Akita (koira)
Wikipedia
| Akita | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa | Japani |
| Määrä | Suomessa rekisteröity yhteensä yli 400 koiraa, joista kuitenkin moni tyypiltään edelleen amerikanakitoja, joita ei ole rotujaon jälkeen siirretty oikeaan rotuun |
| Rodun syntyaika | 1600-luku |
| Alkuperäinen käyttö | metsästys, koiratappelut |
| Nykyinen käyttö | seurakoira |
| Elinikä | |
| Muita nimityksiä | Akita Inu, Japanese Akita |
| FCI-luokitus | Ryhmä 5 Pystykorvat ja alkukantaiset tyypit (alajaosto aasialaiset ja niiden sukuiset rodut) |
| Ulkonäkö | |
| Paino | |
| Korkeus | Uros 64-70 cm, narttu 58-64 cm |
| Väritys | valkoinen, punainen, brindle, seesam (kaikissa urajiro lukuun ottamatta valkoista) |
Akita (Akita Inu, Japanese Akita) on japanilainen koirarotu, jota pidetään Japanin kansallisrotuna. Se on kotoisin Tohokun maakunnasta Akitan prefektuurista.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ulkonäkö
Rotumääritelmä hyväksyy neljä väriä: punaisen, seesamin (punainen, jolla mustat karvankärjet), brindlen (juovikas) ja valkoisen. Kaikissa edellä mainituissa tulee viimeistä lukuun ottamatta olla urajiro (vaaleampaa karvaa rinnassa ja raajoissa). Musta maski on hylkäävä virhe. Suomessa yleisin on punainen ja myös brindlet ovat yleistyneet viime vuosien aikana. Maassamme ei ole paljoa seesameita, joilla olisi kunnollinen väritys vaan enimmäkseen tummaa karvaa on punaisen seassa vain vähän. Useimmiten valkoisilla koirilla on lihanvärinen kirsu; ns. "samojedinvalkoinen" eli puhtaanvalkoinen koira, jolla on musta kirsu on erittäin harvinainen. Japanissa valkoista väriä ei jalosteta kovin mielellään, koska se on muita alttiimpi perinnöllisille sairauksille.
[muokkaa] Historia
Alueella käytettiin karhunmetsästykseen alun perin keskikokoisia akita matageja. Koiratappeluiden saavuttaessa suosiota Honshun saarella niitä risteytettiin isompien rotujen, kuten tosan, mastiffin ja tanskandoggin kanssa, mistä oli seurauksena isompi koko, raskaampi rakenne ja luppakorvaisuus. Hallituksen kieltäessä muiden koirien kuin armeijan palveluksessa olleiden saksanpaimenkoirien pidon lakia kierrettiin risteyttämällä akitoja saksanpaimenkoirien kanssa. Kun koiratappelut kiellettiin maassa rotu julistettiin kansallisaarteeksi ja sen suojelu aloitettiin.Maassa ei ollut enää paljon puhdasrotuisia akitoita jäljellä joten siksi suojelu alkoi.Akita julistettiin Japanin kansallisaarteeksi.
Linjoja oli toisen maailmansodan jälkeen kolme: metsästysakita, paimenakita ja taisteluakita. Luppakorvaisuus saatiin jalostettua pois ja tyyppi alkoi vakiintua tyypillisen aasialaisen pystykorvan näköiseksi. Amerikkalaiset sotilaat veivät raskasrakenteisimpia taisteluakitoja maahansa ja linja eritytyi siellä pikkuhiljaa erilleen, kun taas japanilaiset suosivat metsästysakitoja ja pitivät niitä alkuperäisinä. Japanilaiset kielsivät lopulta kokonaan mustan maskin, mistä amerikkalaiset rodun harrastajat eivät pitäneet, sillä tämän linjan koirista suurella osalla oli maski. Tämä johti lopulta siihen, että vuodesta 2000 lähtien on ollut olemassa virallisesti kaksi eri rotua: akita ja amerikanakita (joka tunnettiin ensin nimellä suurijapaninkoira). Amerikanakitalla on yleensä musta maski, mutta ei aina -valkoisilla yksilöillä sitä ei ole koskaan.
[muokkaa] Luonne ja käyttäytyminen
Akita on perusolemukseltaan hyvin rauhallinen ja hillitty perhekoira. Säännöllinen, runsas liikunta on tärkeää, mutta se ei välttämättä tarvitse sen lisäksi juuri muita virikkeitä ollakseen tyytyväinen, vaan nauttii myös saadessaan maata sisällä rauhassa. Se on hyvin siisti ja kokoisekseen vähäruokainen eikä yleensä tuhoa pentuna paljoa. Koulutuksessa on oltava määrätietoinen ja otettava huomioon akitan itsenäisyys: miellyttämishalu puuttuu eikä se ole luonteeltaan palveluskoira.Akita ei sovi ensimmäiseksi koiraksi sillä se tarvitsee kokeneen kouluttajan. Perheen omiin koiriin akita yleensä tottuu, mutta lauman sisäisiä arvojärjestyskiistoja voi olla varsinkin nuorena usein, sillä se pyrkii herkästi hallitsemaan muita koiria. Vieraisiin koiriin se suhtautuu usein dominoivasti, eikä sitä pidä päästää tutustumaan niihin ellei kyseessä ole jo ennestään tuttu kaveri, jonka kanssa sen tiedetään tulevan toimeen. Voimiensa ja suuren kokonsa vuoksi se voi olla tulistuessaan hyvin vaikea hallita. Lapsen ulkoilutettavaksi akitaa ei pitäisi koskaan antaa, sillä ikinä ei voi tietää mitä hyvin koulutetunkaan koiran eteen sattuu matkan varrella. Turkinhoito on helppoa, eikä sitä tarvitse harjata kovin usein.
