Bingoksi Lämmin
Wikipedia
Vuonna 1978 perustettu Bingoksi Lämmin on Alavudelta kotoisin oleva punk-/uuden aallon yhtye. Yhtyeen laulajana ja lauluntekijänä yhdessä kitaristi Juhani Lämpimän ja basisti Riku Lämpimän kanssa oli Seppo Lämmin, rumpalina bändissä oli Antti Lämmin.
Yhtye tuli monille tutuksi vuoden 1979 rock SM-kisoista, jossa bändin solisti pogosi pulloposkinaamareineen niin lapsekkaasti, että bändi sijoittui kisassa neljänneksi. Bingoksi Lämmin oli mukana KEMUN julkaisemalla Provinssi-Rock vinyylillä (KEMULP 1) ja Heikki "Hector" Harman toimittamassa Yle TV 1:n TUUBI-musiikkiohjelmassa. Lisäksi Bingoksi Lämmin on julkaissut omakustanteen The Early Years of Bingoksi Lämmin, joka valittiin Radiomafian Cafe Veijon baarissa viikon nauhoitukseksi keväällä 1999. Yhtyeen musiikkia on levyttänyt Bill Hota & The Pulvers (Rytmiä rupis, Olarin musiikki 1998 OMCD89 ja Palttua pikkuserkuulle, Kansanmusiikki-instituutti 2002 KICD81). Bingoksi Lämmin -yhtyettä voidaan pitää suomalaisen uuden aallon edelläkävijänä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Julkaisut
[muokkaa] LP
- Provinssi-Rock (KEMULP 1) (1979)
[muokkaa] CD
- The Early Years of Bingoksi Lämmin (omakustanne) (1999)
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Seppo Bruun, Jukka Lindfors, Santtu Luoto, Markku Salo: Jee jee jee – suomalaisen rockin historia, WSOY 1998