Hiekan taidemuseo
Wikipedia
Hiekan taidemuseo sijaitsee Tampereella, ja sen on perustanut teollisuusneuvos, kultaseppä Kustaa Hiekka (1855-1937).
Jo 1920-luvulla Hiekka suunnitteli oman museon perustamista; hän halusi keräämänsä taidekokoelman jäävän yhtenäiseksi ja osaltaan myös sivistää nuorta Suomen kansaa. Hän rakennutti tätä varten museorakennuksen, jonka piirsi arkkitehti Oiva Viljanen. Klassisvoittoinen rakennus valmistui vuonna 1928. Hiekka myös asui talossa kuolemaansa saakka. Museota ylläpitämään perustettiin Kustaa Hiekan Säätiö vuonna 1931 ja samana vuonna museo avattiin yleisölle.
Hiekan taidemuseon monipuolisiin kokoelmiin kuuluu perinteisen kuvataiteen lisäksi myös huonekaluja, rahoja, hopeaa, tinaa, lasia ja kansatieteellistä esineistöä. Taidekokoelmat koostuvat pääasiassa suomalaisesta taiteesta 1850-luvulta nykyaikaan, mutta joukossa on myös ulkomaista taidetta 1630-luvulta lähtien.