyyttialbumi "Markus Huitsi" julkaistiin helmikuussa 2005. Albumilta listoille nousivat kappaleet "Kertoisinko", "Onko elämää jälkeen rakkauden" ja "Vapaa". Kertoisinko oli myös vuoden soitetuin joidenkin paikallisradioiden listoilla.