Karl Fredrik Wilkama
Wikipedia
Karl Fredrik Wilkama, entiseltä sukunimeltään Wilkman (27. maaliskuuta 1876 – 15. heinäkuuta 1947, Helsinki) oli suomalainen jalkaväenkenraali. Hän toimi Suomen sotajoukkojen ylipäällikkönä, Suomen armeijan päällikkö ja sotaväen päällikkönä (puolustusvoimain komentajana).
Wilkama ylennettiin upseeriksi Venäjän armeijassa vuonna 1899. Virkaikäluettelon mukaan hänen sotilaspalveluksensa alkoi 30. toukokuuta 1889 eli jo 13-vuotiaana.
Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 12. huhtikuuta 1918.
Kenraalimajuri Wilkama nimitettiin Suomen sotajoukkojen ylipäälliköksi 31. toukokuuta 1918, kun ratsuväenkenraali Mannerheim sai pyytämänsä eron tehtävästä. Wilkaman kausi ei kestänyt kuin 2,5 kuukautta, 13. elokuuta 1918 saakka. Toisen kerran hän oli virassa, nyt Suomen armeijan päällikkönä, 1. tammikuuta 1919 – 18. kesäkuuta 1919, jolloin hän erosi. Kolmannen kerran kausi, nimityksenä sotaväen päällikkö, kesti jo useita vuosia: 12. syyskuuta 1919 – 7. elokuuta 1924. Hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi 16. toukokuuta 1922.
Neljäs kausi päällikkönä alkoi 2. lokakuuta 1925. Hän siirtyi eläkkeelle 22. toukokuuta 1926. Jalkaväenkenraaliksi hänet ylennettiin puolustusvoimain lippujuhlan päivänä, 16. toukokuuta 1928. Hän palveli talvi- ja jatkosodan ajan ylipäällikön erityistehtävissä.
