Erillisyysteesi
Wikipedia
Erillisyysteesi on oikeuspositivismiksi kutsutun oikeustieteen- ja filosofian suuntauksen yksi tärkeimmistä perusoletuksista, jonka mukaan on mahdollista tehdä oikeudellinen ratkaisu oikeusjärjestyksessä konkreettisessa tapauksessa ottamatta kantaa siihen, miten ratkaisu pitäisi tehdä tapausta arvioitaessa moraalisesti, poliittisesti, taloudellisesti tai muuten oikeusnormeihin nähden ulkoisesti.
Laki- ja oikeuspositivismin erillisyysteesi on kehitetty abstrahoimalla modernien oikeudellisten käytäntöjen ja valikoitujen tieteellisten sitoumusten pohjalta menetelmällinen ideaali siitä, millä edellytyksillä juridinen tieto voi olla rationaalista. Lakipositivistien mukaan oikeusjärjestyksen sisällöstä, johon liittyy ulkoisesti havaittava pakottavuus, voidaan saada kokemusperäistä ja objektiivisesti varmaa tietoa.
