Yrjö Ilmari Keinonen

Wikipedia

Yrjö Ilmari Keinonen (s. 31. elokuuta 1912, Ruskeala–k. 29. lokakuuta 1977) oli suomalainen jalkaväenkenraali, puolustusvoimain komentaja ja Mannerheim-ristin ritari.

Yrjö Keinonen oli koulutukseltaan filosofian maisteri. Aktiiviupseeri hänestä tuli vasta sodan myötä, 30-vuotiaana. Hänet nimitettiin 8. syyskuuta 1942 Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi numero 91 perustelujen ollessa komppanian johtaminen yli 20 taistelussa erikoisella taidolla ja sitkeydellä osoittaen itse esimerkillistä rohkeutta, kestävyyttä ja uhrimieltä. Hän oli tuolloin sotilasarvoltaan kapteeni (kadetti) ja ollut komppanianpäällikkönä 7. divisioonan jalkaväkirykmentti yhdeksässä (JR 9). Nimityshetkellä hän opiskeli kadettikoulussa. On tärkeää huomata, että Keinosesta tuli aktiiviupseeri vasta kohtuullisen kypsässä iässä, sillä tästä seurasi hänen virkaikänsä suhteellinen lyhyys.

Majuriksi ylennetty Keinonen oli heti sodan jälkeen Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin 2. ye-upseeri, jonka tehtävänä oli suorittaa asekätkentä piirin alueella. Hänet pidätettiin 1945 ja tuomittiin myöhemmin 14 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Vankeusrangaistus ei hidastanut Keinosen uraa. Hän eteni nopeasti Puolustusvoimien riveissä ja ohitti monia virkaiältään vanhempia upseereja. Kenraalimajuri Keinonen nimitettiin puolustusvoimain komentajaksi 13. marraskuuta 1965 ohitse monien virkaiältään häntä vanhempien kenraalien. Komentajana ollessaan hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi ja jalkaväenkenraaliksi 4. kesäkuuta 1968. Komentajana Keinonen oli kiistelty persoona. Hän oli nopean ylenemisensä vuoksi huonoissa väleissä useimpiin kenraaleihin, jotka olivat virkaiältään häntä vanhempia. Toisaalta Keinonen pyrki johtamaan Suomen puolustusvoimien kehittämistä. Hänen kaudellaan suhteita julkisuuteen pyrittiin hoitamaan entistä paremmin. Tätä edusti mm. Urheilukomppanian perustaminen Santahaminaan. Alueellisen puolustusjärjestelmän kehittäminen aloitettiin myös Keinosen aikana Tšekkoslovakian miehityksen seurauksena^[1]. Tämä puolustusratkaisu mahdollisti puolustussodan niin länsivaltoja kuin Neuvostoliittoa vaarantamatta poliittisia suhteita, sillä muodollisesti alueellinen puolustus ei sisältänyt mitään tiettyjä painopistealueita.

Hänen pahimpana virheenään pidettiin julkisuuteen annettua lausuntoa, jonka mukaan Suomen puolustusvoimien tehtävä olisi sodan sattuessa viivyttää hyökkääjää, kunnes Neuvostoliiton joukot ehtivät avuksi. Keinosen lausunto on ymmärretty monin tavoin. Joidenkin mielestä se osoitti epäisänmaallista mielenlaatua ja sopimattomuutta tehtävään. Toisten mielestä Keinonen pyrki vaatimaan suurempia puolustusmäärärahoja YYA-sopimuksen sotilaallisiin velvoitteisiin vedoten. Tämä puolestaan saattoi suututtaa presidentin, joka piti YYA-sopimuksen tulkintaa yksinoikeutenaan ja oli kieltänyt vuonna 1965 kaiken puolustusmäärärahoihin liittyvän keskustelun upseereilta.

Varsinaisesti Keinonen kaatui kuitenkin skandaaliin, jossa hänen väitettiin käyttäneen varusmiestyövoimaa kesämökkinsä rakentamiseen. Skandaali, jossa Keinonen tuomittiin vuonna 1971 sakkorangaistukseen, oli kuitenkin jossain määrin keinotekoinen, sillä Keinonen oli saanut saunansa laajentamiseen puolustusministeriön kirjallisen luvan.^[2] Keinonen pyysi 25. huhtikuuta 1969 eroa komentajan tehtävästä kertoen syyksi tuntuvat leikkaukset puolustusmäärärahoissa. Tasavallan presidentti myönsi eron ja Keinosen kausi komentajana päättyi 30. huhtikuuta 1969.

Yrjö Keinonen kirjoitti useita teoksia: