Göran Stubb
Wikipedia
Göran Stubb (s. 10. maaliskuuta 1935 Käkisalmella) on suomalainen jääkiekkovaikuttaja.
Stubb oli merkittävä taustatekijä HIFK:n nousuun Suomen jääkiekkoilun huipulle. Häntä kutsutaankin HIFK:n suuruuden luojaksi. Stubb tuli HIFK:n jääkiekkojaoston johtoon 1960-luvun alussa helsinkiläiskiekkoilun alennustilassa. Stubb johti HIFK:n kolmeen mestaruuteen ja hän hankki NHL-tähti Carl Brewerin Helsinkiin kaudeksi 1968–1969.
HIFK-uran jälkeen Stubb toimi Suomen Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana 1977–1984. Stubb oli vuoden 1984 MM-kotikisojen pääsihteeri. Vuodesta 1984 lähtien hän on ollut NHL:n Euroopan toimiston johtaja. Göran Stubb on lisäksi toiminut NHL:n kykyjenetsijänä ja hän kirjoittaa kolumneja Hufvudstadsbladetiin.
Suomen Jääkiekkomuseo on aateloinut Stubbin Suomen Jääkiekkoleijonaksi numerolla 82 ja Kansainvälinen Jääkiekkoliitto on valinnut Stubbin Kansainvälisen kuuluisuksien gallerian jäseneksi.
Göran Stubbin poika Alexander Stubb on europarlamentaarikko.