Jari Sillanpää
Wikipedia
Jari Veikko Sillanpää (syntynyt 16. elokuuta 1965, Ludvika, Ruotsi) on yksi Suomen suosituimpia laulajia. Jari Sillanpää ponnahti julkisuuteen tullessaan tangokuninkaaksi Seinäjoen Tangomarkkinoilta 1995, ja on Suomen menestynein tangokuningas.
Jari Sillanpään nimikkoalbumi Jari Sillanpää vuodelta 1995 on Suomen kaikkien aikojen myydyin äänite.
Jari Sillanpää on edustanut Suomea vuonna 1997 Romaniassa Golden Stag -kilpailussa, jossa hänen esityksensä ”Remember Me” äänestettiin voittajaksi. Vuonna 2004 Sillanpää edusti Suomea ensimmäisissä kaksipäiväisissä Eurovision laulukilpailuissa. Vaikka ”Takes 2 To Tango” -edustuskappaleen keräämät 51 pistettä toivatkin Suomelle sen parhaan sijoituksen viiteentoista vuoteen, laulu karsiutui loppukilpailusta.
Sillanpää sai toukokuussa 2005 Iskelmä-Finlandia -palkinnon.
Toimittaja Aino Suhola kirjoitti eläytyvän henkilökuvan, "Jaettu jano - tänä iltana Jari Sillanpää" v. 2004. (Otava).
Sillanpään seksuaalisesta suuntautumisesta spekuloitiin juorulehdistössä jo hänen tangokuninkuudestaan alkaen, ja 23. helmikuuta 2006 hän paljasti Nelosen Tuomas & Juuso Experience -ohjelmassa, että hänen entinen rakkaansa oli miespuolinen. Sillanpää sanoi pitäneensä asian salassa, koska uskoi, ettei lehdistö osaa suhtautua siihen sopivalla tavalla. Paljastuksen jälkeen Sillanpää on valittanut häneen kohdistunutta juorulehtien kiinnostusta sanoen, että hänestä on tehty "ajojahdin" kohde.
[muokkaa] Triviaa
- Monien lähteiden mukaan Jari Sillanpää olisi baarimikkona laivalla toimiessaan keksinyt alun perin salmiakkikossun
[muokkaa] Albumit
- Jari Sillanpää (1996)
- Hyvää Joulua (1996)
- Auringonnousu (1997)
- Varastetut helmet (1998)
- Onnenetsijä (1999)
- Kuninkaan kyyneleet -kokoelma (2000)
- Maa on niin kaunis (2000)
- Hän kertoo sen sävelin (2001)
- Määränpää tuntematon (2003)
- Parhaat (2005)
- Jari Sillanpää - Hän laulaa Kuninkaan 10 kultaista vuotta DVD