Jarl Lundqvist
Wikipedia
Jarl Frithiof Lundqvist oli Suomen ilmavoimien komentaja 1930-luvulta alkaen toisen maailmansodan aikana.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tausta
Hän syntyi 15. elokuuta 1896. Hän tuli ylioppilaaksi keväällä 1914. Hän soti jääkärinä Saksan joukoissa vuodesta 1915 alkaen kunnes palasi Suomeen osallistumaan sisällissotaan.
Sen jälkeen hän toimi upseerina tykistössä. Hän sai jatkokoulutusta Ranskassa eri aikona: hän kävi Fontainebleun tykistökoulun, Metzin taktillisen tykistökoulun ja Pariisin sotakorkeakoulun.
[muokkaa] Ilmavoimien komentajaksi
Ilmavoimiin hän tuli täten maavoimista kuten lähes kaikki edeltäjänsäkin. Hänet oli ylennetty everstiksi vuonna 1928. Hän oli Mannerheimin valinta ilmavoimien komentajaksi.
[muokkaa] Lentokaluston kehittäjä
Se, että Ilmavoimien komentaja oli maavoimista ja konehankintojen painotukset olivat vielä 1930-luvun puolivälissä nopeissa pommikoneissa (douhetismi) eivät olleet yhteydessä toisiinsa vaan pommikoneet ilmavoimien ytimenä oli tuon ajan trendi globaalisti. Hän käytti paljon asiantuntijoita lentokonevalinnoissa, mutta asiantuntijoita ei Suomessa vielä ollut kovin monta ja riippumattomia asiantuntijoita ei ollut lainkaan.
Valtion lentokonetehtaan ja Ilmavoimien kehitys hänen kautensa alussa oli merkki hänen kyvystään ajaa aselajinsa asiaa. Toisaalta VL nähtiin poliitikkojen mielessä keinona työllistää suomalaisia ja vähentää ulkomaan valuutoilla tehtäviä ostoja. VL pystyi sodan oloissa korjaamaan suuren määrän lentokoneita, mutta sen kapasiteetti rajoittui lisenssituotantoon ja siinäkin kokometallikoneet olivat teknologian ulkopuolella. Tämä rajoitti ilmavoimien konevalintoja.
Vuonna 1936 hänet ylennettiin kenraalimajuriksi.
[muokkaa] Sota-ajan komentaja
Talvisodan ja jatkosodan aikana ilmavoimien toiminta oli lentorykmenttien sijoittelun jälkeen taktista - pääpaino oli hävittäjätorjunnassa ja lentotiedustelussa.
1941 hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi.
Pommituksiin Suomen ilmavoimta lähtivät Neuvostoliiton suurhyökkäyten aikoina 1939-40 ja 1944. Offensiivisia pommituksista suurin oli Lavansaaren pommitus, josta – sen suurten konemenetysten takia – Lundqvist sai nuhteet ylipäälliköltä.
Hävittäjätorjunnassa, ilmavoimat venyi suorituksiin, joita vastaaviin pystyi vain Saksa ja Japani. Tässä Utin hävittäjälentue oli toiminut 1920-luvulta alkaen määrätietoisena kehittäjänä. Hävittäjälentäjä E. Magnussonin ja useat koelentäjät testasivat monia eurooppalaisia hävittäjälentokoneita 1930-luvun puolivälistä alkaen. Oikean konetyypin, joka soveltuu arktisiin oloihin ja Suomen puolutusbudjettiin ja joka on tehokas sotakone, valinta oli hyvin vaikeaa. Parhaita konetyyppejä ei lainkaan myyty, huonoja myytiin sitäkin voimallisemmin. Se mikä vaikutus komentajalla oli ilmavoimien myöhäiseen torjuntahävittäjävarusteluun on jäänyt ilmasotaa koskevissa kirjoissa käsittelemättä.
[muokkaa] Länsimielinen tai saksalaisvastainen?
Hänellä oli 1930-luvulta alkaen läheinen yhteys Ruotsin ilmavoimien komentajaan, joka oli myös tykistön kasvatteja (pioneeri). Yhteys Ruotsiin vaikutti Suomen ilmavoimien konehankintoihin maan varustautuessa toiseen maailmansotaan, mutta tuskin kovin negatiivisesti, koska Ruotsilla oli 1930-luvulla samanlaisia vaikeuksia hankkia suorituskykyisiä lentokoneita.
Lundqvistin tykistökursseista Ranskasta on vedetty oikein tai väärin johtopäätös, että hän oli enemmän englantilais- ja ranskalaismielinen kuin saksalaismielinen toisessa maailmansodassa. Tykistötausta ja teknillisen aselajin johtajana hän on voinut oivaltaa Saksan häviävän sodan aiemmin kuin moni muu Suomessa. Tykistössä suuret määrät kalustoa, ammuksia ja kaatuvaa miehistöä ratkaisevat kuka voittaa. Lentosodassa kaluston ja miehistön laatu ratkaisee.
Sodan aikana hänen ja Luftwaffen yhteysupseeri Nordensjöldin väliset suhteet olivat kireät, mutta syy oli ymmärettävä: Kolmas valtakunta lupaili kalustoa, mutta toimitti Me 109-hävittäjiä Suomelle myöhään, vähän ja kalustohukan korvauskin tapahtui vain poliittisen painostuksen alla. Etenkin keväällä 1944 Lundqvistin ja Saksan ilmailuasiamies majuri Nordenskjöldin välit olivat katkeamispisteessä: Nordenskjöld oli vuosia puhunut miten Saksa aseistaa Ilmavoimat ja huhtikuussa 1944 Hitlerin painostustoimena rauhaa haluavaa Suomea kohtaan asetuonti katkesi kokonaan, kunnes presidentti Ryti allekirjoitti Ribbentrop-sopimuksen.
[muokkaa] Arvio ja toiminta sodan jälkeen
Lundqvist oli Carl Seberin, jonka kausi oli hyvin lyhyt, ja Arne Somersalon, jonka komentajuus keskeytyi, ohella vuoteen 1945 asti ainoa Ilmavoimia kehittänyt komentaja. Vasta 1960-luvulla Ilmavoimat pääsivät kehittämään kalustoaan samalla tavalla kuin 1930-luvun puolivälissä.
Hän toimi 2.7.1945–3.6.1946 Suomen Puolustusvoimien komentajana, ollen ilmeisesti Mannerheimin valinta tähän tehtävään.
Hän ei koskaan kirjoittanut muistelmia.
[muokkaa] Lähteet
- Risto Pajari, Talvisota ilmassa, WSOY, Porvoo, 1971
- Risto Pajari, Jatkosota ilmassa, WSOY, Porvoo, 1982
- Heikki Nikunen, Richard Lorentz - Suomen hävittäjäilmailun isä, Apali Oy, Hämeenlinna, 2005
- Waldermar Erfurth, Sotapäiväkirja vuodelta 1944, WSOY, Porvoo, 1954
| Puolustushaarojen komentajat | ||
| Ilmailuvoimien ja ilmavoimien komentajat: luettelo Suomen ilmavoimien komentajista John-Allan Hygerth (1918) · Carl Seber (1918) · Torsten Aminoff (1918) · Sixtus Hjelmmann (1919) · Arne Somersalo (1920) · Väinö Vuosi (1926) · Jarl Lundqvist (1932) · Frans Helminen (1945) · Reino Artola (1952) · Olavi Seeve (1958) · Reino Turkki (1964) · Eero Salmela (1969) · Rauno Meriö (1975) · Pertti Jokinen (1987) · Heikki Nikunen (1991) · Jouni Pystynen (1998) · Heikki Lyytinen (2005) |
 |
Edeltäjä: Axel Erik Heinrichs |
Puolustusvoimain komentaja 1945–1946 |
Seuraaja: Aarne Sihvo |
