Lovex
Wikipedia
Lovex on tamperelainen rock-yhtye. Talvella 2001-2002, vuosien ajan eri yhtyeissä soittamisen jälkeen, yhtyeen jäsenet päättivät alkaa soittaa yhdessä. Bändin perustajajäseniä ovat Vivian, Sammy ja Jason. Maaliskuussa 2004 vakiintui lopullinen kokoonpano, kun löytyi laulaja Theon. Yhtye levyttää englanniksi. Lovexin debyyttialbumi, Divine Insanity, ilmestyi 1. maaliskuuta 2006 ja nousi virallisen albumilistan sijalle neljä. Yhtyeen kappaleita on soitettu Suomen radioasemilla ahkerasti. Myös kummatkin musiikkivideot ovat menestyneet hyvin.
Nimi Lovex tuli alunperin siitä, että alkutuotannon sanoitukset kertoivat usein menetetystä rakkaudesta. Siksi nimessä siis ovat sanat 'ex' ja 'love'.
Kitaristi Sammy Black kuuluu myös Essentia-yhtyeeseen.
Vuoden 2006 loppupuolella Lovex solmi Euroopan laajuisen (Suomea lukuunottamatta) levytyssopimuksen GUN Recordsin kanssa.
Yhtye osallistuu Suomen euroviisukarsintoihin vuonna 2007.
[muokkaa] Jäsenet
- Theon, laulu (s. 26. heinäkuuta 1982)
- Vivian Sin'amor, kitara (s. 8. syyskuuta 1981). Nimi Vivian Sin'amor tarkoittaa espanjaksi "he elivät ilman rakkautta", tässä tapauksessa "he" tarkoittaa Viviania ja hänen toista persoonaansa. Nimen tarkoitusperä on, että Vivian ja se toinen persoona elivät ilman rakkautta, kunnes löysivät sen musiikista
- Sammy Black, kitara (s. 1. tammikuuta 1982)
- Jason, basso (s. 7. toukokuuta 1982)
- Julian Drain, rummut (s. 11. maaliskuuta 1988). Julian alias Juke asuu Ikaalisissa.
- Christian, kosketinsoittimet (s. 19. elokuuta 1983)
Yhtyeen jäsenet eivät halua oikeita nimiään julkisuuteen, ja siksi he käyttävät taiteilijanimiä.
[muokkaa] Diskografia
Albumit
- Divine Insanity (1.3.2006)
- Divine Insanity -Special Edition (8.11.2006, saatavana rajoitetun ajan), sisältää non-albun kappaleet Yours, Heart of Stone, Shout ja Guardian Angel (2004), livekappaleet Die a little more, Bullet for the pain ja Runaway (cover, alk.peräinen esittäjä Bon Jovi), sekä videot Guardian Angel ja Bullet for the pain
Singlet
- Bleeding (10.8.2005), sisältää non-album kappaleen Yours
- Guardian Angel (1.2.2006), sisältää non-album kappaleet Heart Of Stone & GA:n late night versionin + GA-videon
- Remorse (9.8.2006), sisältää non-album kappaleen Shout
- Die a Little More (9.8.2006)
- Bullet for the Pain (tulossa)
Musiikkivideot
- Guardian Angel (2005) Nitro / Ohj. Tuomas "Stobe" Harju
- Bullet for the Pain (2006) Nelivetotuotanto/ Ohj. Jan-Niclas Jansson