Rudolf Walden
Wikipedia
Karl Rudolf Walden (s. 1. joulukuuta 1878 Helsingissä, k. 25. lokakuuta 1946 Sysmässä) oli suomalainen jalkaväenkenraali, sotaministerinä myös runsaan kuukauden Suomen sotajoukkojen ylipäällikkö (puolustusvoimain komentaja), puolustusministeri, teollisuusjohtaja ja Yhtyneiden Paperitehtaiden perustaja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kouluvuodet
Rudolf syntyi Ähtärin kihlakunnantuomari Walfrid Waldenin ja Mathilda Christina os. Sommeliuksen perheen toiseksi vanhimpana poikana. Hän aloitti koulunkäynnin Jyväskylän lyseossa, mutta menestyi koulussa huonosti. Suomen ja ruotsin kielten ehdot olivat jokakesäiset. Hänen isänsä teki silloin päätöksen; molemmat nuoremmat pojat Rudolf ja Nils lähetettiin Haminan kadettikouluun 1890. Suomen kadettikoulu oli tuolloin maineikas seitsenluokkainen oppilaitos, jossa oli neljä yleistä ja kolme erikoisluokkaa. Edelliset vastasivat oppikoulujen yläluokkia ja johtivat ylioppilastutkintoon, kun taas erikoisluokilta valmistuttiin upseereiksi. Rudolf-poika oli Haminaan tullessaan 11-vuotias. Kadettikoulu oli aristokraattinen (yläluokkainen) oppilaitos, ja myös Rudolf omaksui näitä katsomuksia. Ruotsinkielisten tovereiden vaikutuksesta hän oli luisumassa ruotsinkielisten leiriin. Olihan hänen äitinsäkin muuttanut Suomeen Ruotsista. Kielikysymys ratkesi vasta avioliitossa Anni Konkolan kanssa siten, että Waldenista tuli suomalainen paitsi kieleltään myös mieleltään. Rudolf muuttui Haminassa ahkeraksi, ja ennen pitkää hän oli luokkansa priimus. Lahjakkuus ilmeni erityisesti matematiikassa ja sotatieteissä, ja hänessä heräsi näyttämisen halu. Yleiset luokat suoritettuaan Rudolf siirtyi erikoisluokille; hän oli siis päättänyt ryhtyä upseeriksi. Opettajat ja toveripiiri kasvattivat nuorukaista myönteisellä tavalla.
Kadettivääpelinä ja kadettikurssinsa priimuksena hänellä olisi ollut oikeus päästä venäläiseen valiorykmenttiin, mutta venäläistämistoimenpiteiden takia hän kieltäytyi, ja hänet merkittiin aliluutnanttina upseeriksi Suomen kaartiin elokuussa 1900. Kesällä 1901 Suomen suuriruhtinaskunnan sotaväki lakkautettiin lukuun ottamatta kaartin pataljoonaa. Lojaalina suuriruhtinaskunnan sotalaitosta kohtaan Walden jätti eroanomuksensa, mutta sitä ei hyväksytty, vaan hänet komennettiin Kuopion 1. kutsuntapiirin sotilasjäseneksi. Kun Walden kieltäytyi, häntä uhattiin rangaistuksella, ja asia käsiteltiin sotaylioikeussa. Näin asiasta tuli osa niin sanottujen sortokausien laillisuustaistelua, ja näin Waldenkin asian käsitti. Walden tuomittiin viralta pantavaksi ja menettämään myös virkaa seuraavat palkkaedut. Lyhyt sotilasura katkesi ja alkoi pitkä teollisuusmiehen ura.
[muokkaa] Liikemies Walden
Sisä-Venäjällä Borskoje Tatarovon kylässä oli suomalaisten omistama paperitehdas, jossa tarvittiin kirjanpitäjää ja konttoristia. Walden ei ollut kumpaakaan, mutta niskuroivana tuomittu ja erotettu aliluutnantti päätti lähteä sinne, kun paikka ja palkka olivat tarjolla. Hän osti kirjanpidon oppikirjan ja nousi junaan. Ei kestänyt vuottakaan, kun yhtiö haettiin konkurssiin. Jämsänkosken tehtaiden isännöitsijä tarjosi Pietarissa olevan Slovo-yhtiön konttoripäällikön paikkaa. Uusi konttoripäällikkö huomasi nopeasti yhtiön talouden olevan retuperällä, työntekijät näpistelivät yhtiön omaisuutta, töitä tehtiin kirjapainossa ja agentuuriliikkeessä verkkaisesti. Walden aloitti kurinpalautuksen, ja kohta liike menestyi. Parin vuoden kuluttua Slovon toimitusjohtajana oli Walden. Kauppa kävi hyvin ja asiakkaat luottivat häneen.
Vuonna 1911 hän sai päämiehekseen Simpeleen paperitehtaan, jonka tuotteita hän alkoi myös myydä Venäjän markkinoille. Tällöin hän osti myös muutamia yhtiön osakkeita. Kun hänet oli v. 1910 valittu Simpeleen johtokunnan jäseneksi ja osakkeiden arvo alkoi sodan jatkuessa nopeasti nousta, Walden osti kaikki saatavilla olleet osakkeet. V. 1918 hän omisti noin 28 prosenttia Simpeleen osakekannasta. Saman vuoden lopulla hän osti runsaan kolmanneksen Myllykoski Träsliperin osakekannasta. Kun Walden valittiin toukokuussa 1919 Myllykosken johtokuntaan ja sen puheenjohtajaksi, alkoi Suomen paperiteollisuudessa Björnbergien ja Waldenien sukujen yhteistyö, jota jatkui aina vuoteen 1952, jolloin Myllykoski irtosi Yhtyneistä Paperitehtaista.
Waldenin kolmas siirto johtui siitä, että sekä Simpele että Myllykoski tarvitsivat oman selluloosatehtaan. Kun osakeyhtiö Jämsänkosken osake-enemmistö osoittautui olevan saatavissa, syntyi sitä koskeva kauppa marraskuussa 1919 ja yhtiö siirtyi Simpeleen ja Myllykosken yhteisomistukseen johtokunnan puheenjohtajana jälleen Walden. Kesällä 1920 Simpele, Myllykoski ja Jämsänkoski sulautettiin yhdeksi konserniksi, Yhtyneet Paperitehtaat, jonka johtokunnan puheenjohtajana Walden omisti osakekannasta runsaan neljänneksen.
Waldenin neljäs onnenpotku löytyi Sääksmäen pitäjän Valkeakosken partaalta, jonne oli 1870-luvulla rakennettu vähäinen paperitehdas ja puuhiomo. Myöhemmin teollisuutta oli laajennettu Suomen ensimmäisellä sulfaattiselluloosatehtaalla. Aktiebolag Walkiakoski oli 1920-luvun alussa Helsingin Osakepankin hallussa, ja pankki etsi teollisuusmiestä, joka saisi yhtiön jaloilleen. Walden valittiin Valkeakosken johtoon 1925. Monien järjestelyiden ja sovitteluiden jälkeen Yhtyneet sai 1929 Valkeakosken osake-enemmistön, ja muodollinen sulautuminen tapahtui 1934.
Metsistä, koskista, sulfiitti- ja sulfaatti- sekä paperitehtaista oli kehittynyt looginen ja taloudellinen kokonaisuus. Yhtiön historia muistaa Jämsänkosken "miljoonakesän" 1920, joka oli tuntuva suonenisku, kun uhrattiin paljon varoja hyödyttömiksi osoittautuneisiin suurellisiin uudistustöihin. Kun Walden palasi Tarton rauhanneuvotteluista ja perehtyi tilanteeseen, seurasi radikaali johdon uusinta; yli 30 miestä siirtyi Jämsänkoskelta pois.
[muokkaa] Sisällissodan majuri
27. tammikuuta 1918 Mannerheim komensi joukkonsa riisumaan Pohjanmaalla venäläiset sotilaat aseista. Ja samana päivänä palasi Pietarista Helsinkiin myös Rudolf Walden. Seuraavana päivänä punaisten johto käski punakaartit liikekannalle. Sisällissota sai alkunsa.
Noin viikon sisällä Walden ilmoittautui Seinäjoella valkoisen armeijan palvelukseen tavaten myös Mannerheimin. Walden tiesi mikä mies Mannerheim oli, mutta Mannerheim oli tietoinen vain, että Walden kuului olevan liikemies, puhui venäjää kuin äidinkieltä, oli käynyt kadettikoulun, mutta oli iäkäs (39 v.) luutnantiksi. Walden määrättiin päämajan esikuntaan komendantin apulaiseksi ja kaksi viikkoa myöhemmin Walden ylennettiin majuriksi.
Päämajassa tehtiin pitkiä päiviä, koska töitä oli enemmän kuin tekijöitä. Tämä sopi Waldenille, jolla oli aina ollut huonot unenlahjat ja yö oli tehokasta työaikaa. Ensimmäisiä tehtäviä oli Mannerheimin ja jääkäreiden näkemyserojen sovittelu. Ristiriita kärjistyi jo tilanteeseen, jolloin valkoinen armeija oli menettämässä joko ylipäällikkönsä tai jääkärit. Walden ratkaisi tilanteen, jolla oli kauaskantoinen merkitys koko sodalle. Järjestelykykynsä ansiosta Walden toimi Seinäjoen komendanttina, Vaasan piiripäällikkönä ja etappiesikunnan päällikkönä. Majuri Waldenin toimenkuva sisälsi tällöin mm. asiat, jotka koskivat elintarvikkeita, hevosia, kulkuneuvoja, kalustoa, sairaaloita, rautatiekuljetuksia, posti- ja poliisiasioita. Liikemiehen tehtäväksi tuli luoda tyhjästä valkoisen armeijan logistiikka. Tässä hän onnistui erinomaisesti.
Tampereen valtauksen jälkeen Walden oli everstiluutnantti ja toisen luokan vapaudenristin kantaja. Sodan jälkeen Mannerheim ja Walden jättivät eroanomuksensa. Mannerheim myönsi Waldenille eron päivää ennen kuin P.E. Svinhufvud suostui Mannerheimin eroon. Mannerheim kiitti miehiään, mutta unohti Waldenin ylennyksen. Uusi ylipäällikkö kenraalimajuri Wilkman ilmoitti muutaman viikon kuluttua, että Walden on oikeutettu kantamaan sotilaspukua ja on ylennetty everstiksi.
[muokkaa] Jälleen sotilasorganisaattoriksi
Vuoden 1918 sodan jälkeen Walden pyrki hoitamaan tehtäviään teollisuudessa ja kohta syntyikin tuloksia. Venäjän kauppa, jonne pääosa viennistä oli mennyt vuoteen 1917 asti, oli päättynyt 1918. Saksa oli antautunut syksyllä. Englanti ja Yhdysvallat elivät nekin vielä sotataloudessa. Kotimaiset paperinvalmistajat yrittivät käynnistellä kauppaa, mutta heillä ei ollut tietoa, miten menestyksellistä vientikauppaa länsimaihin tulisi harjoittaa.
Walden näki, että maan heikko taloudellinen pohja on saatava nopeasti vahvistumaan: teollisuus on saatava jaloilleen, vienti käyntiin ja raha liikkeelle. Hän loi nopeasti Suomen Paperitehtaiden yhdistyksen, ryhtyi sen puheenjohtajaksi heinäkuussa 1918 ja nousi näin maamme koko paperiteollisuuden ykkösmieheksi.
Kuitenkaan ei päästy edes vuoden loppuun, kun Mannerheim ja Walden olivat taas valtiollisen elämän vastuunkantajia valtionhoitajana ja sotaministerinä. Sotaministerin (samalla sotajoukkojen ylipäällikön) ensimmäisiä tehtäviä oli saatella maassa olevat saksalaiset sotilaat rajojemme ulkopuolelle. Vuoden 1919 alusta ylipäällikkyys siirtyi vt. valtionpäämiehenä (valtionhoitaja) toimineelle Mannerheimille ja armeijan päälliköksi tuli kenraalimajuri Karl Fredrik Wilkman.
Kutsuntojen kautta luotiin suomalainen sotaväki, laadittiin asevelvollisuuslaki ja suojeluskunta-asetus, perustettiin kadettikoulu ja sotakorkeakoulu. Maassa oli tarmokas ja tarkka sotaministeri, joka ei sietänyt vitkuttelua. Kun hän antoi määräyksen, piti pian olla valmiina raportti miten asia oli hoidettu. Kauppamiehenä Walden otti armeijan hankinnat henkilökohtaiseen valvontaansa. Walden ylennettiin Tampereen valtauksen ensimmäisenä vuosipäivänä 1919 kenraaliksi, joten yleneminen luutnantista kenraalimajuriksi oli kestänyt 14 kuukautta.
Vuoden 1918 taisteluiden jälkeen leireihin vangittujen punaisten asema oli ratkaistava. Waldenin kanta oli, että vangitut on vapautettava ja ihmisten annettava palata perheittensä luo ja työhön. Mannerheim oli puhunut tästä myös pitkään ja keväällä 1919 annettiin asetus valtiorikosoikeuksien toiminnan lopettamisesta sekä yleinen armahdus.
[muokkaa] Itä-Karjalan kysymys
Suomalaista sotaväkeä oli Aunuksen retkellä, kun Iso-Britannia tuli väliin vaatien Repolassa olevat sotilaat takaisin Suomeen. Hallitus päätyi siihen, ettei suhteita Lontooseen ollut varaa riskeerata. Avustustoiminta kiellettiin, mutta oma-aloitteellisuus sallittiin. Ulkomaisen lehdistön mukaan Suomi valmisteli 40–50 000 miehen marssia Pietariin. Iso-Britannia ja Suomi torjuivat huhun päättävästi, mutta vahinko oli jo tapahtunut, Venäjä lähetti Suomelle nootin.
Kesäkuussa 1919 yksitoista kuntaa Viipurin läänissä julistettiin sotatilaan. Eräät kotimaiset painostusryhmät pommittivat sotaministeriötä joukkojen lähettämiseksi Aunukseen ja Uralin takaa liikkeelle lähtenyt amiraali Koltšak sähkötti Mannerheimille pyytäen yhtymään pihtiliikkeeseen Pietaria vastaan. Sotaväen päällikkö Wilkman erosi ja Walden jätti eronpyyntönsä. Kun maan hallitus ilmoitti, ettei oltu tehty mitään sitoumuksia Koltšakin kanssa eikä sitouduttu Pietarin sotaretkeen, Walden perui eroanomuksensa.
[muokkaa] Puolustusneuvostossa talvisotaan
Hävittyään presidentinvaalissa K.J. Ståhlbergille oli Mannerheim vetäytynyt sivuun. Kun Tarton rauha oli solmittu, myös Walden siirtyi liike-elämään. Samanaikaisesti Walden ajatteli kuitenkin Suomen kansainvälistä asemaa, voimistuvaa bolševismia idässä ja kansan eripuraisuutta sekä erityisesti sotaväen asemaa. Waldenin mielestä Mannerheim oli saatava armeijan johtoon. Svinhufvudin tultua presidentiksi puolustusneuvosto suunniteltiin uudelleen, Mannerheim ryhtyi puheenjohtajaksi ja jäseneksi tuli tämän vaatimuksestaan muun muassa Walden. Ulkovaltojen diplomaatit lähettivät kuriiripostia: Suomella on valmiina ulkoparlamentaarinen hallitus, jos maa ajautuisi hätätilaan. Mainittu kaksikko puolestaan huomasi joutuneensa armeijan kenraalikunnan sisäisten riitojen keskelle samalla kun aseistuksen ja kaluston osalta oli suuria puutteita. Mannerheim otti urakakseen Risto Rytin ja Paasikiven, Walden Väinö Tannerin. Paasikivi myöntyi ensin ja Ryti jäi vastustelustaan huolimatta ajattelemaan asiaa. Tanner pani lujasti vastaan, mutta totesi sosiaalidemokraatteja olevan eduskunnassa liian vähän vaatien kuitenkin työväen aseman korjauksia yhtäaikaisesti asehankintojen kanssa. Ilmavoimien komentaja siirrettiin tykistöön, pitkän riitelyn jälkeen kenttätykit jätettiin ostamatta ja tilalle tuli 33 Vickers-panssarivaunua ja perustettiin valtion tykkitehdas, jonka tuotanto ei käynnistynyt edes talvisotaan mennessä. Samoin perustettiin lentokonetehdas Tampereelle.
Kesken näiden ongelmien koettiin myös Mäntsälän kapina. Walden oli tukenut Lapuan liikkettä sen alkuvaiheessa. Nyt sen johto vaati presidenttiä hajottamaan Sunilan hallituksen ja nimittämään tilalle Waldenin hallituksen. Kapina kuitenkin laukesi ja hallituksessa tehtiin muutoksia.
Saksan kehitystä ja Hitlerin otteita Walden ja Mannerheim seurasivat huolestuneina ja koettivat kiirehtiä varustautumista pyrkien samalla lämmittämään suhteita Pohjoismaihin ja ennen kaikkea Ruotsiin. Vastakaikua löytyi, vaikka kieliriita sotkikin asioita. Waldenia riitely harmitti ja välillä hän purki kiukkuaan Sysmässä omistamansa Rapalan kartanon pehtooriin, jolloin moitittiin mm. kattojen kunto, hevosvaljaat ja rottien hävitys. Yksi kieliriitaa ylläpitävä haukkumiskohde oli sanomalehti Uusi Suomi, jonka johtokuntaan Walden myös kuului.
Vuosikymmenen lopulla Walden tilasi Yhtyneille tuntuvasti yli oman tarpeen ulkomaisia raaka- ja tarveaineita, tuotantoa supistettiin ja Valkeakosken tehtaille perustettiin ammussorvaamo viidestä korjauspajan sorvista. Aluksi tuotanto oli 300 kpl/pv, mutta kenraali käski lisätä tuotantoa 500 kranaattiin/pv. Samalla Walden röykytti Suomen metalliteollisuutta sopeuttamaan tuotantoaan sotatarvikkeiden valmistukseen.
[muokkaa] Tammikuun kihlaus
Waldenin työmarkkinapoliittinen kanta oli vanhoillinen. Työväestön ammatillinen järjestäytyminen ja kollektiiviset palkkasopimukset olivat hänelle punainen vaate. Palkasta ja työsuhteista työnantajan tuli saada sopia suoraan työntekijän kanssa minkään ulkopuolisen puuttumatta asiaan. Ratkaisujen tuli olla myös henkilökohtaisia: hyvälle työntekijälle oli maksettava enemmän kuin heikommalle. Tasollisesti palkat olivat pitkään hyvin alhaiset, jopa niin, että elokuussa 1933 hänen poikansa Juuso, joka oli Valkeakoskella konttoripäällikkönä, kirjoitti isälleen pitkän kirjeen työväen palkkojen yleisen korotuksen puolesta. Myös vastauskirje pojalle oli pitkä, sillä isä selvitti siinä tärkeimpien ratkaisujensa perustelut. Lieviä korotuksia sai nyt kuitenkin harkitusti toteuttaa.
Waldenin käsitys, että vain suojeluskuntalainen oli kunnollinen työntekijä, ärsytti monia työmiehiä sekä työväenliikettä. Tämän taistelun kärjessä oli Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsija Sasu Punanen (Yrjö Räisänen), eikä kenraalin käsittely ollut lempeydellä pilattu. Loukkaukset suututtivat muitakin ja Puunjalostusteollisuuden Keskusliitosta otettiin yhteys Tanneriin, että hän hillitsisi pahasuista pakinoitsijaa.
Mutta lopullista voittoa ei Waldenkaan saanut suomalaisesta työväestä. Vasta talvisodan kokemus muutti kenraalin asenteen ja hän hyväksyi ammatillisen järjestäytymisen oikeutuksen ja tasa-arvoisen sopimusmekanismin.
Talvisodan aikana syntyneen STK:n ja SAK:n ns. tammikuun kihlauksen idean isänä yleensä mainitaan K. A. Fagerholm. Eversti Lehmus on myöhemmin väittänyt omistavansa muistiinpanot, jotka todistavat, että tammikuun kihlauksen takana olivatkin Mannerheim ja Walden. Idea ja pohjustustyö oli Fagerholmin, mutta ilman kaksikkoa ei sopimukseen olisi tullut STK:n johtajien nimiä. Toinen tärkeä tammikuun 1940 sopimus oli suojeluskuntien ja sosialidemokraattisen työväestön suhteista laadittu paperi. Talvisodan rauhansopimuksen Moskovassa 1940 allekirjoittivat mm. Paasikivi, Walden, Tanner ja Voionmaa, jotka olivat jo olleet solmimassa rauhaa 20 vuotta aiemmin Tartossa (1920).
[muokkaa] Jatkosodan aika
Välirauhan aikana Walden, Mannerheim ja Paasikivi siirtyivät uusiin tehtäviin. Nämä kieltäytyivät aluksi tehtävistä, mutta Paasikivi nimitettiin Moskovaan lähettilääksi, Mannerheim jäi ylipäälliköksi ja Walden puolustusministeriksi.
Yhtyneiden Paperitehtaiden hallituksen puheenjohtajaksi Walden suostui jäämään, mutta toimeenpanevaan johtoon järjestettiin puheenjohtajaksi C.G. Björnberg ja toimitusjohtajaksi Juuso Walden. Puolustusministeri Walden oli nyt eri mies kuin oli aikoinaan sotaministeri Walden. Välirauhan aikaiset tapahtumat, kuten aseostot Saksasta, saksalaisten kauttakulkulupa Vaasasta Pohjois-Norjaan, Kallion sairastuminen ja ero, Rytin tulo presidentiksi hallitusjärjestelyineen, Ruotsi-Suomen valtioliittoyritys, jonka Molotov esti ja muut asiat, työllistivät kenraaliluutnantiksi ylennetyn puolustusministerin.
Kesällä 1941 Barbarossa-suunnitelman toteutus alkoi. Mannerheim ja Walden saivat vaivoin torjuttua Saksan vaatimuksen Suomen joukkojen hyökkäyksestä Leningradiin. Kun Mannerheim pysäytti hyökkäyksen Tuulokseen, se oli kenraali Talvelalle kova paikka ja hän pommitti Waldenia, että tämä saisi aikaan uuden hyökkäyskäskyn.
Ilmeisiä lepohetkiä olivat vain Mannerheimin ja Waldenin tavatessaan nauttimat yhteiset lounaat Mikkelin Klubilla, joilla lounailla ei puhuttu "työasioista", vaan vaihdettiin esim. uuden kalakastikkeen valmistusohjeita, sillä nämä askeettiset herrat olivat todellisia herkkusuita.
Kesällä 1942 puolustusministeri ylennettiin jalkaväenkenraaliksi ja yhtä perustellusti hän ansaitsi pari vuotta myöhemmin myönnetyn Mannerheim-ristin.
Talvella 1943 Walden oli Stalingradin jälkeen varma sodan häviämisestä ja siksi hän Yhtyneitä ajatellen lähetti nuoren insinööri Erkki Aallon ostamaan kaiken vesivoiman, mitä Kemijoesta Rovaniemen ja Kemin väliltä sai. Aalto ja Sunkku tulivat kiireessä ostaneeksi sellaistakin, jota myyjä ei omistanut.
Walden ystävystyi kansanhuoltoministeri N.A. Osaran kanssa, joka oli Reserviupseeriliiton ja Aseveliliiton johdoissa ja hänen kauttaan saatiin tietoja kansan tunnelmista ja Waldenin kautta tiedot menivät päämajaan. Psykologinen sodankäynti oli myös hoidettava. Helmikuun 1944 Helsingin pommitusten aikana Paasikivi meni Tukholmaan ottamaan selvää madame Aleksandra Kollontain kautta mahdollisista rauhanehdoista. Ehdot saatiin, hallitus oli erimielinen päätöksissään, Walden pelkäsi Saksaa sekä maan mielialan hermostumista.
Venäläisten hyökkäys jatkui, ja maahan oli saatava uusi hallitus neuvottelemaan rauhasta. Ainoa mahdollinen pääministeriehdokas oli monien mielestä Walden, mutta hän oli uupunut, eikä häntä pystytty millään taivuttelemaan. Hänen ansiostaan kuitenkin Mannerheim suostui presidentiksi ja STK:n toimitusjohtaja Hackzellista tuli pääministeri. Rauhanneuvottelujen alettua syyskuussa 1944 Hackzell halvaantui Moskovan hotelli Savoyn kylpyammeessa. Molotov ei kuitenkaan lykännyt minuuttiakaan neuvottelujen alkua joihin valtuuskunta tuli nyt Waldenin johdolla. Molotov vaati saksalaisjoukkojen välitöntä poistamista, johon Walden vastasi viileästi: "Tänä iltana emme ainakaan voi sitä tehdä". Ulkoministeri Carl Enckell lensi valtuuskunnan johtajaksi ja kun välirauhansopimus lopulta allekirjoitettiin 19.9., teki sen venäläisten puolelta vain kenraalieversti Ždanov, mutta suomalaisten puolesta vaadittiin koko valtuuskunnan nimet.
Tuore valtionhoitaja Mannerheim oli joulukuussa 1918 sanonut sotaministeri Waldenille: "Huomisesta lähtien alamme luoda uutta eloa suojeluskuntiin. Ilman niitä ei maa tule toimeen." Marraskuussa 1944 puolustusministeri Walden esitteli presidentti Mannerheimille suojeluskuntien lakkauttamislain. Lain alle jäivät nimikirjoitukset Mannerheim ja R. Walden. Molemmat olivat periaatteen miehiä: mikä oli tehtävä, tehtiin ja mistä oli aselevon ehdoissa sovittu, se pidettiin.
[muokkaa] Raskaat uhraukset
Sota vaati puolustusministeriltä raskaat uhrinsa. Walden menetti Rudi-poikansa lokakuussa 1941 tapaturmaisesti Aunuksessa hänen lomalle tullessaan. Kesäkuun 15. päivänä 1944 kaatui everstiluutnantti Adolf Ehrnroothin yksikössä Siiranmäen torjuntataistelussa hänen nuorin poikansa luutnantti (kaatumisensa jälkeen kapteeniksi ylennetty) Lauri Walden.
Jalkaväenkenraali Rudolf Walden halvaantui marraskuussa 1944 Helsingin kodissaan Kaivopuiston Marmoripalatsissa ja kuoli Sysmän Rapalan kartanossa lokakuun 25. päivänä 1946. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsingissä.
Kenraali Karl Rudolf Waldenin kuoltua kirjoitti sotamarsalkka Mannerheim hänen vaimolleen: "Säilytän kiitollisessa muistossa hänen uskollisen ystävyytensä. Se sitoi meidät yhteen aina siitä hetkestä lähtien, jolloin tiemme yhtyivät vapaussodan pimeimpinä päivinä. Pieninkään pilvi ei ole sitä himmentänyt. Hänen kokemuksensa suurteollisuusmiehenä, hänen mielikuvituksensa, kun kysymyksessä oli armeijan organisaation luominen aivan tyhjästä, olivat seikkoja, joita Suomi juuri silloin tarvitsi. Puolustusministerinä hädän hetkellä ja maamme sotateollisuuden suuripiirteisenä rakentajana maallamme ei ole ollut hänen vertaistaan".
Nämä muutamat rivit kertovat Rudolf Waldenin päässeen marsalkan taistelu- ja työtoverina ja ystävänä lähemmäksi Mannerheimia kuin yksikään toinen suomalainen ja ne sisältävät kiteytettyinä Waldenin koko elämäntyön.
[muokkaa] Kunnianosoitukset
Walden sai sotilas- ja siviiliuransa aikana useita kotimaisia ja ulkomaisia ansio- ja kunniamerkkejä. Vuonna 1919 hänestä tehtiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan komentaja. Myöhemmin hän sai ritarikunnan suurristin. Vapaussodan aikaisten ja sen jälkeisten ansioiden johdosta Walden sai Vapaudenristin ritarikunnan suurristin. Hän sai myös Keisarillisen Saksan Rautaristin vuonna 1918.
Rauhan aikana 1920-luvulla Waldenista tehtiin Ruotsin Pohjantähden ritarikunnan ritari ja vuonna 1928 Walden vastaanotti tanskalaisen Dannebrogin ritarikunnan suurristin henkilökohtaisesti kuningas Kristian X:ltä. Kuningas kiitti myös Waldenia tämän äidinisän uhrauksista Tanskan hyväksi.
Puolustusministerinä Jatkosodan aikana Walden sai useita korkeita kunniamerkkejä: Ruotsin Kuninkaallisen Miekkaritarikunnan suurristin, Saksan Kotkan ritarikunnan suurristin sekä Rautaristit 1. ja 2. lk., Unkarin Ansio-ritarikunnan suurristin sekä Romanian Tähti-ritarikunnan suurristin.
Joulukuun 2. vuonna 1944 Rudolf Walden sai Vapudenristin ritarikunnan Mannerheim-ristin.
[muokkaa] Kirjallisuus
Einar W. Juva: Rudolf Walden. WSOY. Porvoo. 1957
Raimo Seppälä: Rudolf Walden - Isänmaan mies. Otava. Keuruu. 1981
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Suomalaisen klubin Mannerheim -sivut
- Puolustusministeriö
- UPM
- Pirkanmaan teollisuushistoria
- Marmoripalatsi
- Elämäkerta
 |
Edeltäjä: Vilhelm Aleksander Thesleff |
Puolustusvoimain komentaja 1918 |
Seuraaja: Karl Fredrik Wilkman |
|
Edeltäjä: Vilhelm Aleksander Thesleff |
Sotaministeri 1918-1919 |
Seuraaja: Karl Emil Berg |
|
Edeltäjä: Juho Niukkanen |
Puolustusministeri 1940-1944 |
Seuraaja: Väinö Valve |
