Magneettihoito
Wikipedia
Magneettihoito on näennäistieteellinen hoitomuoto ja kivunlievityskeino. Magneettihoito tapahtuu magneetein, jotka yleensä kiinnitetään ihmisen ihon lähelle, esimerkiksi rannerenkaisiin.
Magneettihoitoa ei olla lääketietellisesti tutkittu ainakaan magneetin kannalta myönteisin tuloksin, mutta sitä markkinoidaan monien muiden epätieteellisten hoitojen tapaan "monien ihmisten myönteisillä kokemuksilla". Vastaavalla tavalla markkinoidaan myös hoitavia kiteitä ja kiviä. Eräs suurempi verkostomarkkinointiyhtiö on opettanut myyjiään selittämään magneetin hoitavaa tai kipua lievittävää vaikutusta siten, ettei heitä voitaisi syyttää valehtelusta. Myyjä voi esimerkiksi väittää, ettei magneetti vie kipua vaan kivun tunteen, ikään kuin niissä olisi jotain eroa. Tutkimus on nimittäin osoittanut että kyseinen myytävä magneetti ei vie kipua. Tämän vuoksi yhtiö on luonut kivun rinnalle uuden käsitteen, "kivun tunteen", johon magneetin vaikutusta ei vielä olla testattu.
Periaatteessa magneettien myönteinen vaikutus ihmiskehoon ei ole poissuljettu. Erityisten magneettien avulla voidaan stimuloida joitakin aivotiloja.