Henrik Zetterberg
Wikipedia
Henrik Zetterberg (s. 9. lokakuuta 1980 Njurundassa) on ruotsalainen jääkiekkoilija, jonka nykyinen seura on Detroit Red Wings.
Red Wings varas Zetterbergin NHL:ään vuoden 1999 varaustilaisuudessa. Hänen varausnumeronsa oli #210. Ennen siirtymistään Detroitiin, Zetterberg pelasi vielä vuodet 2000–2002 kotimaassaan Timrå IK:n joukkueessa. Molemmilla kausillaan hän oli joukkueen paras pistemies. Hän siirtyi kaudeksi 2002–2003 Detroitiin ja on pelannut sen jälkeen todella hyvin Detroitin joukkueessa. Kaudella 2002–2003 Zetterberg saalisti 44 tehopistettä ja seuraavalla kaudella vain yhden vähemmän. NHL:n työsulkukaudella 2004–2005 Zetterberg palasi takaisin Timråhon, ja oli taas joukkueensa paras pistemies.
NHL jatkui jälleen kaudella 2005–2006 ja niin jatkuu myös Zetterbergin hyvät otteet. Zetterberg on pelannut yli piste per peli tahdilla, ja hän on jo kauden puolivälissä tehnyt enemmän pisteitä, kuin aikaisempina vuosina.
Zetterberg on ollut Ruotsin maajoukkueen vakiokalustoa vuodesta 2001. Hän on ollut mukana neljä kertaa MM-kilpailuissa, kaksi kertaa olympialaisissa ja kerran World Cupissa. Suurimpana saavutuksena Zetterbergillä on olympiakulta 2006 Torinosta.
[muokkaa] Tilastot
Runkosarja | Pudotuspelit | |||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Kausi | Seura | Liiga | O | M | S | P | J | O | M | S | P | J | ||
2000–2001 | Timrå IK | Elitserien | 47 | 15 | 31 | 46 | 24 | – | – | – | – | – | ||
2001–2002 | Timrå IK | Elitserien | 48 | 10 | 22 | 32 | 20 | – | – | – | – | – | ||
2002–2003 | Detroit Red Wings | NHL | 79 | 22 | 22 | 44 | 8 | 4 | 1 | 0 | 1 | 0 | ||
2003–2004 | Detroit Red Wings | NHL | 61 | 15 | 28 | 43 | 14 | 12 | 2 | 2 | 4 | 4 | ||
2004–2005 | Timrå IK | Elitserien | 50 | 19 | 31 | 50 | 24 | 7 | 6 | 2 | 8 | 2 | ||
3 kautta | YHTEENSÄ | Elitserien | 145 | 44 | 84 | 128 | 68 | 7 | 6 | 2 | 8 | 2 | ||
2 kautta | YHTEENSÄ | NHL | 140 | 37 | 50 | 87 | 22 | 16 | 3 | 2 | 5 | 4 |
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Henrik Zetterbergin virallinen kotisivu
- Henrik Zetterbergin tilastot The Internet Hockey Databasessa