Agentti
Wikipedia
Agentti-sanalla on erilaisia merkityksiä.
- Filosofisessa merkityksessä agentti on toimija tai toteuttaja. Etiikassa sanotaan, että henkilö on moraalinen agentti (siveellinen toimija), jos hän tietoisesti toteuttaa moraalia omassa elämässään.
- Yleiskielessä agentti tarkoittaa asiamiestä, henkilöä, joka toimii toimeksiantajansa eli päämiehensä lukuun.
- Hallintotieteessä muutosagentilla tarkoitetaan henkilöä, joka suostuu ottamaan henkilökohtaista riskiä edistääkseen muutoksen liikkeelle lähtemistä olosuhteissa, mitkä ovat jo olleet kypsiä muutoksen aikaansaamiselle.
- Kielitieteessä agentilla tarkoitetaan muotoa, millä voidaan passiivilauseessa osoittaa tekijä siitä huolimatta, vaikkei lauseella ole subjektia niin kuin aktiviilauseella.
- Viihdekirjallisuudessa salaisella agentilla tarkoitetaan usein salaista tiedustelijaa, jolla voi olla myös tuhoamistehtävä, jolloin puhutaan sabotööristä.
- Liiketaloustieteessä agentti on toimeksiantajan päämiehen kaupallinen edustaja, joka palkkiosta toimii tämän laskuun. Agentuuri tarkoittaa edustusta, asioimistoimistoa tai asioimistoimistoa. Yrityksiä, joilla on päämiesten edustuksia, kutsutaan agentuureiksi. Agentuureja ovat esimerkiksi monet kauppahuoneet.
Tämä on täsmennyssivu, joka luettelee moniselitteisen käsitteen merkitykset. Katso myös luettelo täsmennyssivuista. |