Henrik Sedin
Wikipedia
Henrik Sedin (s. 26. syyskuuta 1980, Örnsköldsvik) on ruotsalainen ammattilaisjääkiekkoilija, pelipaikaltaan keskushyökkääjä. Hän kuuluu tällä hetkellä NHL-seura Vancouver Canucksin kokoonpanoon.
Sedin aloitti ammattilaisuransa synnyinkaupunkinsa seurassa MODOssa, jossa pelasi myös juniorina (ennen siirtymistä MODOon hän pelasi Järveds IF:ssä). Hänen ensimmäinen kautensa Elitserienissä oli kausi 1997–1998, jolla hän teki vielä vaatimattomat viisi pistettä, yhden maalin ja neljä syöttöpistettä, 39:ssa runkosarjaottelussa; samaan aikaan ammattilaisuransa MODOssa aloitti myös Henrikin identtinen kaksoisveli Daniel. Kahdella seuraavalla kaudella hänen tehonsa kasvoivat huomattavasti: 1998–1999 hän oli seuransa toiseksi paras pistemies (yhdessä Samuel Påhlssonin kanssa) Daniel Sedinin jälkeen tehden 34 pistettä, 11 maalia ja 22 syöttöpistettä, 49:ssä runkosarjaottelussa ja 1999–2000 hän oli MODO:n paras pistemies 50:ssä runkosarjaottelussa tekemillään 47:llä tehopisteellä (yhdeksän maalia ja 38 syöttöpistettä); Elitserienin pistepörssissä Sedin oli kaudella 1999–2000 jaetulla sijalla kuusi ja syöttöpörsissä sijalla kaksi. Elitserienin loppuotteluissa Sedin pääsi pelaamaan kahdesti, vuosina 1999 ja 2000; kevään 1999 pudotuspeleissä, joissa MODO kärsi finaalitappion Brynäs IF:ää vastaan, hän viimeisteli kymmenen tehopistettä (kaksi maalia ja kahdeksan syöttöpistettä) 13:ssa ottelussa ja vuoden 2000 pudotuspeleissä, joissa MODO eteni finaaleihin häviten lopulta mestaruuden Djurgårdens IF:lle, Sedin teki 14 pistettä, viisi maalia ja yhdeksän syöttöpistettä. NHL-varauksen Sedin sai vuonna 1999, kun Vancouver Canucks varasi hänet numerolla kolme varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella; Canucks sai samalla kertaa riveihinsä myös Daniel Sedinin, jonka seura varasi numerolla kaksi.
Daniel ja Henrik Sedin aloittivat NHL-uransa syksyllä 2000 ja ovat pelanneet liigassa tähän mennessä viisi kautta. Tulokaskaudellaan Henrik Sedin iski yhteensä 29 tehopistettä, kahdenneksitoista eniten kaikista tulokkaista, yhdeksän maalia ja 20 syöttöpistettä, ja seuraavilla kolmella kaudella hän teki pisteitä tasaiseen tahtiin, 2001–2002 yhteensä 36 runkosarjapistettä (16 maalia ja 20 syöttöpistettä), 2002–2003 39 pistettä (kahdeksan maalia ja 31 syöttöpistettä) ja 2003–2004 yhteensä 42 pistettä (11 maalia ja 31 syöttöpistettä), viidenneksi eniten seuransa sisällä. Lopullisen läpimurtonsa huipulle hän teki kaudella 2005–2006, jonka hän pelasi samassa ketjussa veljensä Danielin ja Anson Carterin kanssa. Hän oli seuransa toiseksi paras pistemies maanmiehensä Markus Näslundin jälkeen tehden 75 tehopistettä, 18 maalia ja 57 syöttöpistettä; Canucksin sisäisessä syöttöpörssissä hän oli seuran kärkinimi (koko liigassa sijalla kaksitoista) ja plusmiinustilastossa hän jakoi kärkisijan yhdessä puolustaja Nolan Baumgartnerin kanssa (+11). Plusmiinustilastossa Sedin on kerännyt positiivisen lukeman neljällä NHL-kaudella viidestä saavuttaen parhaimmillaan lukeman +23 (kaudella 2003–2004). NHL-kauden 2004–2005 peruunnuttua työsulun takia hän palasi vuodeksi MODOn riveihin Ruotsiin ja oli seuran kolmanneksi paras pistemies tehoin 14 maalia ja 22 syöttöpistettä. Yhteensä Sedin on pelannut Elitserienissä 188 runkosarjaottelua tehden niissä 122 tehopistettä, 36 maalia ja 86 syöttöpistettä; pudotuspeliotteluita hänelle on kertynyt Ruotsissa yhteensä 39, joissa hän on tehnyt tehot kahdeksan maalia ja 20 syöttöpistettä.
Aikuisten arvokisoissa Sedin on esiintynyt tähän astisella urallaan viidesti, neljissä maailmanmestaruuskisoissa (1999, 2000, 2001 ja 2005), joissa hän on ollut voittamassa kahta pronssia (1999 ja 2001) ja Torinon olympiakisoissa 2006, joissa Ruotsi otti olympiakultaa. Lisäksi Sedin edusti maataan myös vuoden 2004 World Cupissa.