Gallikaaninen kirkko

Wikipedia

Gallikanismi on uskonnollinen ja poliittinen oppi, jonka tarkoituksena on ollut organisoida Ranskan katolinen kirkko mahdollisimman itsenäiseksi paavien vallankäytöstä. Gallikanismi tunnustaan ranskan katolisuuden erikoisluonteen, ja hylkää siten paavien liian voimakkaan sekaantumisen kaikkiin Ranskan asioihin. Oppi myöntää paavin johtoaseman ja tuomiovallan. Mutta vastustaan hänen kaikkivaltiuttaan sekä korostaa yleisten kirkolliskokouksien ja valtionpäämiesten roolia.

Käytännössä tämä merkitsi eritoten hyvin tiukkaa Ranskan valtionpäämiehen (kuninkaan tai keisarin) otetta piispojen nimityksessä koko valtakunnan alueelle. Vaikkakin paavien asemaa kunnioitettiin, niin tämän oppijärjestelmän mukaisesti hän vallalleen asetettiin hyvin tiukat puitteet. Opin mukaan kirkolliskokoukseen kokoontuneiden piispojen tekemät päätökset olivat ylivoimaisesti tärkeimmät ja lainvoimaisimmat kun paavien yksistään tekemät.

Ranskassa 1400-luvulla tapahtuivat ensimmäiset yritykset kohden gallikanismia. Kuningas Kaarle VII rajoitti 7. heinäkuuta 1438 Bourgesissa antamallaan asetukselle (Pragmatique Sanction de Bourges) paavien etuoikeuksia ja myönsi myönsi korkeimmän päätösvallan Baselin ja Konstanzin kirkolliskokouksille.

Kaikkein tunnetuin oppisuunnan edustaja oli Meaux piispa Jacques Bénigne Bossuet, joka vaikutti 1600-luvulla. Hän kirjoitti neljä artikkelia gallikanismista vuonna 1682, jotka olivat Ranskan piispankokouksen allekirjoittamia. Hän otti käyttöönsä Konstanzin kirkolliskokouksen päätökset, joiden mukaan ekumeeninen kirkolliskokous eli kaikkien piispojen ja pottien kokous, oli kiron ylin auktoriteetti myös kirkon opetuksen suhteen.

Gallikanismi voimistui 1700-luvun lopulla eritoten Ranskan papiston keskuudessa, johpn vaikuttivat Boussuetän teoriat, jotka hyväksyttiin laajalti, ja toisaalta myös jansenistien omaksuman gallikaanisen asenteen vuoksi, jotka syyttivät paavia sekaantumisesta Ranskan papiston sisäisiin asioihin. Seuraavalla vuosisadalla, 1700-luvulla, gallicanismin ajatus oli jo vallannut lähes kokonaisuudessaan ranskalaisen papiston, joka toisaalta salli vallankumouksen myötä papiston siviilioikeuksien lainsäädännöllisen aseman, joka puolestaan oli voimakkaasti gallikaanisten ajatusten läpitunkemaa. Tämä lainsäädäntö teki käytännössä papistosta tavallisia virkamiehiä, joiden palkan valtio maksoi, mutta joiden oli vannottava uskollisuudenvala Perustuslaille. Pitkällisen aikailuin jälkeen paavi Pius VI tuomitsi tuon perustuslain. Tämä aiheutti hajaannuksen ranskalaisen papiston keskuudessa.

Félicité Robert de Lamennais kitisoi voimakkaasti kirjassaan Essai sur l'indifférence en matière de religion, jonka hän kirjoitti vuosien 1817 ja 1823 välillä, gallikanismia ja sen periaatteita.

Vuotta vuonna 1870 Roomassa Vatikaanin ensimmäinen kirkolliskokous julisti paavin erehtymättömäksi. Tämä päätös, vaikkakin ranskalaisten piispojen voimakkaasti vastustama, soitti iltakelloja gallikanismille. Tulokseni oli Ranskan tasavallan maalistuminen ja vuonna 1905 tapahtunut täydellinen kirkon ja valtion ero.