Markku Andersson
Wikipedia
Markku Andersson (syntynyt 27. maaliskuuta 1950) on Jyväskylän kaupunginjohtaja.
Andersson kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1969 Tampereella ja opiskeli Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntatieteitä ja kasvatustieteitä 1970-luvulla ja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi 1975 ja kasvatustieteen maisteriksi 1978. Hän toimi Jyväskylän yliopistossa eri tehtävissä 1975-1983, Porin kaupunginsihteerinä 1983-1988 ja Tuusulan kunnanjohtajana 1989-1993 sekä Lappeenrannan kaupunginjohtajana 1993-2004 ennen siirtymistään Jyväskylän kaupunginjohtajaksi 27.9.2004.
Andersson toimi Jyväskylän kaupunginvaltuustossa 1977-1980 ja kaupunginhallituksessa 1981-1983. Opiskeluaikanaan hän vaikutti myös ylioppilaskunnan eri luottamustehtävissä.
Anderssonin puolue on kokoomus.