Ken Hensley
Wikipedia
Ken Hensley (s. 24. elokuuta 1945, Lontoossa) on brittiläinen muusikko, joka tunnetaan erityisesti Uriah Heep -heavyrockyhtyeen Hammond-urkurina, kakkoskitaristina, falsettistemmaajana ja yhtyeen merkittävimpänä kappaleentekijänä.
Hensley aloitti 11-vuotiaana kitaransoiton, päätyi täysipäiväiseksi muusikoksi 19-vuotiaana ja pääsi erilaisissa kokoonpanoissa harjaannuttuaan tekemään ensimmäiset albuminsa Genesis (1968) ja To Samuel A Son (1969) The Gods -yhtyeen kanssa. Yhtye ei tehnyt merkittävää kansallista läpimurtoa, mutta saavutti kulttistatusta ja heidän coverversiotaan The Beatlesin kappaleesta Hey Bulldog soitettiin radiossa jonkin verran.
The Gods -yhtyeen eri kokoonpanoissa soittivat Hensleyn ohella mm. sellaiset myöhemmin Hensleyn tavoin tunnetuiksi tulleet muusikot kuin Greg Lake (Emerson, Lake & Palmer), Mick Taylor (Rolling Stones), John Glasscock (Jethro Tull) ja Lee Kerslake (Uriah Heep). Hensley oli The Gods -yhtyeen vokalisti ja kosketinsoittaja ja kirjoitti suurimman osan materiaalista yhdessä kitaristi Joe Konasin kanssa. Nämä albumit sekä niistä ja yhtyeen singleistä työstetyt kokoelmat julkaistiin sittemmin useampaan otteeseen uudelleen kun Hensley teki kansainvälisen läpimurtonsa Uriah Heepin myötä.
Hensleylle aiemmista bändeistään tuttu basisti Paul Newton toimi linkkinä, jonka myötä Hensley liittyi ensimmäistä levyään tekemässä olleeseen Spice-yhtyeeseen vuoden 1969 lopulla. Hän soitti levylle hammondia ja kitaraa ja kerrotaan hänen tuoneen myös muutamat levyn biiseistä, joita ei kuitenkaan sopimusteknisistä syistä voitu hänelle nimetä (tyypillinen Hensleyn uran alkuaikojen kuvio - hän oli erittäin tuottelias ja hyödynsi lahjojaan säveltämällä toisten nimiin kappaleita korvausta vastaan). Spice muutti levyä tehdessään nimensä Uriah Heepiksi vuosikymmenten vaihteessa ja Uriah Heepin ensimmäinen levy julkaistiin nimellä Very 'eavy... very 'umble 1970.
Progevaikutteisesta heavyrockistaan, raskaasta urku-kitara -soundistaan, omintakeisista vibraatto- ja falsettilauluharmonioistaan ja myös vahvan melodisista balladeistaan tunnetuksi tullut Uriah Heep muodostui Hensleyn ylivoimaisesti tunnetuimmaksi bändiksi, mutta mies on ollut 60- ja 70-lukujen vaihteessa mukana myös mm. Toe Fat ja Head Machine -yhtyeissä. Vahvaa rockia soittaneessa Toe Fatissa Hensley keskittyi biisien kirjoittamisen ohella kitaransoittoon karheaäänisen ex-Rebel Rouser -vokalisti Cliff Bennetin hoidellessa pääosaa lauluista. Yhtye julkaisi 2 albumia (Toe Fat ja Toe Fat II), joista jälkimmäisen ilmestyessä Hensley oli jo lähtenyt yhtyeestä. Head Machine -yhtyeen ainoa albumi Orgasm taas oli varsin omalaatuinen sekoitus progressiivista rockia ja seksiaiheisia sanoituksia - projekti, jonka Hensley myöhemmin kertoi tehneensä puhtaasti rahaa ansaitakseen.
Lisäksi Hensley teki salanimellä Ken Lesley lupaavan, vahvasoundisen progealbumin saksalaisen Weed-yhtyeen kanssa vuonna 1971. Sivuprojektit toisten yhtyeiden kanssa kuitenkin jäivät Heepin tehdessä kansainvälisen läpimurtonsa vuoden 1971 Look At Yourself ja vuoden 1972 Demons And Wizards -albumeillaan.
Ken Hensley viipyi Uriah Heepissä 10 vuotta, jonka aikana Heep saavutti uransa huipun ja ehti myös vajota sieltä alas. Hensleyn liityttyä Heepiin hän otti päävastuun yhtyeen kappaleiden säveltämisestä. Hän kirjoitti yksin yhtyeen tunnetuimmat 70-luvun hitit, mm. Easy Livin' (1972), Stealin' (1973), ja Free Me (1977) ja myös lauloi niistä muutaman: Lady In Black (1971) ja Look At Yourself (1971). Pitkälti hänen kynästään olivat lähtöisin myös klassikot July Morning (1971, yhdessä David Byronin kanssa) ja The Wizard (1972, yhdessä Mark Clarken kanssa). Muutamien levyjen kantavat teemat (hyvän ja pahan taistelusta ja velhoista kertova The Magician's Birthday, 1972, ja unimaailmaa tutkiskeleva Wonderworld, 1974) olivat myös Hensleyltä lähtöisin.
Vuodet 1972-1975 olivat albumilevymyynnin perusteella Heepin ja Hensleyn kultakautta. Yhtye piikkasi Yhdysvalloissa 1972-74 useilla top40 -albumeilla, lyöden siellä laudalta mm. Britannian listaykkösbändi Sladen. Kotimaassaan Uriah Heep ei koskaan saavuttanut aivan aikalaistensa Deep Purplen, Led Zeppelinin tai Black Sabbathin tapaista mainetta tai arvostusta, mutta saavutti kuitenkin kunnioitettavaa listamenestystä, joka huipentui vuonna 1975 sijaan 7 albumilistalla (Return To Fantasy).
Kaikkein suurinta suosiota Uriah Heep kuitenkin nautti Keski- ja Pohjois-Euroopassa. Suomessa Uriah Heep löi läpi varhain, ollen myydyimpien artistien listoilla yhtä aikaa useamman albumin voimin jo 70-luvun alkupuoliskolla. Yhtyeen ja Suomen välille muodostuikin erityisen tiivis, edelleen voimissaan oleva side.
Kun suosio Pohjolassa alkoi jo osoittaa hiipumisen merkkejä, oli yhtyeellä Saksassa vuonna 1977 yhtä aikaa peräti kolme Hensleyn kirjoittamaa singleä top20:ssä (Free Me, Wise Man ja uudelleenjulkaistu Lady In Black, josta Heep sai Grammya vastaavan Golden Lion -palkinnon). Kultakauden (1972-75) suosio oli erityisen suurta myös Australiassa, Japanissa ja Uudessa-Seelannissa, josta yhtyeen kultakauden basisti Gary Thain, Hensleyn mukaan paras muusikko jonka kanssa hänellä on koskaan ollut tilaisuus työskennellä, oli kotoisin. Saksassa superhitti Lady In Black on ollut käytännöllisesti katsoen jokaisen koululaisen laulukirjassa, Suomessa taas Hensleyn kappaleita on coveroitu taajaan, useiden rockyhtyeiden ja jopa sellaistenkin nimien kuin Danny ja Taiska toimesta.
Hensleyn merkitys Heepin musiikillisena primus motorina korostui 70-luvun lopulle tultaessa entisestään kun hän alkoi kantaa biisien kirjoittamisen ohella osavastuuta tuottamisesta. Kaupallisesti tämä ei kuitenkaan toiminut; vuoden 1976 lähestulkoon Hensleyn soololevyltä kuulostanut High And Mighty floppasi ja sitä seuranneen kiertueen myötä ongelmat laulaja David Byronin kanssa kärjistyivät. Hensley jätti yhtyeen, palasi, ja lopulta Byron sai potkut liiallisen alkoholinkäyttönsä vuoksi kesäkuussa 1976.
Keski-Eurooppaa lukuun ottamatta Uriah Heep menetti suosiotaan 70-luvun puolivälin jälkeen. Free Me -pophitin jättimenestyksen myötä Hensley pyrki kirjoittamaan entistä kaupallisempaa, modernimpaa materiaalia, lähestyen pop- ja ajankohdalle "pakollisilla" lievähköillä diskovaikutteillaan jopa esi-AOR-mäisiä piirteitä. Uriah Heep menetti sen myötä raskaammasta rockista pitänyttä fanipohjaansa. Vuoden 1980 Conquest oli aidommin moderni, melodinen rockalbumi, joka osoitti myös Hensleyn kyvykkyyttä uudistumiseen säveltäjänä, mutta sekään ei menestynyt Heepin kultakauden albumien tapaan.
Lopulta Hensley jätti yhtyeen vuonna 1980 tyytymättömänä suuntaukseen, johon se oli ajautumassa. Ratkaiseva viimeinen tekijä Hensleyn eroamisessa oli uuden albumin laulaja John Sloman, jonka Heep-klassikkotulkintojen kanssa kosketinsoittaja ei tullut toimeen. John Lawtonin lähdettyä Heepistä vuonna 1979 Hensley olisi halunnut yhtyeen kolmanneksi laulusolistiksi Peter Goalbyn, josta ironisesti tuli Heepin vokalisti Hensleyn lähdettyä.
Tuottelias urkurikitaristivokalisti julkaisi 1970-1980 luvuilla kaiken Heep-kiireen ohessa kolme soololevyä, vuonna 1973 Proud Words On A Dusty Shelf-lp:n, vuonna 1975 albumin Eager To Please, sekä pian Uriah Heepistä erottuaan vuonna 1980 Free Spiritin. Levyistä varsinkin kaksi ensimmäistä olivat onnistuneita, kunnianhimoisia osoituksia Hensleyn lahjakkuudesta biisintekijänä (mm. Cold Autumn Sunday, 1973) mutta ne eivät olleet suuria myyntimenestyksiä. Tästä voidaan osittain syyttää levy-yhtiö Bronzea, joka ei halunnut markkinoida soolomateriaalia samalla teholla kuin samaan aikaan tehtyjä Uriah Heepin albumeita.
Free Spirit -albumin ja sitä seuranneen Shotgun -yhtyeen lyhyeksi jääneitten elinkaarten kirvoittamana Hensley muutti pysyvästi Yhdysvaltoihin vuonna 1981, ja liittyi siellä kaikkien yllätykseksi Blackfoot-yhtyeeseen "tuodakseen southern rockareiden soundin 80-luvulle", ollen mukana sen albumeilla Siogo (1983) ja Vertical Smiles (1984). Ensin mainittu Blackfoot -albumi tunnetaan Hensleyn hitistä Send Me An Angel.
Kuultuaan entisen bändikaverinsa laulaja David Byronin kuolemasta alkuvuodesta 1985 Hensley jätti Blackfootin ja vetäytyi levyttävän muusikon uralta, keskittyen musiikki-instrumenttien markkinointiin St. Louisissa ja vieraillen silloin tällöin toisten artistien levyillä (esim. WASP -yhtyeen cover Hensleyn Heep-kappaleesta Easy Livin').
1990-luvun alkupuolella kiinnostus Hensleyn musiikkia kohti heräili vähitellen uudelleen ja hänen soolotuotannostaan on julkaistu useita kokoelmalevyjä. Vuonna 1994 Hensley julkaisi hienon From Time To Time -kokoelman ennenjulkaisematonta/harvinaista studiomateriaaliaan. Tuoretta musiikkia levyttävän artistin comebackin Hensley teki vuonna 1999 julkaistessaan A Glimpse Of Glory -albumin, josta osa oli levytetty kristillisen Visible Faith -yhtyeen muodossa.
2000-luvulle tultaessa Hensley aloitti keikkailun uudestaan ja on julkaissut sen jälkeen kaksi täysin uutta musiikkia sisältänyttä studioalbumia Running Blind (2002) ja The Last Dance (2003). Uudelleenlevytettyjä Heep-kappaleita sisältäneen The Wizard's Diaryn Hensley teki osittain Venäjällä vuonna 2004 ja uudelleenlevytettyä vanhempaa soolotuotantoaan hän tarjoili albumilla Cold Autumn Sunday (2005). Hänen tuorein soolojulkaisunsa on Norjassa kuvattu live-dvd Live Fire (2006).
Lisäksi Hensley on tehnyt julkaisuiksi päätynyttä musiikillista yhteistyötä kahden entisen Uriah Heep -jäsenen, basisti-laulaja John Wettonin ja laulaja John Lawtonin kanssa. Vuonna 2002 mies osallistui historialliseksi luonnehditulle yhteiskeikalle Uriah Heepin kanssa, josta julkaistiin livealbumi ja dvd (The Magician's Birthday Party), mutta mitään pysyvää re-unionia ei yhtyeelle näytä olevan luvassa. Vuonna 2006 Hensley julkaisi elämästään ja musiikillisesta urastaan kertovan When Too Many Dreams Come True - kirjan, jossa hän toteaa, että nykyinen Uriah Heep on aivan eri yhtye kuin kultakauden Heep, jonka jäsenistä osa on jo edesmennyt eikä sitä siksi ole syytä yrittää lämmitellä uudestaan.
Ken Hensley on esiintynyt uransa aikana lukuisia kertoja Suomessa. Uriah Heepin riveissä hän on ollut kahdesti Pohjoismaiden vanhimman ja merkittävimpiin kuuluneen rockfestivaali Ruisrockin pääesiintyjänä (1972 ja 1978). Uransa huipulla ollut Uriah Heep aloitti mittavan Wonderworld -kiertueensa Helsingistä vuonna 1974. Sooloartistina Hensley on esiintynyt Suomessa lukuisia kertoja 2000-luvulla, aloittaen Running Blind -soolokiertueensa peräti seitsemällä klubikonsertilla eri puolilla Suomea. Uriah Heep on esiintynyt Suomessa tätäkin useammin ilman Hensleytä ja pitkälti Hensleyn tuotantoon edelleen nojaavan yhtyeen suosion vankkumattomuutta kuvastavat esimerkiksi pelkästään Suomen markkinoille valmistettu, ennenjulkaisematonta livemateriaalia sisältänyt tuplakokoelma Forever (1997) ja The Ultimate Collectionin nouseminen Suomen listoille vuonna 2003. Viimeksi Hensleyn(kin) hitit ovat raikaneet Uriah Heepin nykykokoonpanon toimesta Vaasan Rockperry -festivaaleilla heinäkuussa 2006, Christmas Is Heavy -konsertissa Helsingin Jäähallissa 2005 ja saman vuoden elokuun Ankkarockissa Vantaalla.
61-vuotias Hensley asuu vaimonsa Monican kanssa Espanjassa, jossa hän tekee musiikkia ja josta käsin hän keikkailee useita kertoja vuodessa lähinnä Euroopassa.
