Damokles
Wikipedia
Damokles (kreik. Δαμοκλῆς) on hahmo vanhassa kreikkalaisessa tarinassa. Oikeastaan hahmo on osa legendaa, joka on vielä kreikkalaista mytologiaakin vanhempi.
Damokles oli luultavasti Italiassa sijaitsevan Syrakusan yksinvaltias Dionysios nuoremman erittäin imarteleva hovimies neljännellä vuosidalla eaa. Hän sanoi Dionysiokselle, että hän oli todella onnekas koska hänellä oli suuri käskyvalta. Dionysios tarjoutui vaihtamaan hänen kanssaan paikkaa päivän ajaksi, että hän voisi itse koittaa tätä onnea. Illalla pidettiin juhlaillallinen, jossa Damokles nautti suuresti tullessaan kohdelluksi kuin kuningas. Vasta aterian lopulla hän katsoi ylös ja huomasi terävän miekan roikkuvan ainoastaan yhden hevosen jouhen varassa kuninkaanistuimen yläpuolella. Häneltä katosi välittömästi ruokahalu ja hän sanoi Dionysiokselle ettei enää halua olla niin onnekas.
Damokleen miekka on säännöllisesti käytetty viittaus tähän tarinaan, jossa kerrotaan suurta valtaa käyttävien turvattomuudesta ja siitä, että valta voi nopeasti kadota. Puupiirroksia Damokleen miekasta symbolina alkoi esiintyä 1500- ja 1600-luvuilla eurooppalaisissa kirjoissa ja laitteissa.