Ingemar Johansson

Wikipedia

Tiedot
Ingemar Johansson
Oikea nimi	Ingemar Johansson
Lempinimi	Ingo/Thorin vasara
Painoluokka	raskassarja
Maa	Ruotsi
Syntymäaika	22. syyskuuta 1932
Syntymäpaikka	Göteborg
Kätisyys	oikeakätinen
Ammattilaistilastot
Ottelut	28
Voitot	26
Tyrmäysvoitot	17
Tappiot	2
Ratkaisemattomat	0
Ei tuomiota / mitätöity	0

Ingemar "Ingo" Johansson (s. 22. syyskuuta 1932 Göteborgissa, Ruotsissa) on ruotsalainen nyrkkeilijä, raskaansarjan olympiahopeamitalisti ja ammattilaisnyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestari ja euroopanmestari.

[muokkaa] Nyrkkeilijäksi

Nähtyään 12-vuotiaana elämänsä ensimmäisen nyrkkeilyottelyn Göteborgin Messuhallissa Ingemar innostui lajista, ja liittyi seuraavana vuonna Redbergslidin nyrkkeilyseuraan. Hän oli jo tuolloin ikäisiään isompi, painaen 64 kiloa. 16-vuotiaana hän oli jo raskaansarjan miehissä. Ingo harjoitteli ahkerasti, ja nuoresta iästään huolimatta moni läsnäolija pisti merkille nuoren miehen kyvyt. 1946 hänet valittiin Ruotsin nyrkkeilyliiton harjoitusleirille Vallsjöbadeniin, vaikka ei ollut siihen mennessä otellut vielä kertaakaan. Ingo oli leirin nuorin, raskain, ja nopein harjoituslenkeillä.

Keväällä 1947 suomalainen raskaansarjan legenda Gunnar Bärlund teki ammattilaisuran jäähyväiskiertueen Pohjoismaihin, Göteborgin ollessa yksi etappikaupungeista. Valmistautuessaan tulevaan otteluunsa Belgialaista Piet Wildea vastaan, Gee-Bee sparrasi Redbergslidissä Johanssonin kanssa. Nuori mies napautteli helposti iskuja vanhan mestarin suojauksen läpi, ja sai tämän hermostumaan. Ruotsalainen ammattinyrkkeilymanageri Edwin Ahlqvist seurasi mielenkiinnolla nuorukaisen otteita kehässä, ja kutsui tämän harjoittelemaan Hindåsiin ammattimiesten kanssa. Samaisena kesänä Ingemar lopetti koulunkäynnin, mennen hetkeksi kivimieheksi katutöihin ja tämän jälkeen satamaan, päätyen sittemmin Ahlqvistin liikkeeseen töihin.

[muokkaa] Ensimmäiset ottelut

Helmikuussa 1948, nyt jo 82 kiloisen Ingemarin nyrkkeilyura alkoi Göteborgin mestaruuskilpailuilla. Ingon nyrkki puhui, ja ensimmäinen ottelu oli jo ensimmäisessä erässä ohi. Seuraavasta vastustajasta pistevoitto, ja finaalissa tekninen tyrmäysvoitto Hans Fredrikssonista. Paikalliset lehdet kirjoittelivat jo innostuneena raskaansarjan nousevasta tähdestä - 15 vuotiaasta pojasta, jolla vasta kolme ottelua takana! Jo nämä varhaiset ottelut viitoittivat tulevaa ottelutyyliä, eli ahkeraa vasemman käyttöä, oikean tullessa esiin harvakseltaan, mutta silloin sitäkin tehokkaammin seurauksin.

Kaupunkimestaruuden jälkeen jatkui ahkera harjoittelu seuraavan syksyn koitoksia varten. Syksyllä ensimmäinen pistetappio Carl Nilssonille Malmössa. Parin seuraavan voitokkaan ottelun jälkeen oli jouluna vuorossa Ruotsin juniorimestaruuskilpailut Tukholmassa. Kisat kuitenkin päättyivät Ingon osalta jo ensimmäiseen otteluun, missä kisojen tuleva mestari Erik Dragstein voitti hänet pistein. Alkuvuoden pari matsia Johansson voitti helposti, jonka jälkeen alkoi kovat kesätreenit.

Syyskaudella 1949 Johansson otteli ahkerammin kuin edellisinä vuosina, häviten yhden kiistanalaisen pistetappion vieraspaikkakuntalaisen kotikehässä. Tammikuussa 1950 oli vuorossa jälleen Ruotsin juniorimestaruuskilpailut Tukholmassa, joissa mestaruus irtosi ylivoimaisesti, molempien vastustajien, Folke Sjöbergin ja Lars Vargin, tultua lasketuksi ulos ennen täyttä aikaa, lehdistön kirjoitellessa ylistyssanoja nyrkkisankarin edesottamuksista.

[muokkaa] Ruotsinmestari

Parin seuraavan kuukauden ajan Ingo otteli sarjan hyviä otteluita tyrmäten mm. Norjan Knud Hwidstenin, sekä Tanskalaiset Willy Hansenin ja Ludwig Larsenin ennen täyttä aikaa. Helmikuun lopulla 1950 oli sitten vuorossa ensimmäiset aikuisten Ruotsinmestaruuskilpailut Tukholmassa. Nyt 87-kiloinen Ingemar otteli varovaiset ottelut Arne Holmia ja Bengt Modighia vastaan, voittaen molemmat ottelut pistein, tullen näin ruotsin raskaansarjan mestariksi. Lehdistö ei pitänyt näkemästään, ja haukkui tuoreen mestarin vaisuksi, araksi ja taitamattomaksi.

Syksyllä 1950 järjestettiin Italia-maaottelun edustuspaikan karsinta Johanssonin ja Bengt Modighin välillä, jonka Modigh voitti pistein, mutta jätti kuitenkin edustustehtävän väliin, joten Ingemar lähtikin matkalle. Vastustajana kova Italialainen Aldo Pellegrini. Lokakuun 23. päivä Milanossa käydyssä ottelussa Ingo ei ollut parhaimmassa terässä kärsittyään matkapahoinvoinnista, mutta käytti vastustajaa lattiassa toisessa erässä, voittaen ottelun pistein. Uusintaottelu Roomassa kolme päivää myöhemmin, jossa Pellegrini kävi kolmannessa erässä jälleen lattiassa, häviten pistein Ingolle. Voittaja sai palkinnoksi leivän ja konjakkipullon. Vuoden lopussa vierailu Saksassa, jolta tuliaisina niukka pistetappio Uwe Janssenille ja pistevoitto Horst Heroldista.

Tammikuussa 1951 käytiin Helsingin Messuhallissa 7000-päisen yleisön edessä huima ottelu Ingemarin ja Ilkka Kosken välillä, Johanssonin käydessä toisessa erässä uransa ensimmäistä kertaa lattiassa lukua ottamassa. Ingo kuitenkin voitti tiukan ottelun pistein. Suomalainen lehdistö antoi suitsutusta Ruotsalaiselle nyrkkeilijälle. Viikkoa myöhemmin Neuvostoliiton joukkue vieraili Göteborgissa, Algirdar Shotzikasin voittaessa Johanssonin selvästi pistein. Viikkoa myöhemmin tuli hyvitys Uwe Janssenille Saksassa kärsitylle tappiolle, tämän hävitessä ensin Göteborgissa pistein ja paria pivää myöhemmin teknisellä tyrmäyksellä Kinnassa. Maaliskuussa vuorossa olivat jälleen Ruotsin mestaruuskilpailut, jotka Ingemar voitti pistetuomioilla, saaden jälleen kerran kuulla kotimaansa urheilujournalistien narinat.

[muokkaa] Maine ruvella

Ingo valittiin Euroopan joukkueeseen USA-Eurooppa nyrkkeilymaaotteluun, ja matkalle Chicagoon lähdettiin Lontoon kautta, missä Euroopan joukkue kokoontui. Maaliskuun 29. päivä Chicago Stadiumin 16 000-päisen yleisön eteen astui Ingon vastustajaksi USAn Golden Gloves-mestari Ernst Fann. Tasaisen otelun kolmannessa erässä Ingon oikea puhui, ja Fann laskettiin ulos. Chicagon Daily Tribune kirjoitti seuraavan päivän lehdessä ylistävät arviot Pohjolan viikingistä. Johansson loukkasi ottelussa kätensä, ja ilmoitti joukkueen johdolle, että ei voi otella. Seurasi väittely ja uhkailuja johdon taholta. Kaikesta huolimatta ottelu Washingtonissa Norvel Leetä vastaan jäi toteutumatta. Ruotsissa lehdistö ryhtyi raakaan arvosteluun ja ennusti Johanssonin urheilu-uran jo olevan ohi. Kotipuolessa lääkäri totesikin käden murtuneen, ja se kipsattiin.

Syksyllä 1951 USAn nyrkkeilyjoukkue saapui vierailulle Göteborgiin. Ullevin stadionilla oli kaikkien aikojen yleisömäärä seuraamassa amatöörinyrkkeilyä, yli 11 000 katsojaa. Johansson sai nyt vastaansa Norvel Leen, joka voitti tasaisen ottelun pistein. Lokakuun lopussa Johansson kohtasi Göteborgissa jälleen kerran Italian Aldo Pellegrinin, voittaen ottelun pistein, mutta samalla murtaen peukalonsa. Jälleen kipsi käteen.

[muokkaa] Olympialaisiin

Helmi-maaliskuun vaihteessa 1952 irtosi Ruotsin mestaruus helposti, vaikka takana ei ollut lainkaan harjoittelua (painoa Ingolla 93 kiloa). Kaikki kolme vastustajaa lähtivät ulos kehästä ennen täyttä aikaa. Olympiapaikan varmistuttua kevät meni muutamia kansainvälisiä otteluja käyden. Erikoisin kaikista Ruotsi-Ranska nyrkkeilymaaottelu maaliskuussa Tukholmassa, kun Johanssonin vastustaja Lucien Touzard astui kehään, ja luovutti ottelun jo muutama sekunti gongin soitua, ennen kuin ainuttakaan iskua oli vaihdettu. Yleisö vihelsi ja heitti roinaa kehään.

Helsingin olympialaiset heinäkuussa alkoivat Ingolta rauhallisissa merkeissä; arpa suosi ensimmäisellä kierroksella ja määräsi hänet lepovuoroon, ja toisella kierroksella vastustajaksi tullut Uruguayn Luiz Sosa ei koskaan ilmestynyt kehään. Seuraavassa ottelussa oli puolestaan erotuomari kateissa, ja häntä saatiin odotella viisi minuuttia kehässä. Vastustaja oli Tsekki Horymir Netuka, joka kävi ottelun aikana kahdesti lukua ottamassa. Selvä pistevoitto Ingemarille. Seuraava vastustaja oli Jugoslavian Tomo Krizmanic, jolle Ingo oli käsinyt keväällä niukan pistehäviön kotonaan. Tällä kertaa Ruotsalainen oli niukasti parempi, ja oli näin selvinnyt jo mitalisijoille. Välierävastustajaksi tuli Suomen Ilkka Koski, jonka kanssa käyty vaatimaton ottelu lopulta tuomittiin 2-1 voitoksi Johanssonille.

Finaalissa vastassa oli USAn Ed Sanders, joka Johanssonin tapaan oli puolustusnyrkkeilijä. Finaalista muodostuikin kahden toisiaan kyttäilevän nyrkkeilijän tylsä näytös, Sandersin kulkiessa kehässä Johanssonia kohti yrittämättä kuitenkaan lyödä, ja Johanssonin perääntyessä alta pois. Ensimmäisen erän lopulla kehätuomari Roger Vaisberg antoi molemmille varoituksen passiivisesta nyrkkeilystä. Toinen erä jatkui samaan tapaan, ja tuomari antoi toisen varoituksen Johanssonille. Erätauolla tuomari meni neuvottelemaan kilpailun johdon kanssa, ja nosti hetken kuluttua Sandersin käden ylös, julistaen tämän voittajaksi. Skandaali oli valmis. Yleisö viheltsi, ja Johansson poistui kehästä poliisisaattueen suojissa. Pukuhuoneessa Ruotsin joukkueenjohtaja Sven Thoren kieltsi Ingoa poistumasta majapaikastaan ennen kotimatkaa ja ilmoitti, että Johanssonia on kielletty tulemasta joukkueen juhlaillallisille. Palkintojenjakotilaisuudessa hopeamitalikoroke pysyi tyhjänä, eikä Ruotsin lippua nostettu salkoon. Mitali annettiin Ingemarille vasta vuonna 1982 Olympiakomitean järjestämässä tilaisuudessa. Lehdistö, niin kotimaassa, kuin Suomessakin, repi Ingon kappaleiksi, syyttäen tätä pelkuriksi ja maanpetturiksi.

[muokkaa] Ammattilaiseksi

Olympiakisojen jälkeen Ingemar solmi ammattilaissopimuksen Edwin Ahlqvistin kanssa. Syksyn aikana Ingo kiersi näytösotteluita Norrlannissa Olle Tandbergin kanssa, ja sirkuskiertueita Gunnar Nilssonin kanssa. Ensimmäinen ammattilaisottelu oli jouluna 1952 Göteborgin Messuhallissa Ranskan Robert Massonia vastaan, joka tuolloin oli Ranskan neljänneksi rankattu raskassarjalainen. Masson kävi lattiassa ensimmäisessä ja neljännessä erässä, jonka jälkeen luovutti.

Uran neljännessä ammattilaisottelussa, maaliskuussa 1953, Ingemar rikkoi kätensä Tanskan Erik Jensenin leukaan, voittaen kuitenkin ottelun pistein. Seurauksena yhdeksän kuukauden ottelutauko. Joulukuussa Göteborgissa saatu helppo tyrmäysvoitto Ranskan Raymond Degl Innocentistä päätti uran lähes vuodeksi. Edessä oli asepalvelus Karlskronan laivastoasemalla. Auktoritäärinen sotilasmaailma ei Ingoa miellyttänyt, ja seurauksena oli kahnauksia ja arestia.

Marraskuussa 1954 ammattilaisura jatkui ottelulla Saksan Werner Wiegandia vastaan, joka kannettiin kehästä ulos viidennessä erässä. Helmikuussa 1955 oli vuorossa ensimmäinen todellinen huippuvastustaja, Itävallan Kurt Schiegel, joka edellisenä syksynä yritti huonolla menestyksellä voittaa euroopanmestaruustitteliä Saksan Heinz Neuhausilta. Eikä onni suosinut häntä nytkään, vaan Johansson nukutti hänet viidennessä erässä.

Kesällä vuorossa olivat kovat saksalaiset Günther Nürnberg ja ex-euroopanmestari Hein Ten Hoff - molemmat tulivat tyrmätyksi. Helmikuussa 1956 vastassa oli kivenkova Jamaikalainen Joe Bygraves, jonka kanssa käyty ottelu päättyi Johanssonin pistevoittoon. Bygravesista tuli Brittiläisen Kansainyhteisön raskaansarjan mestari pari kuukautta myöhemmin, lyötyään Englannin Henry Cooperin.

[muokkaa] Euroopanmestari

Voitettuaan huhtikuussa 1956 Saksan Hans Friedrichin, Ingo ja Edwin Ahlqvist tekivät sopimuksen ottelusta EBUn raskaansarjan euroopanmestaruudesta Italian Franco Cavicchia vastaan syyskuun 30. päivä Bolognassa, Italiassa. Ottelun alkupuoli meni Cavicchin tehdessä yltiöpäisiä ryntäyksiä, Ingon väistellessä, ja odotellessa tilaisuuttaan. Hiljalleen Cavicchin tehot hiipuivat, ja 13. erässä Ingon oikea pudotti Italialaisen lattiaan. Ruotsi oli saanut uuden raskaansarjan euroopanmestarin, Olle Tandbergin seuraajaksi. Italian sanomalehdistö myönsi reilusti Johanssonin olleen kehässä parempi.

Ensimmäinen tittelin puolustus tapahtui toukokuussa 1957 Tukholmassa Englannin Henry Cooperia vastaan, joka oli yksi kovimpia raskassarjalaisia Britteinsaarilla. Ottelu päättyi viidennessä erässä Ingemarin oikean jälleen heilahtaessa kohtalokkain seurauksin. Seuraava EM-ottelu oli vuorossa helmikuussa 1958 Kansainyhteisön mestaria Joe Erskinea vastaan, joka päättyi Erskinen luovutukseen ottelun 13. erässä.

Saavutettuaan Euroopassa kaiken, mitä saatavilla oli, Johansson ja Ahlqvist siirsivät katseensa kohti amerikkaa ja MM-titteliä. Syksyksi 1958 järjestyi otteluvastustajaksi kovin mahdollinen tarjokas; maailmanmestari Floyd Pattersonin ykköshaastaja Eddie Machen. Saapuessaan syyskuussa 1958 Göteborgiin Kalifornialaisen ottelutili oli 24 voittoa (mm. Johnny Summerlin, Joey Maxim, Bob Baker & Hurricane Jackson) ja yksi ratkaisematon Zora Folleyta vastaan. Machen odotti tekevänsä pienen lämmittelyn ennen tulevaa MM-ottelua Pattersonia vastaan, mutta toisin kävi; ottelu oli Johanssonin varsin yksipuolinen näytös, ollen jo ensierässä ohi, Machenin hukatessa elämänsä tilaisuuden MM-kehään.

[muokkaa] Maailmanmestaruus

Ahlqvist aloitti välittömästi neuvottelut Pattersonin managerin Cus D'Amaton kanssa sopimuksesta MM-otteluun, ja ottelu sovittiin pidettäväksi 26. kesäkuuta 1959 New Yorkin Yankee Stadiumilla, hämärämies Bill Rosensohnin toimiessa tapahtuman promootorina.

Johansson saapui New Yorkiin alkukesästä koko perheen voimin; äiti, isä, tyttöystävä Birgit, sekä veli ja sisko puolisoineen. Harjoitusleiri pystytettiin Grossingerin lomakeskukseen Catskill-vuorille, New Yorkin osavaltioon. Amerikkalaistoimittajilla riitti ihmeteltävää, ruotsalaisen viettäessä harjoitusten lomassa rentoa elämää, käyden välillä Birgitin kanssa tanssilattialla, uiden ja pelatessa golfia. Rocky Marciano oli pitänyt omaa harjoitusleiriä samaisessa paikassa muutamia vuosia aiemmin, eläen kuin munkki - totaalisesti omistautuen vain nyrkkeilylle. Floyd Patterson valmistautui omalta osaltaan huomattavasti traditionaalisemmin menetelmin otteluun, maksullisen yleisön seuratessa hänen hikoiluaan harjoitussalilla, säkkiä hakaten ja narua hyppien.

Patterson, jonka ottelusaldo tuohon iltaan saakka oli 35 voittoa ja yksi häviö, oli illan 5-1 vedonlyöntisuosikki, eikä kukaan, ehkä ruotsalaisten lisäksi, uskonut Johanssonin olevan sen ihmeellisempi vastustaja, kuin Pattersonin edellisetkään MM-haastajat, jotka kaikki oli laskettu ulos ennen täyttä aikaa. Otteluiltana jännittyneet ruotsalaiset kodeissaan kuuntelivat Radio Luxembourgin suoraa lähetystä öiseltä Yankee Stadiumilta. Ottelun alku sujui molemmilta rauhallisesti toisiaan tarkkaillen. Ingon kuuluisaa oikeaa ei nähty parin ensimmäisen erän aikana lainkaan. Kolmannen erän toisella minuutilla alkoi tapahtua; Ingo pudotti Pattersonin kanveesille luvunlaskuun. Patterson nousi ylös, alkaen kävellä mitään tajuamatta kohti puolueetonta nurkkausta, kädet alhaalla. Perässä tulee Ingo, joka lyö miehen jälleen luvunlaskuun. Tässä vaiheessa ottelu olisi jo pitänyt lopettaa, mutta erotuomari Ruby Goldstein antoi ottelun jatkua; Johansson löi Pattersonin kaikkiaan seitsemästi lattiaan, kunnes ajassa 2,01 kolmatta erää tuomari laittoi pelin poikki. Ruotsalaisesta tuli uusi raskaansarjan maailmanmestari ja juhlittu kansallissankari!

Mestaruus toi tullessaan läjäpäin erilaisia muita palkintoja ja tunnustuksia mm. Hickok Belt vuoden parhaasta ammattiurheilijan saavutuksesta, Associated Pressin vuoden miesurheilijan ja Sports Illustratedin vuoden urheilijan palkinnot.

[muokkaa] Uusintaottelut

Pattersonilla oli jo ensimmäisen ottelun sopimukseen sisällytetty pykälä uusintaottelusta, mikäli hän ensimmäisen koitoksen häviää, joten asia oli selvä jo ensimmäisen ottelun jälkeen, että kaksikko kohtaa toisensa seuraavana vuonna. New Yorkin piirisyyttäjän todettua nyrkkeilypiireissä olevan epäselvyyksiä, ja hämäriä kytkentöjä, ja Cus D'Amaton jouduttua syytteeseen rikollisista puuhista, menettäen toimilupansa New Yorkin osavaltion alueella, joutui uusintaottelu tuuliajolle. Johanssonin saatua tarpeekseen hän uhkasi rikkoa sopimuksen ja otella Henry Cooperia vastaan toukokuussa 1960, mikäli ratkaisua ei tule. Ottelu saatiin lopulta kuitenkin sovituksi New Yorkin Polo Groundsille 20. kesäkuuta 1960.

Tuona iltana kehään astui kaksi varsin eri tavalla valmistautunutta miestä; Floyd Patterson, joka oli täysin omistautunut nyrkkeilylle, harjoitellen 10 tuntia päivässä kuukausien ajan, päämääränä palata takaisin maailmanmestariksi, vastassaan Ingemar Johansson, jonka mennyt vuosi oli kulunut erilaisissa edustustehtävissä ja Hollywood-elokuvaa "All the Young Men" filmatessa.

Patterson otti ottelun haltuunsa jo alusta alkaen, tehden hurjia hyökkäyksiä ja voimaiskuja jaellen - mies selvästi haki tyrmäystä alusta alkaen. Ingo tyytyi lähinnä ottamaan rauhallisesti, lyöden muutaman vastaiskun. Toisessa erässä Johansson sai terävän oikean sisään, mutta Patterson jatkoi, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Viidennen erän alussa Patterson löi Ingon lattiaan ottamaan lukua, nousten kuitenkin vielä jatkamaan. Floyd lisäsi tahtia, ja hetken kuluttua Ingemarista tuli entinen raskaansarjan maailmanmestari, rysähtäen suoraksi kanveesille, vasemman jalkaterän hurjasti täristessä. Pattersonista tuli ensimmäinen raskaansarjan maailmanmestari, joka voitti mestaruuden toiseen kertaan.

Kolmas kohtaaminen oli vuorossa 13. maaliskuuta 1961 Miami Beachin Convention Centerissä. Ingo valmistautui otteluun sparraten mm. Muhammad Alin kanssa 5th Streetin salilla. Ali (tuolloin vielä Cassius Clay), joka oli vasta muutaman kuukauden otellut paidattomana, ymmärsi jo tuolloin kuinka saadaan näkyvyyttä ja nostettua omaa markkina-arvoa.

MM-ottelusta muodostui trilogian ehkä kaikkein hurjin; Johansson aloitti lyömällä Pattersonin ensimmäisessä erässä kahdesti lattiaan, Pattersonin noustessa ylös ja lyöden vuorostaan Johanssonin kerran luvunottoon. Seuraavissa erissä meininki hieman rauhoittui, mutta kuudennessa erässä Pattersonin painostus tuotti tulosta, ja Ingo otti täyden luvun, vaikka pääsikin melko pian jaloilleen.

[muokkaa] Jälleen Euroopanmestarksi

Pidettyään vuoden taukoa, Ingo aloitti jälleen nyrkkeilyn, tähtäimenään paluu huipulle. Ensimmäinen koetinkivi oli vanha tuttu, Joe Bygraves, joka kaatui helmikuussa Göteborgissa seitsemännessä erässä. Seuraava vastustaja huhtikuussa oli Hollannin Wim Snoek, joka oli valmis viidennessä erässä.

Kesäkuun 17. päiväksi sovittin sitten Euroopanmestaruusottelu Göteborgiin Dick Richardsin kanssa. Walesilainen Richards, jonka uran nousutoiveet hautautuivat lukuisiin keskinkertaisille amerikkalaisille kärsittyihin tappioihin, oli tullut Euroopanmestariksi Johanssonin luovuttua EM-arvosta, puolustaen titteliään kolmesti. Ruotsin TVn katugalluppi osoitti, että ruotsalaiset eivät odottaneet enää oman pojan uutta tulemista, ja Richards oli pieni ennakkosuosikki. Ottelu sujui tasaisesti kahdeksenteen erään asti, jolloin Ingemarin oikea pudotti Walesilaisen lattialle, ja ottelu oli ohi. Johansson oli jälleen kerran Euroopanmestari.

Sonny Listonin tultua syyskuussa 1962 maailmanmestariksi, alettiin puhua jo mahdollisuudesta nähdä Ingo taas kerran MM-kehässä. Suunnitelmat kuitenkin romahtivat 21. maaliskuuta 1963 käydyssä ottelussa kovaa Brittiä Brian Londonia vastaan. Ingemar johti hienokseltaan ottelua loppuun asti, mutta viime sekunneilla London sai kovan iskun sisään, ja Ingo otti lukua. Kello pelasti ruotsalaisen uloslaskulta. Seuraavan päivän ruotsalaislehdet uutisoivat juttua otsikolla "Herää Ingo, sinä voitit!". Ottelu jäi Johanssonin viimeiseksi.

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Lähdeteokset

Ingemar Johansson: Avustajat kehästä, 1959
Eva Bärlund: Rakas GeeBee, Gummerus, 1990
Gilbert Odd: Encyclopedia of Boxing, Hamlyn, 1983
Floyd Patterson vs Ingemar Johansson, The Times, 1959

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org../../../i/n/g/Ingemar_Johansson_9724.html

Luokat: Ruotsalaiset nyrkkeilijät | Ruotsalaiset olympiamitalistit

We provide Linux to the World