Dione (kuu)

Cassini nimesi neljä löytämäänsä kuuta (Tethys, Dione, Rhea ja Japetus) Sidera Lodoiceaksi ("Ludvigin tähdiksi") Ludvig XIV:n kunniaksi. Tähtitieteilijät alkoivat kutsua niitä ja Titania tunnuksilla Saturnus I:stä Saturnus V:een. Mimaksen ja Enceladuksen löytämisen jälkeen numerointia jatkettiin Saturnus VII:een.

Kaikkien silloin tunnettujen seitsemän Saturnuksen kuun nimet ovat peräisin John Herscheliltä (Mimaksen ja Enceladuksen löytäjän William Herschelin pojalta). Hän ehdotti vuonna 1847 julkaisussaan Results of Astronomical Observations made at the Cape of Good Hope ([1]) kuiden nimeämistä titaanien, Kronoksen (Saturnuksen) sisarusten, mukaan.

[muokkaa] Fyysiset ominaisuudet

Dione koostuu lähinnä vesijäästä, mutta koska se on Saturnuksen kuista tihein (Titan on tiheämpi, mutta se johtuu painovoiman aiheuttamasta puristumisesta), täytyy siinä olla merkittävästi myös raskaampia aineita kuten silikaattikiveä.

Vaikka Dione on jonkin verran Rheaa pienempi, on se hyvin samankaltainen. Molemmat ovat koostumukseltaan samanlaisia, niiden pinnat muistuttavat toisiaan vaihtelevine maastoineen ja albedokuvioineen. Molemmilla on erilaiset meno- ja tulosuuntaan päin olevat pallonpuoliskot. Dionen menosuuntaan päin oleva pallonpuolisko on voimakkaasti kraatteroitunut ja tasaisen kirkas, kun taas tulosuuntaisella pallonpuoliskolla on epätavallinen ja huomiota herättävä pinnanmuoto: tummaa pintaa peittävä kirkkaiden ja harsomaisten juovien verkosto. Ne kulkevat alueen kraattereiden päältä, joten niiden täytyy olla nuorempia. Juovien tiedetään nyt olevan jäisiä rotkoja.

[muokkaa] "Harsomainen" maasto

Dionen pintaa (Carthage Linea), harsomaisilta näyttäviä jääjyrkänteitä ja vanhoja kraattereita

Ennen Cassinin tekemää Dionen-ohilentoa 13. joulukuuta 2004 kirkkaan harsomaisen materian alkuperä oli epäselvä johtuen osittain siitä, että ainoat kuvat Dionesta oli otettu kaukaa. Kaikki mitä siitä tiedettiin oli se tosiasia, että se oli tarpeeksi ohutta ollakseen peittämättä alla olevia pinnanmuotoja. Erään teorian mukaan pian muodostumisensa jälkeen Dione oli geologisesti aktiivinen ja jokin prosessi, esimerkiksi jäävulkanismi päällysti uudelleen suuren osan kuun pinnasta. Juovat olisivat muodostuneet railojen kautta purkautuneesta materiasta, joka laskeutui takaisin kuun pinnalle lumena tai tuhkana. Myöhemmin, sisäisen toiminnan päättymisen jälkeen, kraatteroituminen jatkui lähinnä menosuuntaan päin olevalla pallonpuoliskolla tuhoten kaikki juovamuodostelmat siellä.

Cassini-luotaimen uudet kuvat osoittivat tämän teorian vääräksi: juovat eivät olekaan lainkaan jääesiintymiä, vaan kirkkaita jääjyrkänteitä jotka pinnan murtuminen on synnyttänyt. Dione on paljastunut maailmaksi, jonka toinen pallonpuolisko on valtavien halkeamien repimä.

Cassinin on tarkoitus suorittaa vielä lähempi ohilento (500 km) 11. lokakuuta 2005.

[muokkaa] Kraatterit

Dione 14.12.2004 käsitellyssä ja terävöitetyssä värikuvassa

Dione, Saturnus ja sen renkaita 11.10.2005 otetussa kuvassa

Dionen jäinen pinta koostuu hyvin kraatteroituneesta maastosta, kohtalaisesti tai vähän kraatteroituneista tasangoista ja harsomaistista rotkorakenteista. Hyvin kraatteroituneilla alueilla on useita kraattereita, joiden läpimitta on yli 100 kilometriä. Tasankojen kraatterien läpimitta on yleensä alle 30 kilometriä. Osa tasangoista on hyvin kraatteroituneita, kun taas osa ei ole. Suurin osa hyvin kraatteroituneesta maastosta sijaitsee tulosuuntaan päin olevalla pallonpuoliskolla, kun taas vähemmän kraatteroituneet tasangot sijaitsevat lähinnä menosuuntaan päin olevalla pallonpuoliskolla. Tämä on päinvastoin kuin jotkin tutkijat olettivat; Shoemakerin ja Wolfen kraatteroitumismallin mukaan vuorovesivoimien lukitsemilla kuilla kraatteroituminen on voimakkaampaa menosuuntaan päin olevalla pallonpuoliskolla. Tämä viittaa siihen, että voimakkaan asteroidipommituksen aikaan Dione oli lukkiutunut päinvastaiseen suuntaan. Koska Dione on kooltaan suhteellisen pieni, 35-kilometrisen kraatterin synnyttämä törmäys pystyy hieman kääntämään sitä. Koska Dionen pinnalla on lukuisia yli 35-kilometrisiä kraattereita, on se voinut pyörähtää ympäri useaan kertaan alkuaikojen kovassa pommituksessa. Sen jälkeen muodostunut kraatterikuviointi ja menosuuntaan päin olevan pallonpuoliskon korkeampi albedo viittaavat siihen, että sen nykyinen asento on säilynyt samana usean miljardin vuoden ajan.

Kuten Kallistolla, Dionen kraattereilta puuttuvat suuret korkeusvaihtelut, jotka ovat tyypillisiä Kuun ja Merkuriuksen kraattereille; tämä johtuu luultavasti siitä, että kuun heikko jääkuori tasoittuu aikojen kuluessa.

Dionen kanssa samalla radalla kiertää kaksi troijalaista kuuta, Helene ja Polydeuces. Helene sijaitsee Lagrangen pisteesä L₄ 60° Dionen edellä ja Polydeuces pisteessä L₅ saman verran Dionea jäljessä.