Vilho Nenonen
Wikipedia
Tykistönkenraali Vilho Nenonen (Wilho Petter Nenonen) (6. maaliskuuta 1883, Kuopio - 17. helmikuuta 1960, Helsinki) pidetään Suomen tykistön merkittävimpänä kehittäjänä, "isänä". Hän opiskeli arvostetussa Mihailovin tykistöakatemiassa Pietarissa ja osallistui I maailmansotaan Venäjän joukoissa. Suomen sisällissodassa 1918 eversti Nenonen toimi tykistön tarkastajana. Ennen talvisotaa hän kehitti tykistölle tulenjohtokortin, joka huomattavasti helpotti tulenjohtajan toimintaa. Jatkosodassa tuliasemille kehitettiin korjausmuunnin, joka teki osaltaan mahdolliseksi suomalaisten menestyksen Tali-Ihantalan taistelussa.
Pekka ja Amalia Nenoselle on tiistaina 6.3.1883 syntynyt terve asevelvollinen. Tällä enteellisellä tavalla eläinlääkäri Pekka Nenonen ja hänen vaimonsa Amalia ilmoittivat kuopiolaisessa sanomalehdessä esikoisensa Wilho Petterin syntymästä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Sotilasuralle
11-vuotiaana Vilho Nenonen lähti Haminan Kadettikouluun. Hän kiinnostui tykistöstä ja luki kaiken, minkä aiheesta sai käsiinsä. 18-vuotiaana matemaattisesti lahjakas Nenonen hyväksyttiin opistotasoiseen Mihailin Tykistökouluun Pietariin.
[muokkaa] Venäjän-Japanin sota
Helmikuussa vuonna 1904 puhkesi Venäjän ja Japanin välinen sota. Aliluutnantti ja puolipatterin päällikkö Nenonen saapui Mantsuriaan elokuussa 1905, juuri ennen rauhan solmimista. Nenonen oli melkein ehtinyt ensimmäiseen sotaansa.
[muokkaa] Tykistöakatemia
Seuraavana syksynä Nenonen pääsi Mihailin Tykistöakatemiaan, alan kuuluisimpaan opinahjoon. Valmistuttuaan 26-vuotias alikapteeni Nenonen ei halunnut Viaporiin, koska hän Venäjän upseerina joutuisi hankalaan tilanteeseen. Niinpä Nenonen lähti Vladivostokiin komppanianpäälliköksi lokakuussa 1909. Mutta hänen tähtäimessään oli Venäjän keskuskoeampumalaitos Pietarin pohjoispuolella.
[muokkaa] Koeampumalaitos
Nenosen ensimmäinen tehtävä koeampumalaitoksessa oli laatia ampuma-taulukot uudelle 76 millimetrin vuorikanuunalle m/1909. Alikapteeni huomasi, että ammuksien lentoradassa käytetty laskentakaava oli huono. Nenonen päätteli, että virhe johtui muun muassa ammuksen muodosta. Nenosen uusi kaava otettiin välittömästi käyttöön.
[muokkaa] Tykistörykmentin komentaja
Kesällä 1915 Nenonen ylennettiin everstiluutnantiksi ja seuraavan vuoden keväällä hänet määrättiin Tallinnaan tykistörykmentin komentajaksi. 15. maaliskuuta 1917 tsaari Nikolai II luopui valtaistuimestaan ja valta siirtyi väliaikaiselle hallitukselle. Tallinnan savuavan päävartion kohdalla Nenonen sivuutti pari matruusia, jotka jättivät tervehtimättä. Aina tarkka Nenonen huomautti asiasta. Seurasi mellakka, Nenonen nuijittiin kiväärin perällä tajuttomaksi ja joutui sairaalahoitoon.
Nenonen anoi siirtoa rintamalle. Nenosen patteristo osallistui Väinälinnan offensiiviin heinäkuussa 1917. Myöhemmin Nenonen siirrettiin etelärintamalle. Nenonen sairastui kuitenkin keltatautiin ja joutui palaamaan Pietariin.
Marraskuussa 1917 Nenonen lähti asehankintamatkalle Norjaan. Kaupoista ei kuitenkaan tullut mitään bolsevikkivallankaappauksen vuoksi.
[muokkaa] Suomen hallituksen joukkoihin
Nenonen kutsuttiin ylipäällikkö Mannerheimin joukkoihin Suomeen. Helmikuun alussa Nenosen tykki möyhensi venäläisiä Oulussa. Hänellä oli käytössään kaksi tykkiä, joista kuitenkin vain toista voitiin käyttää. Kenraali Mannerheim ylensi Nenosen everstiksi ja nimitti hänet tykistön tarkastajaksi. Nenosella oli käytössään tällöin 58 tykkiä. Myöhemmin Tampereen valtauksen sotasaalis oli 42 ja Viipurin valtauksen yli 300 tykkiä. Itsenäisen Suomen tykistön peruskalusto oli koossa.
[muokkaa] Tykistön tarkastaja ja sotaväen päällikkö
Sisällissodan jälkeen Nenonen toimi tykistön tarkastajana, aselajin ylimpänä johtajana, lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1920 vuoteen 1937. Katkoksia olivat puolivuotinen tykistökurssi Ranskassa keväällä 1922 ja Kyösti Kallion hallituksen puolustusministerin tehtävät 1923-1924 sekä toiminta sotaväen päällikkönä (puolustusvoimain komentaja) 1924-1925.
Taulukko:Vilho Petter Nenosen toiminta tykistön tarkastajana
Nenonen meni vuonna 1921 naimisiin venäläisen leskirouvan Pelageja (Lina) Perminovin kanssa. Linalla oli aikaisemmasta avioliitosta tytär Irina.
Kenraalimajuriksi Nenonen ylennettiin vuonna 1923 ja kenraaliluutnantiksi vuonna 1930. Suomen tykistön ensimmäiset ohjesäännöt syntyivät Nenosen luentojen perusteella.
[muokkaa] Kehitystyötä
[muokkaa] Korjausmuunnin
Tykistö tarvitsee tulenjohtajaa eli miestä, joka näkee maalin ja osaa johtaa tulen kohteeseen. Nenonen ratkaisi asian kehittämällä Suomen tykistölle liikkuvan tulenjohdon. Jalkaväen hyökätessä vaikeasti liikuteltava tykistö pysyy paikallaan, mutta tulenjohtaja seuraa hyökkäävää osastoa.
Päämaja perusti tykistön upseerien jatkokoulutusta varten 2. helmikuuta 1943 Suvi-Kumsan Ampumakoulun Karhumäen lähelle. Koulun eräs opettaja, silloinen majuri Unto Petäjä (s. 30. heinäkuuta 1908 Tampereella, k. 5. heinäkuuta 1994 Helsingissä) kehitti tuliasemille erityisen korjausmuuntimen. Sen avulla tulenjohtaja pystyi johtamaan tarvittaessa useiden kymmenien tuliyksiköiden tulta tietämättä itse niiden sijaintia. Menetelmän avulla tulta kykeni siis johtamaan periaatteessa kuka tahansa, jolla oli kompassi ja viestiyhteys tykistökomentajan komentopaikalle. Kenraali Nenonen määräsikin tykistökäskyllään nro 11, 12. heinäkuuta 1943 korjausmuuntimen otettavaksi käyttöön. Samalla keksintö ja sen oikea keksijä julistettiin salaisiksi sodan loppuun saakka. Keksintö ei enää ollut salainen Nenosen käskystä 25. huhtikuuta 1945 jälkeen.
[muokkaa] Lentokuvaus
Nenonen kehitti 1920- ja 1930-luvulla lentokuvauksen menetelmiä, joilla on ollut vaikutusta myöhemmin kaikkeen kaukokartoitukseen. Vuonna 1927 Nenonen rakensi alkeellisen prototyyppikameran. Vuonna 1928 asevarikko 1 rakensi prototyypin perusteella kameran, joka sai nimekseen Nenon-kamera m/1928. Seuraavan vuoden Perkjärven testeissä kamera osoittautui vaatimusten mukaiseksi. Nenonen jatkoi kameransa kehittelyä ja vuonna 1929 testien jälkeen saksalainen Zeiss alkoi valmistaa kameraa merkinnällä Nenon RMK HS 15x15. Kameran kehittely jatkui ja vuonna 1932 valmistui Nenon RMK HS 1824/20.
[muokkaa] Talvisota
Talvisota syttyi. Nenonen komennettiin vastoin tahtoaan asehankintamatkalle Yhdysvaltoihin. Talvisota oli Suomen tykistölle opettava kokemus. Virheitä tehtiin ja niistä maksettiin. Suomen tykistö ei usein kyennyt tehtävään, jota Nenonen oli painottanut, eli hyökkäyksen tukemiseen. Ampumaleireillä oli harjoiteltu enemmän sitä mitä osattiin, ampumataitoa. Vanha ja kirjava kalusto oli ongelma. Suomella oli joulukuun alussa 1939 tasan 444 tykkiä. Vanhin oli mallia 1877 ja nuorin 1934. Lisäksi, Nenosen lukuisista aloitteista huolimatta, "maailman kirjavimman tykistön" ampumatarvikehuolto oli täysin retuperällä. Lähes ainoa ammuslähde oli venäläisten jälkeensä jättämät ammusvarastot. Viikon taistelujen jälkeen piti antaa ankarat määräykset tulen säännöstelemisestä. Joskus kohteeseen ammuttiin vain 4-8 kranaattia. Talvipakkasella sytyttimet toimivat jos olivat toimiakseen. Teollisuuslaitokset saivat vasta 30. marraskuuta 1939 käskyn valmistaa lisää ammuksia. Talvisodan päättyessä tuotanto oli 2 500 kranaattia ja tarve rintamalla 8 000 laukausta päivässä.
Nenosen asehankintamatka Yhdysvaltoihin oli vaikea. Aseita ei voitu myydä sotaa käyvälle maalle. Aseet ja ampumatarvikkeet toimitettiin vasta sodan jälkeen. Joukossa oli 100 kappaletta 75 mm kevyttä kenttäkanuunaa ja 30 kappaletta 203 mm järeää kenttähaupitsia ampumatarvikkeineen.
[muokkaa] Jatkosota
Nenonen nimitettiin jälleen tykistön tarkastajaksi syksyllä 1940. Kun uusi sota syttyi kesäkuussa 1941 armeijalla oli käytössään yli 1 000 tykkiä. Sodan alkupuolella tykkien määrä lisääntyi "kuin itsestään", sillä sotasaalis oli runsasta. Vuoden 1942 kesään mennessä Suomi oli vallannut yli 800 tykkiä. Saksalaisilta ostettiin huomattava määrä Ranskasta vallattuja tykkejä. Lisäksi Tampella valmisti Boforsin lisenssillä 140 nykyaikaista 105 mm kenttähaupitsia.
Kesän 1944 torjuntataisteluissa tykistö oli laadullisesti ja määrällisesti aivan toisella tasolla kuin kolme vuotta aikaisemmin. Tykistön vahvuus oli 50 000 miestä. Tali-Ihantalan ratkaisutaisteluissa 30. kesäkuuta - 7. heinäkuuta Suomen tykistö keskitti 7 neliökilometrin painopistealueelle jopa 250 tykin tulen. Vastaavia esimerkkejä ei muualta maailmasta ollut.
Ylipäällikkö myönsi Mannerheim-ristin Nenoselle henkilökohtaisesti 8. tammikuuta 1945.
Nenonen anoi eroa virastaan 15. helmikuuta 1947 lähtien.
[muokkaa] Muuta
Lina Nenonen kuoli helmikuussa 1945.
Eläkepäivinään Vilho Nenonen harrasti luontoa ja lukemista. Helsingin yliopiston filosofian kunniatohtoriksi Nenonen vihittiin vuonna 1950.
Vilho Petter Nenonen kuoli rauhallisesti kotonaan 17. helmikuuta vuonna 1960. Hänet haudattiin Hietaniemeen valtion kustannuksella.
Tykistön ja kranaatinheittimistön ampumaleirillä Rovajärvellä pidetään joukkojen kesken Nenosen tulenavauskilpailu.
 |
Edeltäjä: Karl Fredrik Wilkama |
Puolustusvoimain komentaja 1924–1925 |
Seuraaja: Lauri Malmberg |
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Tulikomentoja-lehti, 2/2002, ISSN 1457-9715, Tykkimiehet ry.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Lähde: Tykistömuseo http://www.tykistomuseo.fi/Yt/tarkastajat.htm
