Batavian tasavalta

Wikipedia

Batavian tasavalta (hollanniksi Bataafse Republiek) oli vuosina 1795–1806 Yhdistyneistä provinsseista (käsitti nykyiset Alankomaat ja Belgian) ranskalaisvalloituksen jälkeen Ranskan mallin mukaan luotu tasavalta. Se oli käytännössä Ranskan vasallivaltio. Batavian tasavalta julistettiin perustetuksi 19. tammikuuta 1795, päivä sen jälkeen kun maaherra (stadhouder) Vilhelm V Oranialainen pakeni Englantiin. Uusi tasavalta sai nimensä bataaveilta, germaaniheimolta joka oli elänyt Alankomaissa roomalaisaikoina ja joita pidettiin hollantilaisten esi-isinä.

Päinvastoin kuin Ranskassa, vallankumous tapahtui verrattain rauhallisesti. Maa oli ollut tasavalta kaksi vuosisataa ja aatelistoa oli niukasti, eikä giljotiinia tarvittu. Vanhan tasavalta oli ollut vanhahtava ja päätöksenteko hidasta ja joskus mahdotonta provinssien estettyä uudistukset. Batavian tasavalta muutti hallinnon keskitetymmäksi ja tehokkaammaksi. Monet sen uudistuksista jäivät voimaan.

Ainoina merkkeinä epävakaudesta olivat vallankaappaukset. Ensimmäinen tapahtui 1798, kun vallankumoukselliset komentaja kyllästyivät demokraattisten uudistusten hitauteen kansalliskokouksen sisäisten riitojen vuoksi. Toinen kaappaus tapahtui 1801, kun ranskalainen komentaja, Napoleonin tukemana, järjesti konservatiivisen kaappauksen, joka peruutti vuoden 1798 kaappauksen tulokset.

Edelleen vastakohtana Ranskan vallankumoukselle uusi tasavalta ei ajautunut terroriin tai diktatuuriin. Napoleon asetti 1805 Rutger Jan Schimmelpenninckin tasavallan presidentiksi (raadspensionaris). Vuonna 1806 hän kuitenkin pakotti Schimmelpenninckin eroamaan ja asetti veljensä Louis Bonaparten uuden Hollannin kuningaskunnan kuninkaaksi