Dilmun
Wikipedia
Dilmun (Tilmun, Telmun) oli muinainen valtio, joka kävi kauppaa Sumerin kanssa. Monet tutkijat sanovat Dilmunin sijainneen Persianlahdella Bahrainissa, josta on löydetty hautakumpuja ja raunioita varsinkin saaren pohjoisosista, ja läheiseltä niemimaalta, ja myös Arabian alueelta Bahrainista länteen. Bahrainista on löydetty merkkejä Mesopotamian ja Induskulttuurin ihmisten vierailuista. Dilmunia on myös sijoitettu Siinaille ja ties minne. Dilmunin mainitsee mm, Akkadin Sargon. Bahrainin löytöjä alettiin tehdä 1950.
[muokkaa] Bahrainin Dilmun?
Monien mielestä Dilmun sijaitsi Bahrainissa ja ehkä myös sen lähialueilla mantereella.
Ensimmäiset alueelle saapuneet lienevät olleen sumereita edeltäviä ubaidilaisia. Alue alkoi kehittyä pronssikauden alusta noin 3000 eaa (viimeistään 2600 eaa), samoihin aikoihin, kun Sumerin merikauppa laajeni.
Tämä alue kukoisti varsinkin 2200-1600 eaa Uus-Sumerin ja Hammurabin valtakunnan ja Induskulttuurin aikoina. Rakennettiin linnoitettuja kaupunkeja, temppeleitä ja vainajia haudattiin tuhansiin hautakumpuihin. Alueelta on löydetty matalia mesopotamialaistyyppisiä temppeleitä, ja eräässä vaiheestta alueella oli Induskulttuurin painoja. Laajaa kauppaa käytiin 2350 - 1800 eaa Intiasta Mesopotamiaan, Dilmun oli kaupan väliasema. Intia vei mesopotamiaan mm norsunluuta ja lasuurikiveä, ja toi Mesopotamiasta mm kuparia ja hopeaa sekä villatuotteita. Eräs bahrainin asutuskeskus paloi ehkä 1200 eaa.
- Muotoutumisvaihe 3200-2200 eaa
- Varhainen Dilmun (2200 - 1600 eaa) Kaupan kukoistus
- Keskinen Dilmun (1600 - 1000 eaa) Kassiittiaika, kauppaa käytiin melko varmasti
- Myöhäinen Dilmun (1000 - 330 eaa)
[muokkaa] Lähteitä
- Thor Heyerdahl: Tigris