Kuollut kieli
Wikipedia
Kuollut kieli on kieli, jota yksikään ihminen ei enää puhu äidinkielenään. Tällaisia ovat esimerkiksi latina ja keminsaame.
On arvioitu, että noin kahden viikon välein jokin kieli kuolee, ja näin ollen maailman 6 000 tunnetusta kielestä jopa 90 prosenttia tulee kuolemaan kuluvan vuosisadan aikana. Monet ihmiset pitävät kielten kuolemista suurena menetyksenä maailman kulttuureille. Kielten kuolemat myös vaikeuttavat huomattavasti kantakieli- ja muinaiskulttuuritutkimusta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kielten kuoleman syyt
Kielen kuolemiselle on useita syitä, kuten seka-avioliitot, muuttoliikkeet, kaupungistuminen, vainot, ylikansalliset kulttuurivaikutteet, sekä vähemmistökieliä syrjivä politiikka. Mikäli pieni kieli elää eristyneenä omalla alueellaan, eivätkä sen puhujat ole juuri ole tekemisissä alueella nimellistä valtaa pitävän valtion ja yhteiskunnan kanssa, ei kieltä yleensä uhkaa mikään. Tilanne muuttuu pulmalliseksi vasta, kun pieni kieliyhteisö tulee voimakkaammin osaksi isompien kielten puhujien yhteiskuntaa esimerkiksi siten, että kieliyhteisön elinkeino tai elinympäristö tuhoutuu, ja ryhmä joutuu etsimään uutta elämää isommasta yhteiskunnasta. Tällöin kielestä tulee vähemmistökieli isommassa yhteisössä, kun se oli ennen oman yhteisönsä valtakieli. Isommassa yhteisössä korkeimman statuksen omaa joku toinen kieli, jonka opettelu on usein etu tai houkutus vähemmistökielen puhujille. Yleensä katsotaan, että kieli säilyy pitkiä aikoja vain, mikäli se on yhteisönsä korkeimman statuksen omaava kieli. Usein seka-avioituminen, muuttoliikkeet ja kulttuurilliset kontaktit, sekä tietoinen syrjintä saavat vähemmistökielten puhujat vaihtamaan kieltään.
[muokkaa] Vähemmistökielten asema
Koska edellä kuvatun tapaiset kehityskulut ovat yleistyneet 1900-luvulla huomattavasti, ovat vailla valtion turvaa olevat vähemmistökielet muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vaarassa kuolla sukupuuttoon. Lähes kaikki viralliset laitokset toimivat vain valtionkielillä, jonka lisäksi myös kansainvälinen kommunikointi tapahtuu valtionkielillä. Vähemmistökieliset opettelevat useimmissa tapauksissa valtakielen, jolloin kaksikielisyys tarjoaa suuren hyödyn kahteen eri yhteisöön samaistumisen kannalta. Usein käy kuitenkin niin, että yksilö päättää pysyvästi samaistua valtayhteisöön poliittisten ja taloudellisten seikkojen vuoksi, jolloin vähemmistökieli häviää vähitellen kokonaan. Prosessi etenee yleensä kolmessa sukupolvessa: Ensimmäinen sukupolvi puhuu äidinkielenään vähemmistökieltä, mutta joutuu kasvattamaan toisen eli niin sanotun kaksikielisen sukupolven kaksikieliseksi, jotta tämä selviäisi enemmistökielen ehdoin kouluttautumisesta ja työssäkäynnistä. Viimeinen sukupolvi kasvatetaan kokonaan enemmistökielellä, jolloin toinen sukupolvi on tehnyt kielen kuolemaan johtavan päätöksen kaikkien tulevien sukupolvien puolesta.
[muokkaa] Kielten pelastaminen
Kielten kuolemista on hyvin vaikea estää muuten kuin valtion tai kansainvälisen politiikan kautta. Esimerkiksi valtion järjestämä äidinkielen koulutus voi vahvistaa ryhmän lasten äidinkieltä. Joskus länsimaat tukevat kolmannen maailman maita säilyttämään vähemmistökieliään, esimerkiksi järjestämällä koulutusta. Toisaalta monet kielipolitiikkaan liittymättömät poliittiset toimet voivat heikentää tai vahvistaa kieltä. Esimerkiksi Amazonin sademetsien tuhoutuminen on hävittänyt niissä asuvien intiaanien heimoyhteisöjä ja niiden kieliä. Toisaalta jotkut eristyksiin jääneet ryhmät ovat säilyneet juuri eristäytyneisyytensä vuoksi.
Koska monen kielen kuoleminen on väistämätöntä ja prosessin hidastaminen hyvin vaikeaa, on kieliä pyritty tutkimaan, jotta kuolleesta kielestä jäisi tietoa jälkipolville. Näin kuolemisesta aiheutuvat haitat saadaan minimoitua. Kielten kuolema on kuitenkin monien mielestä vakava tragedia. Kieli ei ole pelkkä kommunikaation väline, se on myös tärkeä osa identiteettiä ja esimerkiksi sanojen merkityksessä sisältää vuosituhansien aikana kehittyneitä ja hioutuneita käsityksiä maailmasta. Kielen kuollessa kuolee kokonainen merkitysten maailma. Kielet ovat myös usein sopeutuneita ja kasvaneita alkuperäiseen ympäristöönsä. Esimerkiksi eskimokielet käsitteellistävät lunta paljon rikkaammin kuin lämpimien maiden kielet. Suomen kieli taas on erikoistunut kuvaamaan juuri suomalaisten elinympäristöä ja niitä olosuhteita, joita suomalaiset ovat käyneet läpi. Kielten kuollessa menetetään myös tämä jopa vuosituhansia kestänyt hienovarainen sopeutuminen, jolla on myös käytännöllistä merkitystä.
Saamelaiskielten asema ei ole aivan vaaraton: useimmilla yhä elossa olevilla saamelaiskielillä on Suomessa vain satoja puhujia ja määrä on jatkuvasti vähenemässä nykyisten sukupolvien opetellessa enemmistökieltä. Suomen tilanne on kuitenkin parempi kuin Venäjällä ja Ruotsissa, jossa harvinaisempia saamelaiskieliä osaa vain alle 10 ihmistä. Näistä akkalansaame kuoli hiljattain.
[muokkaa] Kuolleen kielen myöhempi käyttö
Muutamissa tapauksissa kuollut kieli on ollut aikaisemmin niin merkittävän valtakunnan käytössä, että sitä käytetään edelleen esimerkiksi tieteellisissä, lainopillisissa tai kirkollisissa yhteyksissä. Esimerkiksi latina ja muinaiskreikka ovat kuolemisensa jälkeenkin olleet jatkuvassa käytössä muun muassa tieteellisten uudissanojen luomisessa. Heprea taas on esimerkki tapauksesta, jossa kuollut kieli on elvytetty uudelleen tavalliseen käyttöön.
