Germania (kirja)

Wikipedia

Tämä artikkeli käsittelee Tacituksen kirjoittamaa kirjaa nimeltä Germania. Germania voi tarkoittaa myös maantieteellistä aluetta; katso artikkeli Germania.

Germania kuuluu Tacituksen pienempiin töihin ja se julkaistiin vuonna 98 jaa. Germania kertoo germaaniheimoista jotka elivät Rooman valtakunnan ulkopuolella. Kirjassa Tacitus myös kuvaa primitiivisiä ja kurjuudessa eläviä fennejä, jotka on eri aikoina yhdistetty niin suomalaisten kuin saamelaistenkin esivanhempiin. Fennit on yhdistetty myöskin Valko-Venäjän alueen balttilaiseen väestöön. Siitä, että näinkin ristiriitaisia tulkintoja on ollut mahdollista tehdä, käy ilmi miten hatarat tiedot Tacituksella oli Euroopan pohjois- ja koillisosista. Jos fennit olivat Fennoskandian asukkaita kuten pohjoismaiset tutkijat uskovat, dramatisoitu kuvaus metsästyksen varassa elävästä väestöstä olisi helpompi yhdistää saamea kuin suomea puhuvaan väestöön. Suomen kielen varhaismuotoja puhuneiden ihmisryhmien uskotaan eläneen jo rautakaudella valtaosaltaan maanviljelyksen varassa.

Tacitus oli erityisen kiinnostunut Germanian silloisista asukkaista. Hän korosti teoksissaan elinvoimaisia germaaneja, joiden hän uskoi olevan potentiaalinen uhka veltostuneille roomalaisille. Kaukana Germanian pohjoispuolella asuvia ihmisiä, fennejä, Tacitus kuvaa teoksen viimeisessä luvussa (Germania 46:3) tähän tapaan:

» Fennis mira feritas, foeda paupertas: non arma, non equi, non penates: victui herba, vestitui pelles, cubile humus: solae in sagittis opes, quas inopia ferri ossibus asperant. Idemque venatus viros pariter ac feminas alit; passim enim comitantur partemque praedae petunt. Nec aliud infantibus ferarum imbiumque suffigium quam ut in aliquo ramorum nexu contegantur: huc redeunt iuvenes, hoc senum receptaculum. Sed beatius arbitrantur quam ingemere agris, illaborare domibus, suas alienasque fortunas spe metuque versare: securi adversus homines, securi adversus deos rem difficillimam assecuti sunt, ut illis ne voto quidem opus esset. »

» Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla. Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä, että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista. Lapsillakaan ei ole muuta suojaa villieläimiltä ja rajuilmoilta kuin jonkinlainen oksista punottu katos. Sinne palaavat nuoret, se on vanhojen turvapaikka. Mutta tämä on heistä onnellisempaa elämää kuin pelloilla huokaileminen, vaivalloinen talojen rakentaminen sekä milloin toiveikas, milloin pelokas huolenpito omasta ja vieraasta omaisuudesta. Rauhassa ihmisiltä ja rauhassa jumalilta he ovat saavuttaneet sen vaikeimman päämäärän, ettei heidän tarvitse edes mitään toivoa. »
(Tacitus: Germania. Käännös Tuomo Pekkanen.)