Lauri Ylönen
Wikipedia
Lauri Johannes Ylönen (s. 23. huhtikuuta 1979 Helsinki) on The Rasmus -yhtyeen keulakuva ja solisti. Hän kävi pianotunneilla jo lapsena ja on soittanut kitaraa 12-vuotiaasta asti. Rasmuksen noustessa pinnalle Ylönen oli vasta 16-vuotias Sibelius-lukion oppilas. Hän jätti pian koulunsa kesken ehtiäkseen tehdä enemmän musiikkia. Ylösen harrastuksiin kuuluu skeittaus ja BMX-pyöräileminen.
Ylönen oli vuonna 2005 Suomen kulttuuri-ihmisistä selvästi kovatuloisin. Hänen tulonsa olivat 919 000 euroa ja veroja hän maksoi niistä yli puolet.
Nuorempana Ylösen lempinimi oli Lintu, mikä kuvaa hänen hentoa olemustaan, ja voi olla nytkin, koska hänen ulkonäköönsä kuuluu mustia linnun sulkia päässä. Ulkonäköään Ylönen on muuttanut useasti vuosien mittaan, esimerkiksi hiusväriä on muuteltu nuorena pinkistä vaaleaksi ja lopulta mustaksi. Muutenkin hänet tunnistetaan mustista vaatteista, piposta ja yleensä isojen mustien aurinkolasien alla. Pituutta hänellä on 169 cm.
Lauri esiintyy Kwanin biisissä, Chillin' At The Grotto, yhdessä Siiri Nordinin (Killer) kanssa. Hän esiintyy lisäksi Apocalyptican kappaleissa "Life Burns" ja "Bittersweet", joista jälkimmäisessä esiintyy myös HIM:n laulaja Ville Valo.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Rasmuksen kotisivut (englanniksi)
- Rasmuksen kotisivut (suomeksi)
- The Rasmus Chile