Feminismi

Wikipedia

Feminismi on valistusajan Euroopassa syntynyt aate, joka pyrkii ajamaan naisten etua, sillä feministien mielestä naiset ovat yhteiskunnassa syrjitty ja jopa sorrettu sukupuoli. Feminismin päämääränä on poistaa sukupuolten välinen eriarvoisuus. Aatteen syntyaikoina feministiset ajattelijat vaativat naisille poliittisia oikeuksia ja itsenäistä asemaa. Myöhemmät ajattelijat ovat luoneet feminististä teoriaa ja puhuneet syrjinnästä ja epätasa-arvosta, joka on jatkunut poliittisten oikeuksien yhdenmukaisuudesta huolimatta. Feministinen liike syntyi 1800-luvulla.

Sisällysluettelo 1 Feministisen liikkeen historia 2 Koulukunnat 3 Kuuluisia feministejä 4 Feministisiä järjestöjä 5 Aiheesta muualla

[muokkaa] Feministisen liikkeen historia

Feministisen ajattelun voi katsoa syntyneen valistusajalla, joskin jo 1500-luvulla käytiin keskustelua naisten ja miesten kyvyistä. Ensimmäinen kiistatta feministinen teos on Mary Wollstonecraftin vuonna 1792 julkaistu Naisten oikeuksien puolustus.

1800-luvulla kehittyi laaja järjestäytynyt feministinen liike, feminismin ensimmäinen aalto, jonka tarkoituksena oli tehdä naisista täysivaltaisia kansalaisia. Feminismin ensimmäinen aalto edusti liberaalifeminististä ajattelua. Tähän kuului muun muassa täysi-ikäisten naisten isän tai aviomiehen holhouksen kumoaminen, oikeus omaisuuteen myös avioliitossa ja oikeus (yliopisto)opiskeluun. Kuuluisia naisten oikeuksien puolustajia olivat muun muassa John Stuart Mill ja Virginia Woolf. Liike oli porvarisnaisten liike, joskin naiset alkoivat järjestäytyä myös työväenpuolueiden alla. Suomeen tämä naisasialiike syntyi 1800-luvun lopulla, kun 1884 perustettiin "Suomen Naisyhdistys" ja vuonna 1892 edelleen toimiva Unioni Naisasialiitto Suomessa ry. Yhdistykset mahdollistivat naisten toiminnan muotoutuvassa kansalaisyhteiskunnassa laajemmin kuin yksilöinä.

Naisasialiike pyrki parantamaan naisten asemaa ja vaati naisille samoja oikeuksia kuin miehille. Vasta uuden avioliittolain myötä 1920-luvulla naisten tasa-arvoisuus lain edessä toteutui kaikilta osin. Naisasialiikkeen merkitys näkyi mm. naisten tulemisessa mukaan julkiseen elämään. Naiset hankkivat koulutusta ja työtä ja heidän asemansa koheni yhteiskunnassa. Näin suomalaiseen yhteiskuntaan syntyi naissivistyneistö.

Naisasialiikkeen taistelu kulminoitui vaatimukseen äänioikeudesta. Ensimmäisenä naiset saavuttivat äänioikeuden Uudessa Seelannissa 1893, joskin naisille oli ollut äänioikeus aikaisemmin Wyomingin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Uudessa Seelannissa heillä ei kuitenkaan ollut oikeutta asettua ehdolle. Suomessa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toteutui 1906, ja ensimmäiseen vuoden 1907 eduskuntaan valittiin 19 naisedustajaa. Kaikki säädyt ja useimmat puolueet taipuivat uudistuksen taakse.

Ensimmäisen maailmansodan viimeisinä vuosina ja sen jälkeen naiset saivat äänioikeuden monissa Euroopan maissa. Tämä liittyi toisaalta siihen, että naisille haluttiin antaa tunnustus heidän panoksestaan kansakuntansa hyväksi sodan jälkeen, sekä toisaalta sodassa usein käytettyyn retoriikkaan, jolla pyrittiin oikeuttamaan sotatoimet. Esimerkiksi Woodrow Wilson korosti puheissaan yksilöiden itsemääräämisen tärkeyttä yhteiskunnalle, jolloin äänioikeuden kielto naisilta olisi ollut hankala perustella. Viimeisenä Euroopassa naiset saivat äänioikeuden Sveitsissä 1970-luvulla.

Täysivaltaisuuden ja äänioikeuden saavuttamisen jälkeistä aikaa pidetään liikkeen hiljaisena aikana, vaikkakin naisten osallistuminen muissa liikkeissä lisääntyi juuri tänä hiljaisena aikana. Uudelleen feministinen liike palasi voimaansa 1960-luvulla Yhdysvalloissa, josta se levisi Eurooppaan. Toisen aallon feminismi nosti esiin uusia kysymyksiä. Poliittisten oikeuksien ajamisen ohella se käänsi huomionsa naisten alistukseen esimerkiksi työpaikoilla ja yksityisen piirissä. Liberaalifeministisen ajattelun rinnalle nousi radikaalifeminismi, joka pyrki nostamaan naisten kokemukset sekä naisten toiminnan arvoonsa. Jyrkimmillään liike toisinaan sortui miesvihamielisyyteen. Liikkeen ansiosta sellaiset asiat kuin raiskaukset ja seksuaalinen häirintä tulivat näkyviksi, ja työpaikoilla otettiin käyttöön sukupuolikiintiöitä. Liike myös vaikutti naisroolin muutokseen vastustamalla konservatiivista naiskuvaa. 1960-70-luvulla luotiin paljon feminististä teoriaa ja naistutkimuksena tunnettu tutkimusala sai alkunsa myös. Alkuun ala keskittyi pitkälti naisten ja sukupuolen tutkimiseen, mutta myöhemmin alettiin tutkia myös mieheyttä, jolloin puhutaan kriittisestä miestutkimuksesta. Yksi keskeisimmistä teoreettisista käsitteistä on sex/gender (biologinen ja sosiaalinen sukupuoli) jaottelu.

Suomessa perustettiin 1960-luvulla Yhdistys 9 uusvasemmistolaisten radikaalien toimesta. Se keskittyi perinteisen naiskysymyksen sijaan sukupuolirooleihin, naisiin ja miehiin, eikä ollut radikaalifeminismin innoittama. Yhdistys oli enimmäkseen akateeminen liike, ja jäsenistössä oli sekä miehiä että naisia. Varsinainen toisen aallon feminismi rantautui Suomeen vasta verrattain myöhään, 1970-luvulla. Vuonna 1973 perustettu Puna-akat/Rödkärringarna sulautui 1974 järjestöön nimeltä Marxist-Feministerna. Kattojärjestö Feministit-Feministerna perustettiin 1976.

1980-luvulta eteenpäin vaikuttaneesta feministisestä ajattelusta on usein puhuttu kolmannen aallon feminisminä. Kyse ei kuitenkaan ole oikeastaan yhtenäisestä liikkeestä vaan joukosta erilaisia ajattelutapoja ja liikkeitä. Postmodernin feminismin myötä esiin nousivat naiseuden eri muodot sellaisten seikkojen kuin rotu ja seksuaalisuus kautta.

[muokkaa] Koulukunnat

Feminismi käsittää suuren joukon erilaisia ajattelutapoja niin, että usein onkin tapana puhua feminismin sijaan feminismeistä. Feminismien historiasta voidaan kuitenkin erottaa tiettyjä pääsuuntauksia.

• Liberaalifeminismi, perinteinen feminismi tai tasa-arvofeminismi syntyi 1800-luvulla. Tällöin syntyi isoja naisasialiikkeitä, joiden pyrkimyksenä oli muun muassa vapauttaa naiset miesten holhouksesta ja saada naisille äänioikeus. Liberaalifeminismi pohjaa valistusajatteluun, ja sen mukaan naiselle kuuluvat samat oikeudet kuin miehelle, koska myös nainen on ihminen. Liberaalifeminismin nykyisiä muotoja edustaa individuaalifeminismi.
• Marxilainen feminismi nosti luokkasorron rinnalle sukupuolisen sorron ja kiinnitti erityisesti huomiota naisten kotona tekemän uusintavan työn arvoon.
• Radikaalifeminismi sai alkunsa 1960-luvun Yhdysvalloissa ja jatkui voimakkaana liikkeenä pitkälle 1970-luvulle. Radikaalifeminismi näki naiserityisyydessä voimavaran, korosti naisten kokemusten tärkeyttä ja vaati tasa-arvoa myös yksityisen piiriin. Radikaalifeministit puuttuivat muun muassa raiskauksiin ja seksuaaliseen häirintään.
• Postmoderni feminismi sai alkunsa 1980-luvulla. Sen kohdalla kyse ei ole yksittäisestä yhtenäisestä koulukunnasta vaan hajaantuneesta ilmiöstä, jonka alle kuuluu paljon erilaisia feminismin muotoja. Postmoderneille feminismeillä on yhteistä käsitys kielellisesti jäsentyneestä todellisuudesta, jossa sukupuolta ja seksuaalisuutta tuotetaan ja uusinnetaan kielen ja toiminnan kautta. Postmoderni feminismi korostaa naisten välistä erilaisuutta yhden naiseuden sijaan, ja kiinnittää huomiota sellaisiin eroa luoviin tekijöihin kuin seksuaalisuus ja etnisyys. Kolmannen aallon feminismin muotoja ovat esimerkiksi postkolonialistinen feminismi ja queerfeminismi.
• Afrikkalainen feminismi etsii eurooppalaista versiota enemmän yhteistyötä miesten ja naisten välillä. Afrikkalainen feministi Obioma Nnaemeka on kehittänyt negofeminismi-käsitteen afrikkalaista tapaa kuvaamaan (termi tulee negotiation-sanasta).
• Vihreä feminismi Kaikilla ihmisillä on oikeus vapaaseen elämään ja yhtäläisiin mahdollisuuksiin sukupuolestaan, sukupuoli-identiteetistään ja sukupuolen ilmaisutavasta riippumatta. Vihreän feminismin tavoitteena on yhteiskunnan rakenteiden korjaaminen siten, että syntyy kaikille reilumpi, sukupuoleen liittyvistä ennakko-odotuksista vapaa yhteiskunta. Vihreä feminismi on myös miesten vapautusliike.

[muokkaa] Kuuluisia feministejä

• Mary Astell (1666–1731)
• Mary Wortley Montagu (1689–1762)
• Jeremy Bentham (1748–1832)
• Mary Wollstonecraft (1759–1797)
• John Stuart Mill (1806–1873)
• Minna Canth (1844–1897)
• Elisabeth Stenius-Aarneenkallio (1847–1924)
• Alexandra Gripenberg (1857–1913)
• Emma Goldman (1869–1940)
• Alexandra Kollontai (1872–1952)
• Virginia Woolf (1882–1941)
• Eleanor Roosevelt (1884–1962)
• Simone de Beauvoir (1906–1986)
• Adrienne Rich (s. 1929)
• Luce Irigaray (s. 1930)
• Gloria Steinem (s. 1934)
• Valerie Solanas (1936–1988)
• Yvonne Hirdman (s. 1943)
• Donna Haraway (s. 1944)
• Camille Paglia (s. 1947)
• Sunniva Drake (s. 1955)
• Judith Butler (s. 1956)
• Emmeline Pankhurst (s. 1959)
• Rosi Braidotti
• Rosa Meriläinen (s. 1975)
• Ville Niinistö (s. 1976)
• Oras Tynkkynen (s. 1977)

[muokkaa] Feministisiä järjestöjä

• Unioni Naisasialiitto Suomessa ry
• Feministit - Feministerna
• Marttaliitto
• Marxist-Feministerna
• Puna-akat/Rödkärringarna
• Yhdistys 9
• the National Organization of Women (NOW) (USA)
• the National Women’s Political Caucus (NWPC) (USA)
• the Women’s Equity Action League (WEAL) (USA)
• Women’s International Terrorist Conspiracy from Hell (USA)
• the Redstockings (USA)
• the Feminists (USA)
• the New York Radikal Feminists (USA)

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Individualistiset feministit
• Pilluparvi Kirja kahdenkymmenen nuoren naisen kertomuksesta kasvaa naiseksi länsimaisessa yhteiskunnassa.
• Klassikkogalleria 1600-1900-luvun feministisiä ajattelijoita.