Erkki Junkkarinen
Wikipedia
Erkki Aukusti Junkkarinen (s. 22. huhtikuuta 1929, Suonenjoki) on suomalainen laulaja. Hän nousi suosioon vuonna 1950 levytyksellään Yksinäinen harmonikka, mutta suosio alkoi hiipua muutaman vuoden kuluttua. 1960-luvulla Junkkarinen teki vain yhden levyn Ruusut hopeamaljassa, joka menestyi kuitenkin heikosti. Vuonna 1975 hän levytti saman laulun uudestaan nimellä Ruusuja hopeamaljassa, josta hän sai Suomen ensimmäisen platinalevyn, ja nousi näin poikkeuksellisen suureen suosioon, jota siivitti 1970-luvun lopun humppa-aalto. Seuraavalle vuosikymmenelle tultaessa suosio alkoi laantua nopeasti ja levytykset loppuivat. Junkkarinen on kuitenkin jatkanut esiintymistä. Hän on myös taitava viheltäjä.
Maamme ensimmäiset kupletti- ja iskelmälaulajien kuninkuuskilpailut järjestettiin Helsingin työväentalossa vuonna 1950. Yleisö äänesti iskelmäkuninkaaksi Erkki Junkkarisen Lauritsalasta ja kuplettikuninkaaksi teatterinjohtaja Yrjö Syllbergin Helsingistä [1].
[muokkaa] Salanimet
- Kari Ensio
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Erkki Junkkarinen Pomus.netin tietokannassa
- Erkki Junkkarisen laulutuotanto 1900-luvulla Suomen Äänitearkiston tietokannassa
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Helsingin Sanomat 4.3.1950 s. 8.