Elohopeahöyrylamppu

Wikipedia

Elohopeahöyrylampun spektri

Elohopeahöyrylamppu edustaa valonlähteenä vanhenevaa, 1930-luvulla kehitettyä tekniikkaa. Valaisin on monimetallilamppuvalaisimen kaltainen. Elohopealamppu on edelleen Suomen teillä yleisin lampputyyppi. Se tuottaa melko valkoista valoa, joka on aavistuksen verran sinertävää tai vihertävää. Elohopealamput ovat suuritehoisista purkauslampuista edullisimpia, mutta myös pienitehoisimpia ja hyötysuhteeltaan huonoimpia. Ne myös menettävät merkittävästi tehoaan elinkaarensa aikana. Elohopealampun elinikä on vain puolet suurpainenatriumlampun eliniästä.

Lampun valontuotto perustuu elohopeahöyryn korkeassa lämpötilassa ja paineessa lähettämään säteilyyn, josta pääosa on näkyvää valoa ja osa ultraviolettisäteilyä. Polttimoa ympäröi loisteaineella pinnoitettu suojakupu, joka ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta säteilee näkyvää valoa. Näin haitallista säteilyä ei pääse ulos. Elohopealampun suojakupu voi kuitenkin särkyä esimerkiksi lämpötilanvaihtelun vuoksi, jolloin paljas polttimo saattaa jäädä toimimaan. Tällainen elohopealamppu näyttää palaessaan himmeän sinivihreältä ja on vaarallinen: ultraviolettisäteily voi aiheuttaa silmä- ja ihovaurioita. Rikkoontunutta elohopealamppua ei tule katsoa eikä sen valossa oleskella.

Tievalaistuksessa elohopealamput ovat etenkin maaseudulla vallitseva tyyppi. Useimmiten elohopealamppuja ei enää asenneta uusiin kohteisiin, mutta vähemmän tärkeisiin paikkoihin niitä pidetään edelleen kelvollisena vaihtoehtona. Kevyen liikenteen väylille elohopealamput sopivat muita lamppuja paremmin, koska kalliit suurpainenatriumlamput ovat usein tarpeettoman tehokkaita. Joissakin paikoissa on olemassa myös sekavalolamppuja, joissa on yhdessä elohopeahöyrylampun ja hehkulampun tekniikkaa.

Elohopealampulla tuotettua ultraviolettisäteilyä käytetään myös desinfiointiin mm. sairaaloissa ja vedenpuhdistuksessa.